Joululahjakirjasta uusi resepti: Merikaalia ja taimenta

VILLIYRTTIKEITTOKIRJA

Vanhin tyttäreni osti minulle joululahjaksi Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjan. Lahja kertasi hienosti yhteisen vuotemme, josta olemme nauttineet luonnon helmassa.
Mielessäni kulkivat kuin kuvanauhana nokkoset, kuusenkerkät, yrtit, mustikat, pihlajanmarjat...
Ilahduin lahjasta erityisen paljon. Se vei minut mukanaan  myös jo tulevan kesän odotuksiin.

Minun ja tyttäreni yhteinen rakkaus on myös Jurmon saari ulkosaaristossa. Hän on viettänyt saarella kesätöissä monta kesää ja minä olen vieraillut saarella säännöllisesti.

Villiyrttikeittokirjan yksi resepti on merikaalia ja taimenta. Muutin sen heti mielessäni Jurmon merikaalia ja savukalaa... ja haluaisin kokeilla sitä ensi kesänä.

Merikaali kasvaa ulkosaariston sora- ja hiekkarannoilla. Kirjan mukaan sen kaalimainen maku on voimakas, hieman mahkeahko mutta suolainen. Kukat ovat imeliä. Ruokakasvina merikaali on murea ja mehevä. Siitä voidaan käyttää varret, lehtivarret, lehdet ja kukat.

Merikaalia ei  kuitenkaan saa poimia vapaasti kaikkialla saaristossa, joten minunkin on ensin tutkittava, onko Jurmon merikaali rauhoitettu. Porvoon saariston merikaalit ovat toinen mahdollisuuteni - ja päätän pitää toiveen savukalasta ja merilevästä elossa kesään saakka.

Terveisin,

Jurmon kesä kukkii

LUONTO


Jurmon kesä maalaa kuvan mitä kauneimmasta saaristoluonnosta. Linnut, kukat ja perhoset kuuluvat kuviin.
Usein on aurinkoista, mutta luonto on kaunis ja vehreä myös sateella ja tuulen tuivertaessa.

Rantaniityt vanhan ajan malliin.

Variksenmarjat tuorean vihreänä katajien kumppanina.

Korppoosta tulleen ylämaan karjan on hyvä laiduntaa kukkaloiston keskellä. Ystävällisen oloiset vieraat tekee mieli kiertää vähän kauempaa, sarvet kun vaikuttavat pelottavan teräviltä.

Lähellä laidunmaita on myös lumpeita kasvava suolampi.

Tarina kertoo muinoin lehmien hukkuneen siihen. Ehkä moderni karja osaa olla varuillaan.

Kissankäpäläpeltoja silminkantamattomiin...

Usin alpakkaherra, Spiidy on saarella vierailemassa kesän ajan. Ja toivomus on,

että saaren tyttöalkapat saisivat jälkeläisiä.

Kakkarat ja kämmekät....

Vihreä metsä - kuin eri maailmasta

Loistava peltolaidun myös saaren lammaskatraalle, joka oli talven aikana kasvanut.

Suolaista ja makeaa... kuin tämän voisikaan unohtaa....

Myös ruokapöytään piti kerätä pihan leinikkejä savukalan karuutta sulostuttamaan.

Luontoretken päätteeksi nautitiin vielä marjaisa juhannuskakku.

Terveisin,

Juhannussalko ja auringonlasku Jurmossa

JUHANNUSAATTONA


Palasimme taas Jurmoon. Kuopukseni unohti helmikuussa otsalamppunsa ja sieltähän se löytyi. Ilolla kuitenkin huomasimme, että keskikesän juhlassa ei otsalamppuja tarvittu. Aurinko ja valo hellivät meitä ihan toiveiden mukaan.

Tuttu mökkimaisema, joka talvella oli hyinen ja sinisen synkkä, loisti nyt auringossa taas ihan uudella tavalla tuulessa vellovan kukkakedon keskellä. Jo tämän näkeminen sai taas mielen irti arjesta.

Juhannuksen vietto Jurmossa aloitettiin klo 20 nostamalla juhannussalko.

Kylän naiset olivat punoneet satoja pihlajakimppuja lankoihin ja kieputtaneet ne salkoon valmiiksi.

Poikkipuiden päähän oli vanhan tradition mukaan sidottu kukkaseppleet kesäkukista.

Yhteensä kuusi kaunista luomusta, valmiina nousemaan kesätuuleen.

Kylän miehet vastasivat taas nosto-operaatiosta. Tällä kertaa myös vieraat pääsivät osalliseksi kunniasta. Minunkin kumppanini kutsuttiin esivalmisteluissa nostamaan salko

 paikalleen kiinnikkeisiin ennen varsinaista nosto-operaatiota.

Luotettavan tuntuisesti kylän miehet vinssasivat salon ylös, pikkuhiljaa ja koko ajan varmistellen.

Ja siinähän komeus sitten lopulta seisoi. Pienen kyläyhteisön korkeimmalla kukkulalla, kaikkien silmänilona.

Saaren kalastaja Klas Mattsson toi kätköistään pienen kanuunan, jolla on ollut tapana ampua kunnialaukaus juhannukselle.

Tänäkin vuonna pienestä kanuunasta lähti valtavan suuri pössähdys. Oikein säikäytti.

Liekö tämä juhlakanuuna ollut Klasun lapsuuden leikkikalu - ainakin tarina niin kertoo.

Kukkulalta loisti auringon silta eikä tarvinnut ihmetellä, miksi Suomen lipun värit ovat ne, mitkä ovat.

Ne sointuvat myös saariston maisemaan ja luontoon.

Kamaran kanssa oli pakko tallentaa vielä pieniä tunnelmia.

Juhannusta kunnioitettiin ja juhlittiin kaikissa kodeissa. Siitä kertoo liputus, juhlavaatteet ja iloinen mieli.

Vieraita tervehdittiin suomeksi ja ruotsiksi.

Hämärtyvää iltaa oli hieno päästä viettämään korkealle kalliolle auringon laskua seuraten.

Siinä oli myös hetki nostaa malja Suomen hienolle keskikesälle.

Tuulenvire pakotti illanistujat välillä mökin suojaan. Mutta sieltäkin saattoi seurata auringonlaskua.

Ensin se punersi tutun saunamaiseman....

...sitten tutun mökkinäkymän....

---ja lopulta koko taivaanrannan.

Oli juhannusyö.

Terveisin,

Aitoja makuja saariston sylissä

KOTIRUOKAA
.
Viimeinen aamu Jurmossa, tällä kertaa, on vähän haikea mieli. Hernerokkasumu sai illalla väistyä tuulen tuiverrukseen. Yöllä myrskysi ja pauhasi, niin, että katot paukkuivat ja ikkunat helisivät. Lumi tuiskusi välillä vaakatasossa. Keskiyöllä lumisade lakkasi, kun tuuli puhalsi pilvet pois. Saimme kokea upean, tumman tähtitaivaan, jonka tähdet loistivat kilpaa meren merkkivalojen kanssa. Aamulla heräsimme uskomattoman kauniiseen aamuruskon hohteeseen.

Sään nopeat muutokset ovat osa saariston viehätysvoimaa, arvaamattomuutta.

Onneksi on myös joitakin asioita, jotka pysyvät. Yksi niistä on lämmin aamupuuro.

Tällä kertaa maistuu luomukaurapuuro Reilun kaupan hunajan ja luomumaidon kera.

Kotikulmien lähikaurahiutaleet ovat matkanneet mukanamme aika kauas.

Jurmossa on vaikea kuvitella parempaa ruokaa kuin  kalastajan Klas Mattssonin savukampelat.
Tuoreeltaan suuresta savustimesta otetut, vielä lämpimät kalat ovat maailmanluokan herkkua millä tahansa mittarilla arvioitaessa. Ja harvinaista herkkua.
Edes kesäaikaan kampelaa ei kuitenkaan aina saa, kalastusolosuhteet kun ovat muuttuneet. Onneksi tilalle voi saada siikaa, joka Klasun savustamana on myös taivaallisen hyvää.

Talvikaudella Jurmon visiitille pitää kantaa kaikki ruoat itse mukanaan. Satamakahvila on kiinni eikä kalmyyntiäkään ole. Saarelaiset kalastavat vain omiksi tarpeikseen ja vierailijat voivat vain muistella kesän kala-apajia ja uusia perunoita.
Mutta savukalaa pitää saaristossa saada, talvellakin... siksi olen päätynyt ottamaan mukaan pellinkiläisten kalastajien savustamaa lohta. Paremman puutteessa sekin on herkullista!

Savukalan ehdoton kastike talvellakin on tillillä, sitruunamehulla

 ja mustapippurilla maustettu kermaviili. Ja tuoreet tomaatit

 ja kurkut antavat pienen viitteen kesästä.

Tuore saaristolaisleipä kuuluu ehdottomasti matkaruokiin. Jurmolainen Pirjo Mattsson opetti elinaikanaan tyttäreni leipomaan aitoa saaristoleipää ikiaikaisella reseptillään. Myöhemmin Pirjo teki sopimuksen turkulaisen Rostenin leipomon kanssa ja leipomo alkoi valmistaa Jurmon saaristolaislippua Pirjon reseptillä.

Parasta saaristolaisleipää ikinä. Harmi, että sitä saa manterelta niin harvoista myymälöistä.

Kuopuksen ääntäkin on kuunneltu ja matkaan on otettu omatekoista lihamakaronilaatikkoa.

Senkin voi tehdä luomusti luomumakaronista, -maidosta,-munista ja -lihasta.

Saaristolaisittain laatikossa voi käyttää lampaanjauhelihaa.

Olen huomannut, että ruoan valmistelu jo kotona antaa

enemmän saariston lomatunteja ja pienentää kantotaakkaa.

Ja tuoksuvia kahveja ei voita mikään!

Saaristossa ne juodaan aina Marie-keksien kera.

Terveisin,