sunnuntai 2. elokuuta 2015

Paella - meren herkkuja ja kanankoipia pihatulilla

Baskimaan rannikolla, Atlantin kuohujen ääressä höyryävät herkulliset paellapannut sekä Espanjan että Ranskan puolella. Meren antimia riitti ja niitä myös käytettiin runsaasti seudun paelloissa.

Päätin kokeilla, miten paellan valmistus onnistuisi ihan kotipihan tulilla. Ja onnistuihan se. Kalakauppojen ja ruokamarketien valikoimista saa herkullisia raaka-aineita myös täällä kotimaassa.


Valitsimme tällä kertaa raaka-aineiksi äyriäiset ja kanankoivet.
Chorizo-makkarat ja sianlihat jätimme pois. Sahrami värjäsi riisin kauniin keltaiseksi.
Riisi hautui kypsäksi kesäkeittiössa ja aurinkokin yllätti meidät iloisesti.



Paella 
(4-6 hengelle)

1 dl oliiviöljyä
2 keltasipulia
2-3 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
5 dl pitkäjyväistä riisiä
½ - 1 tl cayennepippuria
½ tl sahramia
10 kirsikkatomaattia
½ dl tomaattisosetta
1,3 l  kana- tai kasvislientä
6 broilerin koipipalaa
2 dl tuoreita herneitä paloista irrotettuina (tai pakasteherneitä)
suolaa ja pippuria
250 g pakastettuja raakoja mustekalarenkaita
6 pakastettua merirapua (keisarihummeria) tai jättikatkarapuja
500 g tuoreita sinisimpukoita kuorineen
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl persiljaa leikattuna
1-2 sitruunaa lohkoina

Hienonna sipulit, valkosipuli ja kuutioi paprikat. Kuullota ne öljyssä suuressa paellapannussa. Lisää mukaan riisi, cayennepippuri ja sahrami.  Puolita tomaatit ja lisää ne joukkoon tomaattisoseen kera. Paista hetki ja lisää kanaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä sekoittaen noin 15 minuuttia.
Paista toisella pannulla broilerin koipipalat öljyssä. Lisää ne ja herneet riisin joukkoon. 
Mausta suolalla ja pippurilla.
Paista kevyesti mustekalarenkaat ja lisää ne riisiin. Lisää viimeisenä meriravut. 

Pese riisin kypsyessä simpukat huolellisesti. Käytä vain elävät, ehjät simpukat.  
Kypsennä simpukoita kattilassa valkoviinissä 3–4 minuuttia kannen alla. 
Kaada lopuksi simpukat keitinliemineen paellan päälle.

Koristele paella leikatulla persiljalla ja sitruunanlohkoilla. Tarjoile heti.







Terveisin,


Ei kommentteja: