keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Twilight elokuvan tähdet Berliinissä

POSTDAMER PLATZ

Toisessa maailmansodassa maan tasalle pommitettu berliiniläinen Postdamer aukio oli vuosisadan vaihteen vilkas huvittelukeskus ravintoloineen ja baareineen. Elämä oli niin vilkasta, että paikalle oli pakko virittää Euroopan ensimmäiset liikennevalot, joissa punaisen ja vihreän vaihtelua säädettiin manuaalisesti.

Sodan jälkeen alueesta tuli neljäksikymmeneksi vuodeksi maailman tarkimmin vartioitua joutomaata Berliinin muurin kupeeseen. Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten alkoi Postdamer Platzin määrätietoinen uudisrakentaminen. Maailman futuristiset arikketehdit kutsuttiin ideoimaan uusi lasista ja teräksestä rakentuva kaupunginosa, joka haluttiin täyteen elämää. Ja epäilyksistä huolimatta tässä onnistuttiin. Berliinin viihdemaailman keskuksesksi noussut alue on myös kuuluisien elokuvajuhlien, Berlinalen pitopaikka.




Elämä tuntui konkreettiselta. Illalla pienet kahvilat, ravintolat ja baarit olivat täynnä. Keskellä olevalta esiintymislavalta roudattiin pois edellisen esiintyjän tekniikkaa, jotta aamun valjetessa päästäisiin rakentamaan lavaa uuden Twilight Aamunkoi -elokuvan ensimmäisen osan tähtien vierailulle.
Elokuvan maailman ensi-ilta oli viikonloppuna (pe 18.11)  ja koko kaupunki tuntui kuohuvan sen tiimoilta.



Innokkaimmat fanit kokoontuivat konkreettisesti aamunkoitteessa tuoleineen, huopineen ja eväineen odottamaan tähtiä tapahtumalavalle nimikirjoitusten toivossa. Saksalaisen säntillisesti fanit järjestettiin aitauksiin ja nimikirjoituksia pääsi jonottamaan kolmesta eri jonosta.

Päätin jättää odotuksen väliin, mutta, jos kuopukseltani kysyttäisiin, tein suuren virheen. Hän olisi varmasti mieluusti halunnut tähtien nimmarit matkatuliaisina:). Ehkä lupaus leffalipusta korjaa tilannetta edes osaksi.


Minulle vampyyri-ilmiön valokeilaan joutuminen oli mielenkiintoinen kurkistus elokuvien brändinrakennukseen. Tähtien käyttö markkinoinnissa on villinnyt nuorison ympäri Eurooppaa. Tapahtuma näkyi myös ympäri Berliiniä kirjakauppojen ja tavaratalojen näyteikkunoissa, joiden äärellä fanit kuvauttivat itseään mainosjulisteiden seassa. Harry Potter -ilmiö toistuu, tällä kertaa vähän vanhemmassa kohderyhmässä.



Terveisin,

Ei kommentteja: