torstai 1. joulukuuta 2011

Adventtikalenteri vuosikymmenten takaa

JOULUKALENTERI

Hyvää joulukuuta!! On aika avata adventtikalenterin ensimmäinen luukku.
Tänä vuonna minuun iski suuri nostalgian tunne. Päätin yllättää kuopukseni oman äitini omin käsin tekemällä vintageaarteella: aidolla 60-luvun joulukalenterilla!



Tämä uskomaton kalenteri löytyi jokin aika sitten aarrelaatikostani.
Muistan kuin eilisen päivän sen riemun,minkä tämä aikaan sai aikaan.

Äitini on aina ollut aikamoinen käsityönikkari, mitä tämäkin työ osoittaa.
Kalenterin idean hän oli saanut ruotsalaisesta Femina-lehdestä.
Pitää vain ihailla, on nimittäin ollut aikamoinen työ ommella 24 puuhelmeä puisiin tulitikkulaatikoihin.
Ja päällystää laatikot jouluaiheisilla, lehdestä leikatuilla kuvilla!
Ja varsinkin, kun kaikki piti tehdä tuplana - myös sisarelleni.


Miten hellyttävää olikaan löytää ensimmäisestä laatikosta kellastunut, äitini taittelema yllätysviesti.
Päätin jättää sen kuopukseni ylläriksi myös.


Kuka on pudonnut saappaaseesi? oli teksti, johon minun piti löytää sopiva yllätys.
Kyllä tämä valmiit suklaakalenterit voittaa, ajattelin ja valitsin
vintage-henkisen suklaajoulupunkin:).

Ja kuopuksen ilo oli koskettavaa.


Terveisin,

3 kommenttia:

Anne-May kirjoitti...

On sinulla aarre säilynyt. Minäkin tein pojalleni 70-luvulla vähän samantapaisen ja ratkaisin laatikoiden sisällöksi lego-palikoita. Jouluaaton laatikossa oli sitten ohjeet ja loput isommat palaset. Nyt harmittaa, kun se ei ole tallessa enää. Olisi se ollut aikamoinen yllätys 41-vuotiaalle pojalleni tänä jouluna. Muistan miten hän odotti jännittyneenä viimeistä luukkua, mitä palikoista mahtaa tulla.

Marja B. kirjoitti...

Hurjan hyvä idea tuo legoista kokoamiaminen... jännitys pysyy tosiaan loppuun saakka! Ja sisältö on jotain muuta kuin karkkia!

Äitini säilytti tätä kalenteria pitkään - siinä varmasti syy, että se on vielä olemassa. Hän antoi sen minulle nostalgialahjana joitankin vuosia sitten.... ja minä laitoin nyt hyvän kiertämään:). Tosin aion itse huolehtia säilytyksestä edellenkin. Kuopous kun on tuulihattu!

Marjatta kirjoitti...

Ihana aarre ja säilynytkin noin hyvin!