maanantai 16. toukokuuta 2011

Kurkistus kummityöhön Kolumbiassa

KUMMIN MATKASSA

Kuopuksen kummi palasi juuri Kolumbiasta, jossa osallistui World Visionin kummimatkalle. Kävimme kuulemassa matkan tunnelmista heti tuoreeltaan matkan jälkeen.

Nace La Esperanza - Toivon syntyminen - on aluekehitysohjelman nimi. Projekti kattaa kuusi slummiyhteisöä Soledadin noin puolen miljoonan asukkaan kaupugissa, joka sijaitsee Kolumbian suurimman satamakaupungin, Barraquillan välittömässä läheisyydessä. Tämä miljoonakaupunki tunnetaan mm. laskiaiskarnevaaleistaan.

Avustusohjelmalla halutaan vahvistaa yhteisön kykyä selvitä köyhyyden ja väkivallan tuomista haasteista. Käytännön työtä tehdään edistämällä lasten ja nuorten terveyttä, ravitsemusta ja koulutusta, parannetaan perheiden ja koko yhteisön toimeentulomahdollisuuksia.

Oli hienoa kuulla yksilötason kertomuksia World Vision hakkeen antamista mahdollisuuksista. Koulun opettajia on koulutettu. Kotiäidille oli luotu mahdollisuus perustaa oma pieni paja ja alkaa valmistaa kenkiä, toinen perhe saattoi avata kaupan ja on voinut kehittää sen toimintaa. Slummikylään syntyi myös oma leipomo, joka työllistää useampia työntekijöitä.



Katu Soledadin avustuskohteessa. Jokainen koti on  kooltaan 6 x 12 m.
Lattiat ovat korkalla, koska on varauduttava tulviin. Projektin ansiosta taloihin on saatu puhdasta vettä.
Sähkö on kallista ja asukkaat ovat alkaneet vetää sitä koteihinsa suoraan pylväistä,
mikä kosteissa trooppisissa olosuhteissa on hengenvaarallista.
Arkipäivän riski onkin saada sähköisku oman jääkaapin ovesta. Turvallinen sähkö
järkevällä hinnalla on yksi World Visionin työn alla olevista projekteista.
 
Kummien ohjelmasta hankealueella voi lukea lisää tästä.
Terveisin

Ei kommentteja: