tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juhannussmoothie melonista ja mustikoista

Juhannus on keskikesän juhla, satoi tai paistoi. Ja sitä voi juhlistaa luonnon helmassa vaikkapa raikkaalla smoothiella, joka syntyy helposti melonista ja mustikoista. Muuta ei välttämättä tarvita. Juhannusmaljan voi Rion Olympiavuoden kunniaksi nostaa vaikka brasilialaisen muotoilun ikoneiksi nousseita laseista.



Meloni-mustikka smoothie

500 g vesimelonia 
1 dl pensasmustikoita

Kuori ja pilko vesimeloni kannuun tai korkeareunaiseen kulhoon, 
kaada joukkoon mustikat.
Sekoita sauvasekoittimella smoothieksi.
Kaada laseihin ja nauti.


Kesäkattaukseni lasit ovat Punavuoressa sijaitsevasta Mokosta hankitut legendaariset brasilialaiset juomalasit, joita on valmistettu vuodesta 1947.
Lasit on esitelty brasisilaisen muotoilun symboleina New Yorkin modernin taiteen museossa MOMAssa vuonna 2009.
Joka kodin ja kuppilan lasit sopivat kaikkiin kesäjuomiin, myös olutlaseiksi. Vaso Americano -nimiset lasit on suunnitellut Nadir Figueiredo. Mokosta niitä löytyy kolmea eri kokoa, Riosta enemmänkin.


Lupiini on luonnonkukista yksi suosikkini. Poimin niitä usein juhannuspöytään.
Tänä vuonna lupiinit päätyivät myös kesäpöytäliinaksi Pentikin uuden kuosin myötä.




Terveisin,




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Avokado-cappucinoa alkuun

Avokadokeittoa, mansikoita, syreeninkukkia... Niistä on kaunis yllätyspöytä katettu.
Tyttäreni tulivat kokkaamaan ja loihtivat mitä ihanimman kesäaterian.


Avokado-cappuccino

(5 henkilölle)

5 kypsää avokadoa
reilu 1/2 tlk kookosmaitoa 
1-2 limen mehu
3 oksaa tuoretta minttua
1/2 kurkku
1 dl kuivaa kuohuviiniä
mustapippuria myllystä
(suolaa)
koristeluun turkkilaista jogurttia tai kuohukermaa

Kuori avokadot ja poista kivi. Hienonna avokadot, kurkku ja mintunlehdet 
kookosmaidon kera sauvasekottimella. 
Lisää joukkoon limemehu. Rouhi pippuria myllystä ja lisää halutessasi suolaa.
Sekoita lopuksi juuri ennen tarjoilua joukkoon kuohuviini.
Annostele tarjoilukulhoihin ja koristele kermalla/turkkilaisella jogurtilla.



Raikkaan alkukeiton jälkeen odotti vielä toinenkin yllätys:
Paahdettua vuohejuustoa hedelmäisen salaatin päällä kanafileen kaverina.
Pääkokkina kaikessa keskityttöni.


Annoksen koristelun täydensivät pihapuusta napatut syreeninoksat - joita saa ihan luvalla syödä.


 Terveisin,