tiistai 28. huhtikuuta 2015

Maukas yrttisilli buffetpöytään

Kylmistä Koillis-Atlantin vesistä pyydetyt islantilaiset sillit uivat vapun tietämissä moneen suomalaiseen buffetpöytään. Toiset vierastavat voimakassuolaista silliä, toiset rakastavat sitä. Minulle silli maistuu aika ajoin, hyvän kastikkeen kera.

Maukas yrttisilli valmistuu nopeasti ja on helppo tarjottava.  Rasvaisena kalana tunnettu silli sisältää runsaasti terveyden kannalta edullisia omega-3-rasvahappoja.


Uuden sadon perunat paranevat mitä pidemmälle kevät ehtii ja mitä lähempää ne tulevat.
Kotimaisia lähiperunoitakin on kohta varmaan tarjolla, sillä ensimmäisiet perunat istutettiin tänä vuonna Etelä-Suomessa maahan ennätysaikaisin - jo helmikuussa.

Ostin silliä, joka on pyydetty Islannin etelärannikolta pienten ja tuliperäisten Vestmannasaarten rikkailta kalavesiltä. Pakkauksen teksti houkutteli, minut jylhien lintusaarten merellisiin maisemiin.
Sillin maukas yrttikastike syntyy nopeasti turkkilaisesta jogurtista ja tuoreista yrteistä. Hienon makuvivahteen se saa juoksevasta hunajasta.


 Maukas yrttisilli

2 sillifilettä  

3 dl turkkilaista jogurttia
4 salottisipulia
1 ruukku lehtipersiljaa tai persiljaa
1 ruukku ruohosipulia
1 ruukku tilliä (osa koristeluun)
2 tl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa maun mukaan

Leikkaa sillifileet n. 1,5 cm leveiksi paloiksi. Kuori sipulit ja pilko ne hienoksi. Yhdistä sipuli ja turkkilainen jogurtti. Sekoita joukkoon hienonnetut tuoreyrtit. Mausta hunajalla ja halutessasi suolalla. Sekoita lopuksi joukkoon sillipalat ja anna tekeytyä jääkapissa tunnin ajan. Koristele tarjoiluastia tillillä. Tarjoile uuden sadon perunoiden tai saaristoleivän kera.



Terveisin,


Ei kommentteja: