torstai 23. joulukuuta 2010

Oi terve joulukuusi

JOULUKALENTERI

Sanotaan, Että Martti Luther keksi joulupuun. Suomalaisiin koteihin kannettiin ensimmäiset kuuset 1800-luvun alussa. Aluksi kuusen hankinta oli jokamiehen oikeus ja kuusen sai ottaa mistä vain. Käytäntö muuttui myöhemmin ja kuusikauppiaat tulivat kuvioihin vuosisadan lopussa. Tänä päivänä kuusi kuuluu noin miljoonan suomalaisen kodin joulutraditioihin. Ei siis ihme, että niitä kasvatetaan ja tuodaan joulumarkkinoille.



Myös kuusen koristeista on syntynyt ihan oma teollisuuden ala. Suomessa koristeita alettiin valmistaa 1920-luvulla. Lapsena kävelin isoäitini kanssa pikkukaupungin kujilla ihailemassa ikkunoista näkyviä koristeltuja joulukuusia. Sähkökynttilöiden tulo oli mullistus. Ja miten hienoa olikaan laittaa olkitähtien, omenoiden, pipareiden ja pumpulienkeleiden joukkoon kiiltäviä, kaupasta ostettuja joulupalloja. Tänään ihailuni kohteena ovat lasista puhalletut joulupallot.

Nyt on aika lähteä oman joulukuusen hankitaan. Luvassa on purevaa pakkasta, mutta ajatus valmiista, koristellusta ja joulun lämpöä hehkuvasta kuusesta auttaa voittamaan hankinnan haasteet. Olen jo usean vuoden ajan ostanut Porvoon saariston kuusen pellinkiläiseltä Sundbäckin kotilalta Sundön saaresta. Niin tänäkin vuonna.




Ei kommentteja: