sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Hyvä Olo!

YLLÄTYSMENU

Suuntasimme viikonloppuna Pekka Terävän suosittuun Ravintola Oloon. Tavoitteena oli löytää hyvä olo pieneen yksityisjuhlaan.

Ruokalistalla oli kaksi yllätysmenua: koko illan matka ja muutaman tunnin retki. Saavuimme vähän myöhempään ja päätimme lähteä retkelle Jari Vesivalon ja Ilkka Lääverin loihtimaan 
herkumaailmaan.  Rullalle käärityssä ruokalistassa luvattiin puhtaita skandinaavisia makuja yhdistettynä vaikutteisiin ympäri maailmaa.

 
Nautiskelu aloitettiin keittiön yllättävillä terveisillä: samettisen pehemällä mannapuurolla, jossa oli tumma voisilmä. Paikan päällä luomujauhoista leivotussa leivässä oli mausteena omenaa. Voi on kirnuttu Jyväskylässä.

 
Pahvilaatikkoon, seesasamisiemenpedille oli kätketty kalatäytteinen merilevälastu oli myös tervehdys keittiöstä.

 
Luvassa oli myös kotimaan muikku, Skånemejerin Prästost XO ja norjalainen kampasimpukka


Jäämeren kuningasrapu
 
 
Merenkurkun siikaa ja Hämeenlinnan maa-artisokkaa.
Tälle ruoalle sommelierin valitseman viininä oli erikoinen italialainen alkuviini. 
Yksistään viini maistui tavanomaiselta, mutta yhdessä ruoan kanssa uskoamattoman upealta.
Oli pakko tunnustaa, että juoman ja ruoan yhteensovittaminen on taitolaji.
 
 
 


Vuoriston tilan luomukartisa ja Alhopakan ankka olivat liharuoat. Annokset piti syödä ensin silmillä.

 
Raikas väliruoka sai kastikkeeksi Huvilan olutta. Yrittipurkin multa oli syötävän hyvää!
 
 

Lakritsainen jälkiruokaunelma on huikea huipennus. Lopuksi oli ihan pakko lähettää keittiöön iloiset vastaterveiset, jotka oli otettu huumorilla vastaan:).


Ja tulihan tästä hyvä olo! Poistuimme tyytyväisinä - viimeisinä asiakkaina.

 
Terveisin,
 

Ei kommentteja: