torstai 3. joulukuuta 2015

Vaniljakahvia iltavuoroon

Tänä iltana yrittäjän työpäivä jatkuu myöhään. Voimajuomana toimii taas kerran kahvi. Näin joulun alla kahvinkin voi valmistaa herkullisemmaksi ja vähän erilaiseksi. Ihania makuja ovat suklaa, kardemumma, kaneli, piparkakku...

Tänään valitsin mauksi vaniljan ja päätin maustaa kahvimaitoni aidolla vaniljalla. Espresson suurena ystävänä keitin sitä, mutta makukahvin voi valmistaa mistä tahansa omasta suosikkikahvista.



Vaniljakahvi

 (1 annos)

1 iso kupillinen tummaa ja vahvaa kahvia 
tai  tuplaespresso
2,5 dl maitoa
1 vaniljatanko
1 tl vaniljasokeria


Kaada maito kattilaan. Avaa vaniljatanko ja riivi siitä siemenet maidon joukkoon.
Kuumenna liedellä. Keitä vahvaa tummapaahtoista kahvia tai espressoa. 
Poista vaniljatanko ja vaahdota maitoa esimerkiksi tavallisella sauvasekoittimella.
Kaada kahvi kuppiin mausta aitoa vaniljaa sisältävällä vaniljasokerilla. 
Kaada varovasti päälle vaahdotettu vaniljamaito. Nauti kuumana, tuoksua siemaillen.



Tuoksuva makukahvi tuo työhetkeenkin juhlan tuntua ja auttaa pinnistelemään.



Pariisilaisesta brasseriesta ostettu kahvikuppi vei ajatukseni hetkeksi pois työstä ja 
haaveilemaan tulevista matkoista. Kahvitauko teki tehtävänsä... tästä on hyvä jatkaa.


Terveisin,

Ei kommentteja: