maanantai 7. joulukuuta 2015

Hirviburger - ruissämpylä ja mausteeksi katajanmarjaa

Rouhea ruissämpylä kaipaa kaverikseen riistapihvin. Saimme paketillisen hirven jauhelihaa ja päätimme kokeilla. Etelä-Suomessa hirvi on monelle harvinaista herkkua - niin meillekin.
Lisäkkeeksi sopivat paahdetut juurekset, erityisesti punajuuri.


Burgerit saivat makua katajanmarjoista ja pääsivät kuvaan joulua varten 
keräämilleni sammalsomisteille - metsän henkeen.


Hirviburger

500 g hirven (paisti)jauhelihaa
2 rkl tummaa soijarouhetta (tai korppujauhoja)
1 kanamuna
1 salottisipuli hienonnettuna
10 katajanmarjaa hienonnettuna
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Sekoita ainekset ja muotoile pihveiksi. Paista voissa kypsiksi.

Kermaviilikastike
1 prk kermaviiliä
muutama katajanmarja murskattuina
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
ripaus pippuria

Sekoita ainekset keskenään. Tarkista maku.

Muut ainekset
Kannellinen ruisleipä (sämpylä)
voita tai tuorejuustoa voiteluun
salaattia
1/2 tuore punajuuri raastettuna
1-2 paahdettua punajuurisiivua
(siivu juustoa)

Lisäkkeeksi
Paahdettuja juureksia

Kuumenna ruissämpylä uunissa tai pannulla ja voitele sen pohjaosa. Levitä pohjan päälle salaattia ja kermaviilikastike ja kokoa burger: pihvi, juusto ja punajuuriraaste.... tai muut valitsemasti täytteet. Tarjoile paahdettujen juuresten kera.




Terveisin,

Ei kommentteja: