keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Designpiparkakut

JOULUKALENTERI


Piipahdin Marimekossa. Mukaani tarttui kaksi ihastuttavaa piparkakkumuottia. Kristiina ja Emma Isola ovat ne tänä vuonna muotoilleet Maija Isolan suunnittelemien klassikkokuosien mukaan.



Perinteisen piparin mallinen Mimerkki on jättikokoinen piparkakku. Kellokukkaa muistuttava muotti kantaa puolestaan nimeä Granaattiomena. En osannut valita, kumpi minua miellytti enemmän ja siksi päädyin ostamaan molemmat. Uutta oli se, että piparit olivat jättikokoisia ja niitä ei ole tarkoitus leipoa tusinoittain.


Paitsi joululta maistuvina herkkuina, jättikokoiset piparit toimivat mitä parhaiten myös itse tehtyinä joulukoristeina. Niillä voi ilahduttaa läheisiä ja vaikkapa opettajia tai päiväkodin tätejä.

Leivoin piparit kuopukseni kanssa. Meillä oli ihana jouluhetki. Keksimme, että teemme pipareihin valmiit reiät, jotta voimme pujottaa niihin kauniit joulunarut. Kuorrutus syntyi käsivaralta.



Lopuksi kokeilimme pipareita niiden oikeassa ympäristössä, kuusen oksilla.
Havujen täyteläinen tuoksu antoi jo esimakua kotiin kannettavasta joulukuusesta.


Mimerkki ja Granaattiomena - designpiparit




Aikaisemmista perinnemuoteista mukaan valittiin jättisydän ja joulun enkeli.



Ja tässä vielä koko kokoelma pihakuusen oksalla.

Terveisin,

Ei kommentteja: