Hehkuttelin tyttäreni kanssa vaihtoehtoja ja päädyimme tekemään herkkutatti-ohratäytteisiä kaalikääryleitä. Mietimme myös, että sienet voi oikein hyvin korvata lampaanlihalla tai riistalla. Haudutimme ohratäytteen valkoviinissä ja jo tuoksu oli taivaallinen.
Valitsin kotimaisia käärylekaaleja. Ajattelin, että ne helpottavat työtä. Hinta oli kaksinkertainen tavalliseen keräkaaliin verrattuna, mutta kotimaisia kaaleja ei onneksi ole hinnalla pilattu.
Kääryleet järjestäytyivät ruotuun ja saivat hennon siirappivoitelun.
Tuskin maltoimme odottaa herkkujamme uunista. Puolukkasurvos ja kattaus olivat sopivaa sijaistekemistä näkäisille. Puolentoistatunnin paistoaika ja huumava tuoksu olivat nimittäin lähes mahdoton yhdistelmä ruokaansa odottaville.
Kaalikääryleet tatti/riista-ohra täytteellä
(n. 12 käärylettä)
1 käärylekaali tai keräkaali
200-300 g tuoreita herkkutatteja
(tai sienien sijaan 400 g lampaan jauhelihaa tai riistajauhelihaa)
1 nippu tuoretta sipulia
4 valkosipulin kynttä
1,5 dl rikottuja esikeitettyjä luomuohrasuurimoita
2 dl kasvislientä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 ruukkua timjamia
1/2 ruukkua meiramia tai kynteliä
2 luomukananmunaa
1/2 dl tummaa siirappia
Pippuria myllystä
Lisäkkeeksi puolukkasurvosta tai -hilloa
Keitä kaali kypsäksi ja säästä keitinlientä kääryleiden voiteluun. Halutessasi voit maustaa veden suolalla.
Keitä ohrasuurimot kasviliemi/valkoviiniseoksessa kypsiksi (n. 15 minuutin ajan).
Paista pannulla herkkutatit (tai jauheliha) ja sipulit ja sekoita keitettyjen orasuurimoiden joukkoon. Lisää joukkoon timjami ja meirami/kynteli (erityisesti lihan kanssa kynteli), kananmunat, siirappi ja pippuri. Tarkista maku.
Irrota kaalista lehti kerrallaan, lisää sieni/lihatäytettä lehdelle ja kääri kauniiksi kääryleeksi.
Asettele kääryleet voideltuun uunivuokaan. Voitele niiden pinta keitinliemellä, johon voit lisätä vähän tummaa siirappia.
Paista uunissa ensin 200 asteessa noin puoli tuntia ja sitten 150 asteessa noin tunti.
Kaali hautuu hitaasti herkullisen makeaksi.
Tarjoile puolukkasurvoksen tai -hillon kera.
Makustele!
Terveisin,
2 kommenttia:
Herkullisen näköisiä kääryleitä. :) Minäkin olen suunnitellut tässä sienitäytteisten kaalikääryleiden värkkäämistä, kunhan vaan onnistun saamaan jonkinlaista sienisatoa metsäretkeltä.
Onneksi nämä sateet auttavat sienisadon suhteen:). Iloa sienestykseen!
Lähetä kommentti