torstai 31. maaliskuuta 2011

Kotimaiset koivuvalaisimet

DESIGN

Valisimet kiinnostavat minua. Nyt huomioni ovat kiinnittäneet arkkitehti Seppo Kohon suunnittelemat supisuomalaiset valaisimet.
Secto Designin upeat valaisimet syntyvät Suomessa, suomalaisten hienopuuseppien käsissä. Ne valmistetaan kotimaisesta koivusta - ympäristöarvoja kunnioittaen. Muotoilultaan ne edustavat puunkäytön uusia tuulia ja ehdottoman tyylipuhdasta suunnittelua, jossa valo siivilöityy kauniisti ympäröivään tilaan. Ne sopivat ehdottomasti moderniin suomalaiseen kotiin ja uskon, että niistä tulee ajattomia klassikkoja.

Malliston upea Octo-valaisin on suosikkini.
Vakioväreinä ovat käsittelemätön koivu sekä valkoisella tai mustalla
paperilaminaatilla pinnoitettu koivu. Muita värejä voi saada erikoistilauksesta.

Muotoiluterveisin

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pariisin kattojen alla

PARIISIN IKÄVÄ

Ajattelin tuttavani kertomuksia Amsterdamin keväästä ja minulle tuli ihan mieletön ikävä Pariisiin. Kaupunki on tullut minulle 30 vuoden aikana erityisen tutuksi. Olen asunut siellä lyhyitä aikaja ja pidempiä aikoja. Hotellissa, ystävien tyhjissä asunnoissa ja vuokralla. Ainakin kahdeksannessa, kuudennessatoista ja seitsemännessätoista kaupunginosassa. Kaikkina vuodenaikoina. Työn, huvin, kielen, ihmissuhteiden ja irtiottojen vuoksi.

Palutin mieleeni muistoja, jotka liittyvät 17. kaupunginosan vuokra-asuntoon vajaan kahden vuoden takaa.
Miten elävänä kuulenkaan liikenteen äänet Avenue de St. Ouenilla!





Miten muistan vihreän portin ja ovikoodin. Ja sen takana tulevat lasiovet...

... joiden läpi pääsi omalle, rauhalliselle sisäpihalle


... kuin pikkukaupunkiin.


Olohuoneesta pikkuiselle terassille avautuva ikkuna toi ensimmäiset auringonsäteet asuntoon.


Terassin pöytä toimi aamiaisella ja lounaalla.
Sen ääressä oli myös ihana istua illan pimetessä, lämmöstä nauttien.


Siinä istuessa tuli viikkojen ajan seurattua myös naapurustoa...


Yläkerran ikkunan nuorta naista, josta ei ollut hortonomiksi. Tyylitajua sen sijaan oli vaikka muille jakaa. Uusimmat vaatekerrat tulivat esittelyyn tupakkatauoilla. Ja myös ystäväpiiriin saattoi etätutustua. Nainen vaikutti onnelliselta. Hän kävi päivätyössä ja nautti vapaa-ajastaan. Hänellä oli varmaan jokin luova ammatti.


Tai lähi-ikkunan tiukkapipoista nuortamiestä. Häntä, joka kasvatti kaktuksia. Ja nukkui viikonloppuisin iltapäivään kaislaverhojen takana ja tuli herättyään unenpöppörössä hieromaan silmiään ikkunaan.
Häntä, joka ei voinut sietää vastapäisen naapurin musiikkimakua, vaan karjui ikkunasta törkeyksiä - välillä ehkä myös kaikkien naapureiden suulla tai ainakin oikeutuksella.
Häntä, joka oli paljon poissa kotoaan.

Tai ylimmän kerroksen ullakkoasunnon remontin edistymistä.
Tilassa paloi valot yötä päivää, mutta välillä tuntui, että asunto ei
valmistu tällä vuosituhannella, ellei tahtia kiristetä.
Tila vaikutti upealta ja sinne muuttamista oli helppo mielikuvitella omalla pikkupihaterassillani,
jota romanttinen seinälyhty etäältä sopivasti valaisi.


Terveisin

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Talvea uhmaten

KEVÄÄN MERKKEJÄ

Tuttavani tuli Amsterdamista ja hehkutti kukkaiskaupungin kevättä. Sitä, miten puut olivat hiirenkorvalla, nurmikko vihreää, krookukset kukkivat.... Sitä, miten ihmiset jo istuttavat kukkia pihoillaan ja miten kaikkialla on kaunista. Ajattelin, että tasan eivät käy ihmisten onnen lahjat maantieteellisen sijainnin suhteen.

Päätin uhmata olosuhteita - pakkasta ja lunta. Ostin kevään ensimmäiset pihakukat. Aurinkoisen keltaiset pikkunarsissit ovat kasvaneet kotimaassa ja sietävät myös pientä pakkasta. Terassin suojassa, pajukorissa ne muistuttavat kevään tulosta. Odotan joka päivä näkeväni ensimmäisen leskenlehden pihalla.





Aurinkoista mieltä,

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kesäaika ja takatalvi

PETTYMYS

Mikä tunne herätä, kun oli valoisaa ja satoi lunta. Viikonloppuna siirryttiin kesäaikaan, mutta luonto ei siirtynyt. Se kulkee oman kellonsa mukaan. Nyt sopii vain toivoa, että luontokellokin kääntyy pian kohti kesää. Ja, että kehon kello tottuu taas ajan siirtoon.


Terveisin

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Manonin matkassa Pariisista New Orleansiin

BALETIN LUMOISSA

Kansallisbaletissa nousi perjantai-iltana lavalle Lontoon Royal baletin ensitanssia Tamara Rojo, joka tanssi pääroolin Sir Kenneth MacMillanin klassikkobaletissa Manon. Kokonaisuus oli uskomattoman hieno ja se tempasi mukaansa tanssin huikeaan maailmaan. Minulle ja tyttärilleni aikaisemmin tuntematon baletti vei sydämemme.

Tarina sijoittuu 1700-luvun Pariisiin, jossa köyhä, luostariin matkalla ollut nuori ja kaunis maalaistyttö joutuu väärälle polulle rikkaudentavoittelun sokaisemana.

Esiripun maalaus johdatti katsojat esityksessä toistuvaan pitsikuvioon


Pariisilaisten parvekkeiden pitsikuvioiden alla tytön oma veli käy kauppaa sisarensa kauneudella ja nuoruudella. Ja kevytmielisyyteen taipuvainen tyttö on itsekin jalokivien ja upeiden vaatteiden kiilto silmissään valmis hylkäämään häntä rakastavan köyhän opiskelijan. Tyttöä huomattavasti vanhempi mies ostaa itselleen tytön suosion. Elämä kulkee juhlasta juhlaan. Shampanja virtaa.

Ranskalaisten parvekkeiden pitsimäiset koukerokuviot Pariisissa

Ranskalaisten parvekkeiden kuviot toistuvat lavasteissa ja asuissa. Niiden kautta siirrytään myös uuteen maailmaan, New Orleansiin. Manonin yrittää huijata rikasta elättäjäänsä ja Monsieur huomaa tilanteen. Hän raivostauu ja pidätyttää Manonin epäiltynä prositituutiosta. Yhdessä hetkessä katoavat kulta ja kunnia. Tyttö vangitaan ja hänet siirretään laivalla rangaistussiirtolaan New Orlansiin. Kurjuus muuttuu käsin kosketeltavaksi.

Samat kuviot toistuvat uuden maailman ranskalaisissa parvekkeissa New Orleansissa


Vankeja vastassa ollut vartija iskee silmänsä Manoniin ja poimii hänet kurjien naisten joukosta suojatikseen. Manon vastustaa turhaan. Mukana laivalla seurannut rakastettu tappaa vartijan ja nuoret joutuvat pakenemaan Louisianan rämeikköön.

Tiivis ja vetinen Louisianan räme on yllättävä valinta baletin kohtauspaikaksi

Sairastunut Manon huomaa todellisen rakkauden arvon, mutta liian myöhään. Vaurauden ja loiston toivo oli hänet sokaissut ja hän on lopulta valmis niistä luopumaan. Hän kuitenkin kuolee rakastettunsa käsivarsille utuisen rämeikön keskellä. Kolmannen näytöksen puvustus, maskeeraus ja Mikki Kuntun loistava valaistus tuovat konkreettisella tavalla esiin tilanteen muuttumisen ja kurjuudesta tulee todellista. Tanssi ja musiikki piirtyvät mieleen.

Lumoutuneena,

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Räystäät tippuvat

KEVÄTTÄ KUUNNELLESSA

Lintujen laulu on varma kevään merkki. Ja se, että räystäät tippuvat...tip...tip...tip.
Havahduin taas siihen, miten luonto innoittaa suunnittelijoita. Jääpuikoista on syntynyt jääpisaravalaisin. Joka sekin keikkuu räystäällä, ulkona.





Keväisin terveisin

torstai 24. maaliskuuta 2011

Totuus löytyy kaurapuurosta

PERUSASIOIDEN ÄÄRELLE

Tänä aamuna tuo tuttu mainoslause - totuus löytyy kaurapuurosta - heräsi henkiin kohdallani. Olin väsynyt kiireeseeen, menemiseen ja koko ajan vaihtuviin olosuhteisiin. Tuttu ja turvallinen kaurapuuro sai ajatukset perusasioihin.
Haudutin aamupuuroni hitaasti suurista Malmgårdin kartanon luomukaurahiutaleista. Ja tein lautaselle makuristikon juoksevasta luomuhunajasta. Siinä mieli lepäsi puurolautasen äärellä kevään kukkia katsellessa. Ja vatsakin sai tasapainon.



Tasapaino lisääntyi myös taloudellisessa mielessä. Eilen illalla 25 vuotta vanha makuuhuoneen televisio, se minun televisioni, pimahti. Kaurapuurolinja helpottaa tuntuvasti uuden hankinnassa.
Varoja kerätessäni ajattelin paastota jonkin aikaa myös TV-tarjonnasta. Sekin voisi olla tasapainottavaa. Ihan välttämättömin viihde kun on kuitenkin katseltavissa olohuoneessa.

Kaurapuuro sai minut ajattelemaan myös työpaikan lounashuoneeseen ilmestyneitä Elovena Hetki -pikakaurapuuropusseja. Ne näyttivät jokin aika sitten olevan suosittuja. Kaivoin esiin muistikirjani, johon olin asiaa kommentoinut seuraavasti:

Toimistomme keittiössä oli
Elovena-pikapuuropussi
odottamassa lounasaikaa.
Oliko leipämme niin kaventunut?
Vai pitikö jonkun vyötärön kaventua? 


Olipa asia nyt niin tai näin, kaurapuuro on välillä mitä parhain totuuden torvi varmasti itse kunkin elämässä.

Perusasioiden ääreltä,

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Maskeeraajan maailmassa

MARIE ANTOINETTEN AJASSA

Keskimmäinen tyttäristäni toimii kuvien ja esittävän taiteen parissa, maskeeraajana. Hän hakee innoituksen ja ideat kaikesta, mitä näkee ja kokee ympärillään. En ihan heti arvannut, mitä kaikkea visiitti Pariisin lähellä olevaan Versaillen linnaan saisi aikaan....





Tyttäreni rakastaa historiaa. Ennen Ranskan Suurta Vallankumousta vallinnut ylellinen ja keikaroiva rokokooaika ja varsinkin myöhäisrokokoo on hänen erityinen suosikkinsa. Aikakauden kauneusihanne oli naisellinen, turhamainen ja kevytmielinen nainen. Ludvig XVI puoliso Marie Antoinette nousi aikakauden näkyväksi naishahmoksi. Kuningatar, joka juhli upeasti Versaillen linnassa tai eli omalla pienellä maatilallaan linnan jättiläismäisen puiston suojissa, ruusuisessa maisemassa.




Kevyesti elämään suhtautuneen ja tosiasioista vieraantuneen kuningattaren väitetään ottaneen kantaan nälkää näkevien kansanjoukkojen asiaan yksioikoisesti: "Jos heillä ei ole leipää, niin syökööt leivoksia". Tämä kuuluisa lausahdus - olipa se totta tai tarua - innoitti maskeeraajan rokokoon maailmaan.

Syntyi valkoiseksi talkittu, kuvankaunis kuningatar, jolla oli aikakauden tyyliin sopusointuiset ja sirot, ovaalinmuotoiset kasvot ja suuret syvänsiniset silmät.



Ilmeeseen kuuluivat tummat, piirretyt kulmakarvat, omenaiset, pinkit posipunapallot, vaaleansininen luomiväri...

...nuppuhuulet ja kauneuspilkku...

...sekä näyttävä, ylitsepursuavan runsas vaalea peruukki aitoine ruusuineen.
Peruukin sisällä saattoi tuolloin olla jopa maljakko muodon säilyttämiseksi. Se puuteroitiin vehnäjauholla.


Ruusuinen leivosrekvisiitta kruunasi hennon ylimysnaisen kokonaisuuden.....


 Miten keimailevaa, oikukasta ja teennäistä.
Mutta ah, niin ihanasti irti arjesta!


tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tankan taikaa

JAPANILAINEN RUNO

Sain vuosia sitten ystävältäni lahjaksi Mikko Setälän Tankarunokokoelman TJ 0 - Muistelmia miljoonista. Teos oli ensimmäinen modernia, kovaa bisnesmaailmaa käsittelevä runoteos Suomessa. Se kertoo, millaista oli talouden huumassa johtaa ja saneerata huonomaineista IT-yhtiötä, jolla kuitenkin oli alansa huippuosaamista.

Setälä on vuosikymmeniä ollut kiinnostunut japanilaisesta runoudesta ja on siksi valinnut runoilleen tanka-formaatin. Mukana on myös joitakin haikuja. Setälä perustelee valintaasa sillä, että tankan sääntöihin sidouttu esitystapa toimii tietojärjestelmiien ohjelmointin perustauvan liiketoiminnan kuvaamisessa - alalla olevat kun joutuvat omassa luovassa työssään myös sopeutumaan ohjelmointikielten ja välineiden sääntöihin.
Kirja on hienoa luettavaa. Se tempaa mukaansa yritysmaailman ja aikansa kuvauksena - uudestaan ja uudestaan. Nyt kaivoin sen esiin hyllystäni Japanin tilannetta ajatellessani.

Waka-runous on tärkeä osa japanilaisuutta. Waka tarkoittaa yksinkertaisesti "japanilaista runoa". Sen alalohkona ovat tanka-runot, jotka tarkoittavat "lyhyttä runoa". Setälä kuvailee kirjansa alkusanoissa Tankan kirjoittamisen traditiota, joka  syntyi n. vuonna 900 ja jatkui vahvana noin tuhat vuotta. Toisen maailmansodan aikoihin runomuotoa alettiin pitää vanhahtavana, vähän samalla tavalla kuin loppuosoinnullisia runoja meidän kulttuurissamme. Runous nousi kuitenkin uuteen kukoistukseensa 1980-luvulla, kun perinteisistä, valittavista teksteistä julkaistiin uudenlaisia tulkintoja. Japanilaiset inostuivat tankojen kirjoittamisesta uudelleen. Myös Japanin keisari julkaisee yhä joka vuosi yhden tanka-runon, vuoden teeman mukaisesti.

Tankan muoto perustuu tavujakoon 5-7-5-7-7. Tämä tarkoittaa, että tanka-runon ensimmäisellä rivilä on viisi tavua, toisella seitsemän, kolmannella viisi ja kahdella viimeisellä rivillä seitsemän. Haiku-runo on kolmirivinen, tankan lyhennetty versio, jossa on tavuja 5-7-5.

Kirjahyllystäni löytämälläni haikukirjalla, kirjailija, diplomaatti, Japani-tuntija Lars Vargö esittää - toisella kotimaisella - haikujen historiaa, sääntöjä ja käytäntöjä. Kirjassa on myös haikujen klassikoita ja mestareiden menestyksekkäiden seuraajien runoja.

Runojen pauloissa,