lauantai 7. toukokuuta 2011

Malja rakkaudelle

ROMEO JA JULIA

Meillä on ollut tyttärieni kanssa tapana äitienpäivän kunniaksi kokoontua ja tehdä jotain kivaa yhdessä. Tänä vuonna kokoonnuimme Kansallisbalettiin katsomaan yhdessä balettia Romeo ja Julia. Huomasimme, että baletti yhdistää meidän kaikkien mielenkiinnon ja herättää keskustelua.



William Shakespearen klassisen tarinan mukaan tehty baletti vie Veronan varhaisrenessanssiin. Se kertoo rikkaiden ylimystösukujen välienselvittelystä, suvun järjestämästä naimakaupasta, virallisten häävalmistelujen lomassa salaa avioituneista sydämen rakastavaisista ja epäonnistuneesta huijaussuunnitelmasta.  Kaikki huipentuu draamattisesta lopuun: Julia huumaa itsenä  rohdolla valekuolleeksi voidakseen välttää suvun sopiman naimakaupan. Rakastunut Romeo taas ei tiedä tilannetta,  vaan luulee Julian todella kuolleen. Hän tappaa raivon vallassa surevan, "virallisen" sulhasen ja sen jälkeen itsensä. Juulian herättyä hänelle paljastuu karmea totuus, hän ei voi elää ilman Romeotaan ja hän päättää surmata itsensä.

Ranksalainen Julie Gardette loistaa Julian roolissa. Eikä kenellekään jää epäselväksi, voiko musiikin ja tanssin avulla ilmentää suuria rakkauden tunteita.

Onnistuneesta illasta nauttien, mekin päätimme nostaa maljan rakkaudelle. Äidin ja lasten väliselle rakkaudelle ja sisarusrakkaudelle. Sille suurenmoiselle tunteelle, että saimme olla yhdessä. Me kaikki neljä.



Terveisin,

2 kommenttia:

Anne-May kirjoitti...

Meilläkin hiukan erilainen äitienpäivän aamu huomenna. Heräämme kahden pienen suloisen tytön hymyyn, jotka todennäköisesti jossain välissä yötä ovat siirtyneet nukkumaan mummin ja papan väliin. Vanhempien työmatkan takia tämä onni potkaisi meitä. Huomenna luovutus vanhemmille perinteisen äitienpäivälounaan merkeissä. Me siis tunnemme sitä sanoinkuvaamatonta rakkautta, mitä isovanhemmat lapsenlapsiaan kohtaan tuntevat, välillä tuntuu, että sydän pakahtuu onnesta, kun näitä pieniä on tasaisesti ilmaantunut meidän elämäämme.

Marja B. kirjoitti...

Ihana kertomus mummin rakkaudesta!! Miten nuo pienet prinsessat luottavat isovanhempiin ja heidän ehdottomaan rakkauteen ja huolenpitoon. Toivon todella, että saan vielä itsekin pakahtua isovanhemmuuden onnesta! Kevättä!