lauantai 21. toukokuuta 2011

Lehtisinappi ja sinappisalaatti

PUHDISTUSRUOKAA

Huomasin eilen kaupassa, että Järvikylän ruukkuyrittien sarjaan oli tullut kaksi mielenkiintoista uutuutta:
Sinaappisalatti ja Lehtisinappi.


Lehtisinappi
Sinappi-salaatti ja lehtisinappia esiteltiin pippurisinina salaatteina, joiden  maku muistuttaa hiukan sinappia. Molempia voi käyttää esimerkiksi levitteisiin ja leivän päälle, sekä salaattisekoituksiin vähän rucolan tapaan. Niistä syntyy myös ihana yrttiöljy. Sinappiyrttejä suositeltiin myös munakkaisiin tai vaikkapa pizzan päälle.

Itse päätin kokeilla omaan "vihreään salaattiini". Jääsalaattia sinappiyrttejä, avocadoa ja höysteeksi kuivattuja viikunoita. Sopii tämän hetken puhdistusruokavaliooni.



Makua antamaan tein vielä vinaigrette-tyyppisen kastikkeen omenatäysmehusta, valkoisesta balsamico viinietikasta, valkosipulista, Dijon-sinapista, luomuhunajasta ja mustapippurista.


Hieman täyteläisempi versio syntyi lisäämällä salaattiperille vielä paistettuja jättikatkarapuja
 ja kuivattua gojimarjoja.


Kevyin terveisin,

Ei kommentteja: