tiistai 27. joulukuuta 2011

Kirjailijan kalaaseissa

SYNTYMÄPÄIVILLÄ

Joulu on takana. Se oli ihana ja tunnelmallinen. Mutta tänä vuonna niin kovin lyhyt, että melkein harmittaa.
Tapaninpäivänä minulla ja perheelläni oli tosin tilaisuus osallistua lähipiiriin kuuluvan arvostetun lehtimiehen ja maakuntakirjailijan syntymäpäiville, jotka ikään kuin kruunasivat perhekeskeisen joulun.



Joulun lapsena 25.12 syntynyt sankari vietti 80. syntymäpäiväänsä lämminhenkisesti perhepiirinsä ja läheisten ystäviensä kanssa. Sanan säilää vuosikymmenien ajan viuhtoneella miehellä on vieläkin paljon annettavaa. Ja se näkyi myös juhlassa. Runot, pakinat, kuunnelmat ja kronikat tempasivat juhlavieraat mukaansa tunnelmaan. Saimme nauttia myös ihanista musiikkiesityksistä, joita lähipiirin pianisti, laulajat ja nuori viulisti tarjoilivat.

Ruoka oli saanut vaikutteensa kirjalijan marraskuussa tekemältä Intian matkalta. Tarjoiluissa maistuivat eksoottiset mausteet ja myös viini oli tilattu Intiasta. Mikä olisikaan ollut sopivampaa vastapainoa jouluruoille.



Sanallisesti päivänsankari kiteytti Intian matkan opetuksen ytimekkäästi suvaitsevaisuuteen. Annetaan kaverille tilaa. Ollaan vähemmän itsekkäitä. Näissä viisaissa sanoissa jyrisi myös rehtorin ja Ilmavoimien kapteenin opastus nuoremmille sukupolville. Ja kyllähän niistä kannattaa opiksi ottaa...


 Toivotan oikein mukavaa joulun jälkeistä elämää,
vuoden vaihtumista odotellessa:)




Ei kommentteja: