perjantai 17. joulukuuta 2010

Hanskat heilumaan - sillä siisti!

JOULUKALENTERI

Nyt eivät enää vetkuttelut auta. On aika aloittaa prinsessojen joulusiivous. Ei siis muuta kuin hanskat heilumaan.
Joka vuosi yritän pitää mielessä Marttojen joulusiivousvinkit. Esimerkiksi sen, että puhdas koti luo juhlan tuntua, mutta joulusiivouksessa ei kannata liioitella. Olen samaa mieltä. Myös ohje "muista pitää huolta myös käsistäsi" miellyttää.
Koska en aio viettää joulua komeroissa, en aio siivota niitä jouluksi tänäkään vuonna. Toivon kuitenkin saavani kevään aikana erityisen siivouspuuskan komeroita varten, sillä siivousta ne tarvitsisivat.




Olen onnellinen siitä, että vanhin tyttäreni on lupautunut avukseni siivoukseen, sillä tehtävää riittää perusasioissakin. Siivous yhdessä voi olla hauskaa, jos on aikaa ja oikea asenne. Hyvän työn kruunaa juhlallinen lopetus: vaihdamme sänkyihin puhtaat, mankeloidut lakanat, jotka viimeistelemme klassisella ruusun tuoksulla.



Ei kommentteja: