torstai 28. elokuuta 2014

Tomaattikeittoa tyttären tapaan

OPISKELIJARUOKAA

Toisen asteen opintojaan aloitteleva kuopukseni kutsui minut opiskelijaboxiinsa kokkaamaan kanssaan. Hän oli päättänyt tarjota helppoa ja herkullista tomaattikeittoa. Otin kutsun ilolla vastaan.

Komento keittiössä oli vaihtunut. Minä sain kuoria ja pilkkoa sipulit, tyttäreni oli chef. Miten ihanaa! Myös resepti oli hänen.


Nopea tomaattikeitto

1 prk (400g) tomaattimurskaa
2-3 rkl tomaattipyrettä
3 dl vettä
1 kasviliemikuutio
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
basilikaa
paprikajauhetta
1 prk créme fraîchea

Pinnalle
 mustapippuria myllystä
vuohenjuustoa
tuoretta basilikaa

Kuori ja pilko sipulit. Kuullota ne öljyssä. Lisää mausteet ja kääntele hetki. Lisää tomaattimurska ja -pyre sekä vesi ja kasviliemikuutio. Hauduta noin 5-10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon créme fraîche. Annostele lautasille, nosta keittoon pala vuohenjuustoa. 
Koristele basilikalla. Lisää päälle mustapippuria myllystä.


Nautimme keittomme näkäisinä ja hyvillä mielin, tuoreiden porkkanasämpyloiden kera.


Jäliruoaksi kuuntelimme musiikkia kuopuksen vinyyleiltä ja keitimme jättikupilliset kahvia.

Ulkona sade piiskasi ikkunaa. Tuntui ihanalta olla sisällä, suojassa. Lämmössä ja mausteiden tuoksussa.
Illan mittaan taivalle ilmestyi upea sateenkaari.


Terveisin,

Ei kommentteja: