Tänä aamuna auton ikkunat olivat jäässä - ensimmäistä kertaa. Kaivoin etelän lomia mainostavan jääraapan takapenkiltä. Se oli jäänyt sinne pyörimään messuvisiitin jäljiltä. Ja hyvä niin, muut raapat olivat vielä kesäsäilössä autotallin uumenissa.
Olin liikkeellä kukonlaulun aikaan. Töissä odotti monta kiireistä projektia. Kotipihasta käntyessäni tunnustelin ohjauspyörän takana tien tuntumaa. Riitettä taisi olla tien pinnassa. Ja rakas usvapelto toivotti minut tervetulleeksi, mutta onneksi ei konkreettisesti. Ajoin Porvoonjoen yli ja näin henkeä salpaavan näyn sumun kätkemistä aavemaisista silloista.
Kuin hetken mielijohteesta kurvasin takaisin, pysäköin auton joen rantaan ja riensin juoksuaskelin etsimään sopivaa kuvauspaikkaa. Sumujen silta oli totta. Veden yllä liikkui hento harso, joka kietoutui siltoihin kätkien ne täysin. Tunsin viileän harson saartavan myös minut, viilentävän ihoni ja kostuttavan vastaföönatut hiukseni uudelleen.
Syksyn usva on yksi kauneimpia luonnonilmiöitä. Salaperäinen, yllättävä, uskomattoman nopea liikkeissään, tarvittaessa hiljainen ja paikalleen pysähtynyt tai hetkessä, kuin häivähdyksestä häipyvä.
Saavuin heräävään Helsinkiin. Kaikki oli terävää ja särmikästä. Vilkasta ja äänekästä. Mikä kontrasti.
Mutta sitä minun elämäni on - vastakohtia. Ja juuri niissä on elämän viehätys.
Terveisin,
3 kommenttia:
Wau, ihania kuvia! Tuohon hetkeen olisi kiva viivähtää pidemmäksi aikaa. Kamera ja eväspussi seurana :)
Täällä tosiaan riittää aamussa vilskettä, paitsi jos on oikein aamusta liikkeellä.
Porvoo on todella kaunis ja vieläpä kaikkina vuodenaikoina.
Minuakin harmitti, että en voinut jäädä joen rantaan pidemmäksi aikaa. Aloin haaveilla kuumasta kahvikupista, mutta se jäi haaveeksi. Työpaikalla, Helsingissä, odotti niin monta kiiretyötä.
Toivotaan, että lauantaina saamme taas sumua!
Enpä ole nähnyt Porvoota noin unenomaisessa usvassa, hienoja kuvia!
Lähetä kommentti