maanantai 31. lokakuuta 2011

Alpakkavillasukat

TYTTÄREN KUTOMANA

Yksi pitkäaikainen haaveeni on toteutunut. Vanhin tyttäreni otti perjantaina Jurmon saaresta lähtiessäni ostamani alpakkalangat ja on neulonut niistä minulle viikonlopun aikana toivomani lämpimät villasukat.





Sukat on kudottu kaksinkertaisella langalla ja siksi ne ovat paksut ja ihan uskomattoman pehmeät.
Lupausten lista on lisäksi kasvanut. Puikot sauhuten tyttäreni neuloi minulle vielä ranteenlämmittimet, jotka ovat oiva apu monissa kotiaskareissa. Ihanaa. Talvi saa nyt tulla!





Terveisin,

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kirjallisuuden keskiössä

KIRJAMESSUILLA


Vierailin eilen kumppanini kanssa Helsingin kirjamessuilla. Miten hieno tapahtuma messut ovatkaan. Ne keräävät kerran vuodessa valtakunnan kirjailijat, kustantajat, kirjakaupat ja painolaitokset sekä tuhannet hyvistä kirjoista pitävät suomalaiset lukijat saman katon alle. Rinnalla on lisäksi hyvää ruokaa, viini- ja musiikkimessut. Tällä kertaa me keskityimme kirjoihin.


Messujen teemamaa oli tänä vuonna Viro, mikä merkitsi sitä, että messuilla olivat virolaiset kirjailijat hyvin edustettuina. Esillä olivat myös monien suomalaisten kirjaijoiden viroksi käännettyjä teoksia, esimerkiksi Riitta Pulkkisen Totta.


Päiväämme mahtui paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Seurasimme mm. Kirjailijaliiton ohjelmaa, jossa Tuula-Liina Varis haastattelin Antti ja Hanna Tuuria kirjailijoina olemisesta ja siitä, kuinka kirjailijaksi tullaan. Antti Tuuri kertoi kirjoittaneensa tuotteliaasti, koska hänellä oli perhe elätettävänään. Hän oli päättänyt armeijassa ryhtyä kirjailijaksi ja se hänestä tulikin, vaikka armeijan ajan muistiinpanoista ei romaania syntynytkään. Yli 70 kirjaa ja kymmeniä kuunnelmia on huima elämäntyö. Suomalaisten rakastama kirjalilija kertoi kuitenkin, että on uransa aikana joutunut myös nielemään karvasta kritiikkiä. Taiteilijana asettuu teoksensa kanssa alttiiksi arvostelulle ja sen kanssa on opittava elämään.

Hanna puolestaan valmistui opettajaksi ja ryhtyi kirjoittamaan vasta myöhemmin. Muutto Irlantiin vähensi sosiaalisen Hannan kontakteja ja nosti esiin tarpeen ilmaista itseään omalla tutulla äidinkielellään. Kirjoittaminen ei tunnu kulkevan suvuissa samalla tavalla kuin näytteleminen, säveltäminen tai musiinkin esittäminen. Kirjallinen lahjakkuus on kuitenkin omalla tavallaan periytyvää sekin. Kirjailijan työ taas vaatii lukemista ja kirjallisuuteen perehtymistä,  mielikuvituksen kehittämistä ja kurinalaisuutta, Antti Tuuri toteaa.


Toinen mielenkiintoinen keskustelu liittyi Laila Hirvisaareen uuteen suurromaaniin Minä, Katariina. Hirvisaaren teoksessa Venäjän keisarinna Katariina II Suuri tekee tiliä kiihkeästä elämästään.

Jörn Donnerin haastattelussa Hirvisaari intoutuu kuvailemaan 1700-luvun Venäjän historiaa.  Hän kertoo perehtyneensä Katariinan ja ranskalaisten valistusfilosofien väliseen kirjeenvaihtoon vuosikymmenien ajalta. Hän tuo myös esiin keisarinnan monipuolisen roolin taiteen ja kulttuurin mesenaattina. Hän mm. osti Pietariin Voltairen kirjaston, hän kirjoitti itse näytelmiä, joita esitettiin Eremitaasin viereen hänelle varta vasten rakennetussa teatterissa.

Hirvisaari ihailee älykkään, sivistyneen ja kouluttautuneen Katariinan elämää ja sen eri ulottuvuuksia. Hän kuitenkin tuomitsee aikakauden maaorjuuden ja sen, että keisarinna ummisti siltä täysin silmänsä.

Teos on varmasti mielenkiintoinen lukuelämys historiasta pitäville. Sen taustatiedon kokoaminen ja kirjoittaminen on kestänyt kolme vuotta. Ensi vuodelle on luvassa teoksi toinen osa.



Kolmas seuraamani keskustelu liittyi Hannu Mäkelän uutuuskirjaan Muistan. Maria Romantschukin johdattelemana Mäkelä ja tasavallan presidentti Tarja Halonen muistelevat 1940-50-luvun taitteen Kalliota, jossa molemmat ovat kasvaneet.

Pihojen tappelevat poikajengit ja slangi vastakohtana tyttöjen ylisuojelulle ja moraalin vartoinnille, kaunista käytöstä vaatineelle kotikasvaukselle. Ajat olivat kovat ja sodanjälkeinen köyhyys käsinkosketeltavaa. Kansakouluikäisten lasten elämä kulki kuitenkin seikkailusta toiseen, kolhusta oppimiseen ja omillaan pärjäämiseen. Aikuisten yhteisöllisyyteen kuului katsoa myös oman pihapiirin lasten etuja, vaikka monien kotien ovet pysyivätkin vierailta kiinni. Sekä Halosen että Mäkelän olohuoneissa oli kuitenkin lupa kokoontua.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja tämän päivän Kallio ei enää edusta Haloselle tai Mäkelälle lapsuuden tunnelmia. Minulle tulee mieleen suuresti rakastamani Anni Polvan Tiina-kirjat, joissa tarmokas Tiina seikkailee köyhyyden keskellä työläisyhteisössä. Ihailin rohkeaa ja oikeudenmukaista Tiinaa ja halusin sukeltaa hänen kanssaan kaikkiin seikkailuihin. Kun sitten innoissani tarjosin kirjasarjan luettavaksi kuopukselleni, joka tuolloin oli juuri aloittanut koulun, sain yllätyksekseni kuulla: "Äiti, minä en jaksa lukea näitä kirjoja, kun näissä ei tapahdu yhtään mitään". Fantasiakirjat olivat päivän sana.

Toisenlaisesta ajasta huolimatta sekä Halonen että Mäkelä halajavat kuitenkin Kallioon paluuta. Ja lisää Mäkelän muisteluita on tulossa ensi vuonna ilmestyvässä jatko-osassa.



Me siirryimme Kalliosta ruokatauolle ja sitten kirjaostoksille. Miten paljon uutta taas olikaan, ja miten moneen kirjaan olisikaan halunnut tarttua.


Applen perustajan Steve Jobsin elämäkerta ja businessopus....
... ja mielenkiintoisia naisnäkökulmia. Gloria-lehden perustajan ja päätoimittajan Riitta Lindegrenin muistelmateos, Marlene Dietrichin elämäkerta ja Coco Chanelin salatusta maanpetoksesta kertova kirja...


Minun ostoskassini päätyi viisi kirjaa. Kumppanilleni muutama lisää. Hän onnistuu aina löytämään antikvariaattipuolelta ihan mielettömän hienoja harvinaisuuksia omaan kirjastohuoneeseensa. Varmaankin jokin miesten erityisominaisuus, joka minulta tuntuu puuttuvan täysin.


Ostoksiini kuuluivat Jobs ja Lindegren...

...Claes Anderssonin uutuus Oton elämä, näyttelija Hannu-Pekka Björkmanin Kadonneet askeeleet - matka aikaan ja taiteeseen sekä virolaisen teeman mukaisesti Mari Staatin Lasnamäen lunastaja, joka kuvaa realistisella tavalla vironvenäläisten elämää tämän päivän Virossa. Teos valittiin Viron parhaaksi kirjaksi vuonna 2008. Koskettava aihe Virossa asuvien tuttujeni näkökulmaa miettiessäni.
Ihanaa, että on taas uutta ja mielenkiintoista luettavaa!


Terveisin,

lauantai 29. lokakuuta 2011

Huopanen pehmentää

DESIGN


Nautin eilen mukavan työlounaan Helsingissä, Fredrikinkadun Ravintola Kolossa. Palasin sieltä autolleni taas kaikkien pienten sisustusliikkeiden ohi. Tällä kertaa huomioni kiinnittyi kauniisiin, kirkkaanpunaisiin huopatabletteihin. Ne tuntuivat ihanan lämpimän sävyisiltä ja pehmeän ylellisen tuntuisilta.



Ne tarttuivat mukaani ja pääsivät pehmentämään kylmän viileää
Alessi/Stelton -asetelmaani talvikauden ajaksi.


Alessin lautanen on ihanan monikäyttöinen. Se toimii kakkulautasena, aamiaistarjottimena,
salaattikulhon alla, hedelmävatina....


Steltonin sokerikon ja kermakon olen hankkinut suurin piirtein ensimmäisillä
palkkarahoillani opiskelun jälkeen.
Ne muistuttavat minua aina siitä, että hyvä design kestää aikaa.
Ja siitä, että hyvä design on kertaostoksena ehkä kalliimpi, mutta tulee taatusti
elinkaarensa kautta loppujen lopuksi edullisemmaksi.



Terveisin,

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kurpitsajuhla

KOTIMAISITTAIN

Amerikkalainen halloween on rantautunut ja juurtunut myös suomalaiseen syksyyn. Itse en pidä siitä. En halua, että kauhu kuuluu elämääni missään muodossa. Kuopukseni ikäryhmälle halloween tuntuu kuitenkin olevan tärkeä ilottelun aihe, joten olen joutunut tekemään myönnytyksiä.

Tänäkin vuonna valmistelemme pienimuotoista kurpitsajuhlaa, joka minulle merkitsee lähinnä oranssia valoa, lämmintä tunnelmaa ja mausteista ruokaa. Hyvä ystäväni on tuonut minulle USAn matkan tuliaisena paikallista kurpitsapiirasmaustetta (pumpkin pie spice). Se on kuin meikäläisten glögimaustesekoitus: kanelia, inkivääriä, muskottipähkinää, muskotinkukkaa, maustepippuri ja neilikkaa. Toimii loistavasti leivonnaisissa.



Ostin Stockmannin Herkusta valmiita, aivan ihanan herkullisia, amerikanmakuisia Aunt Mabel´s porkkanamuffiineja, joitka koristelin kurpitsapiirasmausteella maustetulla kermavaahdolla ja mantelirouheella. Kaveriksi keitin vahvaa kahvia, jonka lämmin maitovaahto sai myös kurpitsapiirashunnun. Helppoa ja herkullista.









Lyhdyt on perinteistesti veistelty itse kookkaasta kurpitsasta.






Terveisin,

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Jurmon yllättävät eläinystävät

LAMPAAT JA ALPAKAT

Lintubongaajien paratiisisaarena tunnettu Jurmo on ollut historiansa aikana myös hylkeenpyynnin luvattu maa. Tänä päivänä saarelta voi löytää lintujen ohella lampaita ja alpakoita!

Saaren lampaat kuuluvat kirjailija, toimittaja Agneta Anderssonille. Eilen bongasin ne laiduntamassa aivan tien laidassa. Otin esiin kamerani ja lampaat asettuivat ilokseni oikein ryhmäkuvaan. Viisaita eläimiä. Lauman uuhet ovat nimeltään Sara, Viola, Mercedes ja Malla.



Alpakat tulivat Jurmoon saaren edesmenneen voimanaisen, Pirjo Mattsonin toiveesta. Pirjo oli eläinrakas ja hän innostui alpakoista. Pirjon luoma traditio on jäänyt elämään.
Saarella tällä hetkellä olevat alpakkaystävämme vasemmalta: musta Marleena, valkoinen Sirius ja nuori ruskeankirjava Miriam.






Musta Marleena on vanhimmasta alpakkapolvesta. Sen utelias veli Figaro hukkui pari vuotta sitten jäihin. Figaro oli mennyt kevätjäälle kävelemään arvaamatta, miten petollinen hauras jää on painavan eläimen alla. Myös saarella syntynyt alpakkavauva menehtyi. Sen hengenpelastuyrityksessä oli mukana myös vanhin, saarella kesätöissä ollut tyttäreni, joka oli mm. soittanut turkulaisille eläinlääkäriasemille saadakseen on-line hoito-ohjeita. Tapahtuman jälkeen meillä ei saanut puhua vähään aikaan alpakoista.



Lajina alpakat ovat kotoisin Etelä-Amerikan Andien tuhansien metrien korkeudessa olevilta vuoristoalueilta ja ovat tottuneet karuihin olosuhteisiin. Siksi alpakat pärjäävät hyvin myös saaristossa.
Jurmon alpakat saavat vaeltaa vapaasti ja syödä ruohoa Norrgrannaksen tilan mailla. Ne ovat rauhallisia ja ystävällisiä. Ne ovat tottuneet myös saaren vieraisiin, jotka haluavat päästä niitä hellitteemään. Kuopuksenikin intoutui.



Erityisesti lauman nuorin, suoloinen Miriam tuntui olevan suosiossa.


Pirjo Mattson aloitti myös alpakkatuotteiden myynnin saarella. Valikoimassa on ainakin ihania neuleita villapaidoista rannelämmikkeisiin, huiveja, huopia ja pehmoleluja. Alpakkatuotteet valmistetaan pääosin Perussa.

Alpakan villassa ei ole villarasvaa, vaan se on todella hienojakoista, kevyttä ja pehmeää. Villa on myös erittäin kestävää ja lämmintä. Alpakkalangoissa harmaan ja ruskean sävyt ovat luonnonvärejä ja muut värjättyjä.





Tämä pehmeä karvaturre päätyi muutamia vuosia sitten kuopuksen matkamuistoksi Jurmon kesäkaupan hyllyltä. Alpakkatuotteita voi tosin ostaa saarella ympäri vuoden, myös silloin, kun kesäpuoti on suljettu.



Minä itse ostin Jurmosta Pirjon innoittamana ylellisen pehmeän kaulahuivin sekä lämpimän alpakkahuovan. Ruudullinen huopa on ollut todellinen aarteeni jo monta talvea. Pakkasen paukkuessa kietoudun huopaani ja kyyhötän takan ääressä. Huopa toimii myös viileiden kesäiltojen lämmikkeenä.

Ostoslistallani ovat alpakanlangasta neulotut rannelämmittimet ja paksut villasukat - tai sukkalangat. Alpakkasukat ovat ihanan lämpimät mutta eivät hiosta, sillä alpakanvilla sitoo hyvin kosteutta.


Terveisin,

lauantai 22. lokakuuta 2011

Lauantaisauna Jurmossa

LUONTOPÄIVÄN PÄÄTTEEKSI


Heräsin aamulla siihen, että aallokko jylisi piemeydessä kuin kaukana pauhaava ukkonen. Tuuli oli kääntynyt ja voimistunut. Sade piiskasi suoraan mökkimme ikkunoita tasaisesti rummuttaen. Piemeys väistyi, mutta aamu koitti ilottomasti harmaan sävyin. Tuuli tuntui luissa ja ytimissä. Halusimme vain käpertyä mökin suojaan.










Kun sade lakkasi, päätin lähteä lenkille kamera kainalossa. Tuuli kiidätti taivaalla harmaita sadepilviä niin uskomatonta vauhtia, että perässä ei pysynyt. Ja hyvä niin. Pilvet väistyivät ja pikku hiljaa aurinko alkoi pilkottaa tummanpuhuvalta taivaalta. Ensin hentoina säteinä silloin tällöin ja lopulta täydeltä taivaalta.







Mikä ihanuus! Tästäkin tuli lopulta upea syyspäivä. Samalla päivä oli mitä konkreettisin osoitus luonnon arvaamattomuudesta. Aamumyrsky vaihtui muutamassa tunnissa kauniiksi poutasääksi. Lopulta vaahtopäinä vellonut äänekäs merikin tyyntyi ja sen ääni alkoi muistuttaa kesäistä liplatusta.





Päivän tapahtuma oli Nauvosta tulevan yhteysaluksen visiitti iltapäivällä. Minäkin kiiruhdin kesken askareitteni satamaan juoksuaskelin, jotta pääsin osalliseksi tilanteesta. Olin jo lapsena lukenut  mielenkiintoisista satamatapahtumista Astrid Lingrenin kirjasta "Saariston lapset" ja kesäiset saaristohetket olivat vahvistaneet kokemukseni tästä käytännöstä.




Tällä kertaa tulijoita oli vähän. Lintujen tutkijoita huikeine kameroineen. Mutta kesällä tyypillistä rantaruuhkaa ei ollut. Lauantaina tietysti viikonlopun viettäjät ovat jo tulleet ja he poistuvat vasta sunnuntain lautalla. Joku osa minussa kuitenkin odotti lautalla saapuvia tuttuja. Koin häivähdyksen surua.







Poistuin tyhjän tuntuisen satama-alueen kautta. Ohitin legendaarisen kalastajan, Jurmo-Perin pojan Klas Mattssonin kalankäsittelyalueen. Verkot olivat maissa ja saalista ei tänään tullut. Oli kalastajan vapaapäivä. Muistelin mennyttä kesää ja Klasun savustamia kampeloita. Mumisin itsekseni, että Jurmon savukampelaa parempaa kalaruokaa ei olekaan.










Kotimatkalla ohitin Jurmon kappelin. Senkin ovi oli lukittu. Viivähdin toistamiseen hetken kappelin ympärillä olevalla hautausmaalla. Ajattelin saaren ihmisiä ja heidän elämäänsä. Kautta aikojen ulkosaariston olosuhteet ovat olleet karut. Toisaalta varmasti myös palkitsevat ja omalla tavallaan onnelliset.




Ja aurinko laski, tänäänkin. Onnemme oli nähdä auringonlasku vielä viimeisenä iltanammekin.
Naapurin saunan savupiipusta tuprusi kotoisasti savu. Se jätti noustessaan vanan iltaruskon punertamaa taivasta vasten. Pihapiirissä tuoksui lapsuuden lauantaille. Pakkasin onnellisena oman saunakassini mennäkseni itsekin "omaan" kallionkolon rantasaunaani, joka on suosikkini - saunojen sauna.




Istuin hetken saunan terassilla ulapalle katsellen. Ajattelin, että ensi vuonna Jurmo on kuulunut elämääni jo neljännesvuosisadan! Toisaalta ilahduin pitkästä suhteesta, toisaalta tunsin itseni fossiiliksi. Samalla mietin uusia mökkivarauksia tulevaa juhlavuotta ajatellen:).



Terveisin,