maanantai 22. marraskuuta 2010

Lapsuuden sointuja

DESIGN

Vanha suomalainen desing on noussut uudelleen suosioon. Lapsuudesta tutut, nostalgiset mummon astiat ovat pikkuhiljaa alkaneet ilmaantua myös osaksi omia kattauksiani.

Kaj Frankin Arabialle 50-luvulla suunnittelmat pastellisävyiset Sointu-kahvikupit tekivät
come backin viime viikolla.
Mummolassa kupit katettiin vähän tavallista hienompiin kahvihetkiin ja tarjolla on oli aina karnevaalikeksejä, joita oli ollut olemassa jo mummon nuoruudessa. Keksi tarjottiin hopeajalkaiselta teakvadilta.
Vaaleansiniset, -vihreät ja -punaiset sekä beiget ja harmaat kupit sointuivat kauniisti yhteen. Tämän ajan hengessä niistä voi koota myös hauskoja sekayhdistelmiä.







Aarteeni on myös omilla taskurahoillani mummolle ostamani Helena Tynellin Riihimäen lasille suunnittelema Aurinkopullo, joka oli tuotannossa 1964-74. Hinta oli ostohetkellä noin 3 markkaa (50 senttiä) ja tänään pikkumaljakon voi hankkia antiikkikaupasta noin 110 eurolla. Värejä oli useita ja hinnat vaihtelevat jonkin verran värin mukaan. Pieni aurinkopullo oli aikanaan myös Finnairin liikelahja sloganilla "Auringon silmässä".


Joulupuuro on jo muutaman vuoden ajan syöty Arabian kultareunaistista lautasista, jotka mummoni oli hankkinut juhla-astioiksi 50-luvulla.



Ei kommentteja: