keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Saimaa-gastronomiaa - makumatkalla Saimaan rannoilla

Itä-Suomeen suuntautuneella matkallani sain kokea konkreettisesti sen, mitä lähiruoka parhaimmillaan voi olla. Saimaan seudun yritykset esittelevät ylpeänä gastronomiaansa. Merkki
D.O. Saimaa (Designation of Origin Saimaa) kertoo, että ruoka on kotoisin Saimaan seudulta. Maku ja laatu ovat kohdallaan, mutta ruoalla on vaikutusta myös ympäristöön, alueen ruokakulttuuriin ja taloudelliseen elinvoimaan.

KENKÄVERO


Aloitetaan Hyvää Saimaan seudulta -kierros Mikkelin Asuntomessuilta. Aivan messualueen tuntumassa komeilee Suomen suurin pappila Kenkävero, joka tarkoili paikallisia muikkuja pappilan pehmeällä ruisleivällä. Ja olihan herkullista.


Pappilaravintolan pitopöydät notkuvat päivittäin. Kesävieraille tarjoillaan buffetlounasta.
Leivät ja leivonnaiset leivotaan pappilan omassa leivintuvassa. Kaikki leivotaan käsin, voita säästämättä. Ruis kasvatetaan itse. Jauho jauhetaan paikallisessa pienmyllyssä eikä joukkoon lisätä mitään. Kesäkaudella tajolla on myös hauska Pappilan hätävara.

TERTIN KARTANO


Toinen Asuntomessupaikkakunnalla toimiva ruokakartano on Tertin kartano. Pitkät ruokaperinteet ovat nostaneet Tertin laadun huipputasolle.


Tarjolla on lounasbuffet ja näyttävä voileipäpöytä. Erikoisuutena Tertin ruusunmuotoinen sokerikakku, jota kartanon omat kurtturuusut koristavat.




Myymälä tarjoaa kartanon tuotteita - ihania hilloja ja hyytelöitä, olutta, yrttiteetä....



HOTELLI PUNKAHARJU


Saimi Hoyrerin emännöimä Hotelli Punkaharju on hieno elämys myös ruokapöydässä. Hotellin á la carte annokset ja useamman ruokalajin yllätysmenut ovat saaneet paljon kiitosta. Samoin kuin lounasbuffet.



Tällä kertaa nostan esiin terassimenun, jota tarjoillaan mm. sunnuntaisin. Saimaan vesien hauesta tehty kirkaslieminen keitto on todella hyvää. Ja Saimi Hoyerin hotellin sienipiirakka ei kertakaikkiaan voi olla huonoa, päinvastoin. Se tarjoillaan hotellin omia yrttejä sisältävän vihersalaatin kera.
Terassimenussa on myös savolaiset tapakset - sapakset, jossa samalle lautaselle kootaan makupaloja paikallisista herkuista. Jälkiruokana on mm. herkullinen mustikkakukko.


 Myös aamiainen ansaitsee maininnan. Savolaiset herkut, lähijuustot, itse leivotut leivät ja  siemenpuuro hunajan kera ovat todella herkullisia.



RAVINTOLA VALO - SAVONLINNA
 

Ravintola Valo Olavinlinnan läheisyydessä on luottoravintolamme. Siellä on aina hyvä tunnelma. Lounasaikaan saa hyvää ruokaa ja palvelua. Iltaisin voi kokea ruokailun lisäksi huikeaa oppeerajuhlien tunnelmaa näyttävien vieraiden ja upeiden artistien viihtyessä Valon terassilla. Lämmittimen suojassa ei ole kylmä. Terassilta on hieno katsella tyyntyvää ja tummuvaa kesäyötä.


Paikallisella ruisjauholla leivitetyt ja voissa paistetut Saimaan muikut eivät tästä parane. 
Ne tarjotaan pujo-perunapyreen ja limejogurtin kera. Uuden sadon makeaksi hautuneet naattiporkkanat ja herneet täydentävät annoksen hienoja mietoja makuja.


Saimaan rannalla on edellä esitettyjen ravintoloiden lisäksi myös paljon muita ihania kohteita. Reittini varrella oli lisäksi juvalaisen Wehmaan kartanon Deli & Deco, jonka teehuone tarjoilee aitoja teehetkiä. Juvalaisessa Partalan kartanossa saa maistaa paikallisia tryffelituotteita.

Terveisin,


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Letuilla Savonlinnassa - lettukahvila Kalliolinnassa

Savonlinnan Kasinon saarilla tulijaa kohtaa paitsi hurmaava luonto, myöskin ihana lettujen tuoksu.
Kalliolinnan kahvilassa on yrittämisen meininki ja siellä saa herkulliset letut juuri sellaisena kuin haluaa. Harvoin näkee niin monia vaihtoehtoja.


Jo matka saarelle on mieleenpainuva. Ensin torin suunnalta kävelysiltää Kasinosaarelle, Kasino hotelllin ja Savonlinna salin luo venesataman ohi.


Ja sitten vielä toista romanttista kävelysiltaa pitkin seuraavaan saareen - Sulosaareen. 
Matkaa on noin 500 metriä hotellilta.







Kauniin luonnon keskellä kulkijaa kutsuu vaaleanpunainen pitsihuvila - Kalliolinna. Se on Sulosaaren huviloista ainoa, joka säilyi suojelupäätöksella rappiovuosiensakin yli. Savonlinnan kaupungin nykyisin omistaman huvilan historia on monivaiheinen ja 
tarkemmin siihen voi tutustua tästä.




Kumppanini valitsi Suomen kesän kunniaksi "tavalliset" letut mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Minä kokeilin gluuteenittomia lettuja hunajan kera.
Makumaailmoja oli monia - lakkahilloa ja kaikkia muita tuttuja marjahilloja, vaahterasiirappia, hunajaa, karkkeja ja eriliaisia maustekastikkeita. Kesän hittinä on täyte oreo-keksirouheesta. Suolaisina täytteinä oli tarjolla suolakurkkuja, smetanaa ja hunajaa, erilaisia juustoja, paholaisen hilloa, pestoa, hummusta, aurinkokuivattua tomaattia, suolapähkinää....
Halutessasi voit lukea koko lettumenun tästä.





Kahvilassa on nuorten aito yrittäjähenki. Seinän menu kertoo lettujen pitkästä täytevälikoimasta.



Luonnonkuvkat, pelagoniat ja verenpisarat sopivat miljööseen. 
Romanttista huvilaa somistavat sisältä tapetit ja rättimatot. 






Terveisin,

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kuha syö - Mustiossa ja Porvoossa

Alku- ja keskikesän ehdoton herkku on tuore kuha. Sen herkkä ja mieto maku on huikean herkullinen. Huomasin, että ruokavalintani ovat olleet hyvinkin yksipuolisia.... kuhaa siellä ja kuhaa täällä. Valitsin postaukseeni kaksi ehdottomasti parasta ja mielenpainuvinta viimeaikaista kuhanautintoa.



Ensimmäinen herkutteluhetki oli läntisellä Uudellamaalla, Raseporissa sijaitsevassa
 Mustion linnassa.



Ravintola Linnankrouvin tilat oli täysin remontoitu. Tunnelma oli hyvä ja palvelu ensiluokkaista.


Ravintolatilassa voi istahtaa aulan puolelle juomaan vaikkapa shampanjaa ja 
peremmälle ruokailemaan valkoisilla liinoilla katettuhin pöytiin.


Alkupalana päätin kokeilla Jan Westerholmin kylmäsavustettua lohta, tilliä ja perunakermaa. 


Pääruoaksi valitsin Linnankrouvin keittiömestarin, Niko Tuomisen Snappertunan kuhaa. 
Oli onnistunut täydellisesti, eikä ihme, sillä Pohjoismaiden parhaita ravintoloita listaava ravintolaopas White Guide arvosteli juuri Mustion linnan ravintolan Suomen 10. parhaaksi.



Ripaus osterivaahtoa ja sahramilla maustettua perunaa viimeistelivät makunautinnon.

Jälkiruokana nautin fenkolikakkua, valkosuklaajäätelöä ja lakritsikastiketta. Ja lopuksi vielä kotimaisia pientilajuustoja hillotun sellerin kera.




Toinen hieno kuhaelämys johdattaa itäiselle Uudellemaalle, Porvooseen, jossa Bistro Sinne loihti taidokkaan ja herkullisen aterian. Myös Sinne pärjäsi hyvin ravintolaopas White Guide -arvionneissa ja sijoittui sijalle 26 suomalaista ravintoloista. 

Alkupalakeiton nimi oli Apua Rapua! Siihen sisältyi marinoituja katkarapuja, jugurttia ja kurkkua. Maku oli kesäisen raikas ja hento.



Päivän kalasaaliin nimi oli VOITA! Kuhaa herneitä ja voita. Uusien perunoiden kera. 
Herkullista sekin.



 Terveisin,