maanantai 17. lokakuuta 2011

Jogurtin alkulähteillä

KAUKASUSVUORTEN ETELÄ-RINTEILLÄ


Tarinan mukaan jogurtti on syntynyt luonnollisena sattumana Kaukasus-vuoristoon kuuluvan Elbrus-vuoren etelärinteellä. Erilaiset korkeassa lämpötilassa viihtyvät mikrobit löysivät samanaikaisesti tiensä maitokannuun ja sopivassa lämpötilassa havaitsivat mahdollisuuden elää symbioosissa.
Näin paimentolaisten maitoastioihin eksyneet, luonnon hyvät yksisoluiset olennot loivat maitovalmisteen, jota turkkilaiset alkoivat 700-luvulla kutsua nimellä "yogurut". Myöhemmin, 1100-luvulla nimi muuntui nykyiseen muotoonsa "yoghurt".
Tarina kertoo myös, että toinen perinteinen maitotuote, Kefiiri, syntyi vastaavalla tavalla Elbrus-vuoren pohjoisrinteellä hieman matalampaa lämpötilaa suosivien mikrobien yhteistyönä. Elbrus-vuori sijaitsee Venäjän eteläisellä vuoristoalueella, lähellä Georgian rajaa.



Kaukasuksen vuoristokylissä jogurtti oli osa elämän perinnettä ja siellä elää uskomus, että jogurtti suojaa ihmistä ikääntymistä vastaan. Kerrotaan, että jos sattumalta törmäät ilman satulaa ratsastavaan kasakkaan, hän on mitä todennäköisimmin 130-140-vuotias! Tarua vai totta, sen lukija voi itse päättää.
Minä törmäsin viime kesän Kaukasus-matkallani muulilla ratsastavaan mieheen, jonka rinnassa luki Versace:). Tämä johtui ehkä siitä, että olin Kaukasuksella Azerbaidžanin puolella, Lahicin kylässä, lähellä Venäjän rajaa.














Lahicin vuoristokylä oli saavutettavissa pitkällä päiväretkellä Bakusta käsin. Alkuosa tiestä oli uutta ja upeaa moottorietä, mutta viimeiset kymmenet kilometrit ennen vuoristokylään saapumista ottivat koville. Tie oli alkukantainen, kuljettaja tulisieluinen, auton moottori ei ollut suunniteltu vuoristotien nousuja varten ja eläimiä ilmaantui tielle yllättäen. Ei ihme, että tietä pidettiin vaarallisena.

Rystyset vakoisina ja parin suusta päässeen sammakon jälkeen päästiin kuitenkin perille. Kaikesta pelkäämisestä huolimatta ei kaduttanut. Idyllinen pikkukylä oli elänyt omaa elämäänsä rauhassa kautta aikojen. Turisteja käy kesäaikaan, mutta harva eksyy Kaukasukselle talvella. Lunta sataa vyötärölle saakka ja vuoristossa puhaltaa ankara tuuli. Lumi ja jää eristävät esimerkiksi Lahicin kylän kuukausiksi muista Kaukasuken kylistä.


Kesähelle kasvattaa niittyjen antimia, hoivaa kyläläisten lehmiä ja antaa säilöttävien ruokien muotoutua luonnossa itsestään. Turistina ei uskaltanut edes kaikkia ruokalajeja maistaa, sillä bakterikannoissa olisi saattanut olla eroja. Ajattelin enemmän lähitulevaisuutta kuin pitkää ikää.



On hyvin luonnollista, että juuri tämän tyyppisen seudun turkkilaiset ja persialaiset paimentolaiset ovat aikanaan keksineet jogurtin, sattumalta.

Vuonna 1908 merkittävä immunologian tutkija, ukrainalainen Élie Matchikoff esitti tutkimuksisaan teorian, jossa hän yhdisti jogurtin maitohappobakteerien hyvän vaikutuksen Balkanin kansojen pitkään elinikään. Tämän jälkeen jogurtin suosio kasvoi nopeasti Euroopassa. Aluksi se oli kallis elämän eliksiiri, jota myytiin terveysruokana kaupunkien varakkaalle väestölle.
Varsinaisen jogurtin läpimurron aloittivat 1950-luvulla sveitsiläiset, kun he ryhtyivät maustamaan jogurttia sokerilla, marjoilla ja hedelmillä. Jogurtti tuli meijeriteollisuuden vakiotuotteeksi ja laajeni maailmanlaajuiseksi. Suomeen maustettu jogurtti tuli 60-luvun puolivälin jälkeen, saan mieleeni lapsuuden makumuiston ananasjogurtista.




Mietin jogurtin tarinaa Lahicin kuumia kujia kulkiessani. Halusin uskoa, että juuri Kaukasuksen ainutlaatuisen vuoriston kylistä oli lähtöisin tuote, joka löytyy myös meidän terveellisestä ruokavaliosta. Jotkut meistäkin vieläpä valmistavat jogurttinsa itse, samalla tavalla maidosta lämmössä hapattamalla.








 



Terveisin,

Ei kommentteja: