torstai 10. joulukuuta 2015

Adventin ankka sai tyrnikastikkeen

Linturuoat maistuvat monille joulunkin alla. Ankka on vakiosuosikki. Fileet on helppo paistaa ja tarjoilusta saa herkullisen värikkään tyrnikastikkeen kanssa. Lisäkkeeksi sopivat esimerkiksi perunamuhennos ja hunajaiset ruusukaalit.


Tyrnikastike oli minulle uusi vaihtoehto aprikoosi- ja appelsiinikastikkeen jälkeen. Erinomaisia vaihtoehtoja kaikki kolme.


Ankka kannattaa leikata hunajaisen kastikkeen päällä, jolloin pinta saa hyvän mausteisen maun.


Ankan rintafileet ja tyrnikastike

4 ankanrintaa
2 rkl voita
mustapippuria ja suolaa


hunajakastike fileiden leikkuualustalle
0,75 dl hunajaa
1,5 rkl sherryviinietikkaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl korianterin siemeniä
1 tl kuminaa

tyrnikastike tarjoiluun
2 d tyrnimarjoja
0,75 dl vettä
1,5 - 2dl sokeria
tilkka sherryä
vaihtoehtoisesti tyrnihyytelöä, vettä ja  tilkka sherryä


Leikkaa ankanrinnoista liika reunarasva pois ja leikkaa rasvan pintaan ristikkokuvio. Mausta fileet. 
Aseta fileet kylmään pannuun rasvapuoli alaspäin.  Ruskista voissa,  kunnes rasva muuttuu kullankeltaiseksi ja rapeaksi.
 Nosta fileet uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin ja paista niitä uunin keskitasolla 200 asteessa 12 minuuttia. Paistamisen jälkeen anna fileiden vetäytyä folion alla 10 minuutin ajan ennen leikkaamista.

Sekoita ankkojen leikkaamista varten kastike hunajasta ja mausteista.
Tämä on hyvä tehdä jo etukäteen valmiiksi.
Kiehauta sherryviinietikka ja lisää sen joukkoon mausteet.
Kaada joukkoon hunaja ja anna jäähtyä.
Levitä kastike leikkuulaudalle ja asettele ankanrinnat kastikkeen päälle rasvapuoli alaspäin.
Leikkaa ankanrinnat vinosti ohuiksi viipaleiksi kastikkeen päällä.

Tee tarjoilua varten tyrnikastike tyrnimarjoista keittämällä sokerin kanssa. Murskaa marjat sauvasekoittimella ja/ tai siivilöi ne. Lisää lopuksi tilkka sherryä.
Kastikkeen voit  valmistaa myös tyrnihyytelöstä lisäämällä siihen vettä ja tilkan sherryä.
Tarjoile kastike ankanrintojen päällä.




Terveisin,

Ei kommentteja: