Kevät vihertää Etelä-Suomessa jo täysillä. Ulkoilun ja lenkkeilyn ohella on ollut ihana nauttia luonnon heräämisestä. Nyt oli myös aika kerätä ensimmäiset nokkoset ja paistaa niistä aamulenkin jälkeen aamiaiseksi maittavat ohukaiset proteiinipitoiseen rahkataikinaan. Ja nauttia kotihunajan kera.
Pienet, vasta maasta nousseet nokkoset ovat parhaimpia ruoanlaittoon. Ne ovat täynnä makua ja
myös kaikkia hyviä ravinteita. Kotipihan suojassa ne saavat kasvaa ilman suurempia saasteita.
Nokkos-rahkaletut
Reilu litra tuoreita nokkosia
(= n.1 dl keitettynä ja silputtuna)
2,5 dl maitorahkaa
4 kananmunaa
1-1,5 dl spelttijauhoja*
rypsiöljyä tai kirkastettua voita paistamiseen
tarjoiluun hunajaa, hilloa tai hilloketta
Huuhtele nokkosia runsaassa vedessä. Lisää nokkoset suureen määrään kiehuvaa vettä ja keitä muutaman minuutin ajan. Siivilöi lehdet ja jäähdytä kylmällä vedellä. Valuta hyvin ja hienonna silpuksi.
Sekoita nokkossilpun joukkoon rahka ja kananmunat. Lisää jauhot. Anna taikinan levätä hetki ennen paistamista. Paista kullanruskeiksi blini- tai ohukaispannussa. Tarjoile hunajan, hillon tai hillokkeen kera.
*Jos haluat gluteenittoman vaihtoehdon, käytä spelttijauhojen sijaan tattarijauhoja.
Hunaja sopii luonnon tuotteena loistavasti nokkoslettujen kaveriksi. Kevään mauista raparperi toimii myös loistavasti. Siitä saa helposti hillokkeen keittämällä vaikkapa ruokosokerin kanssa ja lisäämällä sitruunan kuorta ja mehua.
Raparperihilloke
500 g raparperia
1 sitruunan kuori ja mehu
1,5 dl ruokosokeria
Kuori ja pilko raparperit. Pese sitruuna ja raasta kuori.
Kuumenna sokeri kattilassa, purista joukkoon sitruunamehu ja lisää
sitruunankuori. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon raparperipalat ja keitä,
kunnes ne ovat pehmenneet. Jäähdytä.
Tarjoile nokkos-rahkalettujen lisäkkeenä.
Terveisin,
Marja
2 kommenttia:
Nämä menevät ehdottomasti testiin! Olen parina viime vuonna innostunut villivihanneksista ja -yrteistä, ja nokkonen on ehdottomasti yksi suosikeistani. Kiitos ohjeesta!
Hienoa! Toivottavasti maistuu.
Lähetä kommentti