maanantai 8. kesäkuuta 2015

Villiyrttejä & vuohenjuustosalaattia tai pastaa

Viime viikolla vietettiin villiyrttien viikkoa. Mielenkiinnolla heittäydyimme vanhimman tyttäreni kanssa taas kerran mukaan. Tyttäreni valmisti herkullista villiyrteillä viritettyä vuohenjuustosalaattia. Minä kokkasin ylijääneistä raaka-aineista tämän viikon maanantaipastan.


Pannulla nopeasti paahdettu vuohenjuusto sai salaattipedilleen tuoreita voikukanlehtiä ja pinnalleen mustikanlehtiä ja ketunleipiä. Terttutomaatit paahtuivat savustimessa ja saivat taivaallisen aromin.


Kotimetsässä hortoilu, eli tuoreiden, ilmaisten ja taatusti luonnonmukaisten yrttien keräily on kaiken lisäksi suorastaan trendikästä. Tyttärelleni se on ollut tapa lapsuudesta asti. Ketunleivät ja mustikat ovat paitsi maistuneet hänen annoksissaan, myös ikuistuneet valokuviin ja korusuunnitelmiin.


Tuoreet, heleän vihreät mustikanlehdet sopivat salaatteihin. Kauniit ketunleivät puolestaan käyvät lähes kaikkeen, erityisesti salaatteihin ja pastoihin. Niiden maussa on pieni sitruunamainen hapokkuus.



Terttutomaatit päätettiin savustaa pihan sähkösavustimessa. Noin tunnin savustuksen puolivälissä rasiasta kaadettiin tomaateista syntynyt neste talteen salaatinkastiketta varten. Lopputuloksena syntyi sopivasti kuivuneita ja savun aromilla kyllästettyjä tomaatteja.

Villiyrttejä ja vuohenjuustosalaattia

Tammenlehtisalaattia
Tuoreita voikukan lehtia
1 siivu vuohenjuustoa/ruokailija
Terttutomaatteja kevysesti savustettuna (tai yön yli uunissa kuivattuina)
Ketunleipiä
Tuoreita mustikanlehtiä

Kastike
Tomaattien liemi
tilkka juoksevaa hunajaa
tilkka valkoista Balsamicoa

Savusta terttutomaatteja foliovuokassa savustimessa noin tunnin ajan. 
Kaada puolivälissä tomaateista syntyvä liemi kulhoon kastiketta varten.
Asettele tammenlehtisalaatit ja tuoreet voikukan lehdet lautaselle salaattipediksi. 
Paahda vuohenjuusto nopeasti pannulla molemmin puolin. Asettele salaattipedille. 
Lisää päälle ketunleipiä ja tuoreita mustikanlehtiä. 
Sekoita tomaattien liemeen tilkka hunajaa ja valkoista balsamicoa. 
Ripottele salaatin päälle kastikkeeksi.


Ylijäävistä tomaateista saat vielä seuraavana päivänä nopean ja herkullisen pasta-annoksen:
Keitä pasta. Sekoita sen joukkoon tuoreita herneitä ja savustettuja tomaatteja, kastikkeeksi ripaus tomaattien lientä. Lopuksi parmesania ja pinnalle ketunleipiä ja mustikanlehtiä.


Terveisin,

Ei kommentteja: