Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Vihreä kevään avaus

TERVEYSPOMMI

Tänä aamuna annoin kevään vihertää myös aamiaisella. Uskon, että vihreissä vihanneksissa on voimaa. Ainakin vihersmoothie tuo hyvän mielen - se on vähintäänkin yritys terveellisen ruokavalion suuntaan. Lisäksi se kyllä maistuu hyvältä.



Keräsin kaapista sopivia aineksia juomaani....

Salaattia, minttua, kurkkua, avocadoa...


 ... siemeniä, marjoja, vihannesmehua...
Huomasin, että smoothie on myös oivallinen tapa käyttää jääkaapin sisältöä. Siihen kun voi laittaa kaikkea, mitä kaapista löytyy:).

Virkistävä vihersmoothie

(2-3 suurta lasillista)

1 Pehtoorin salaattia (tai muuta runsasta salaattia)
1 ruukku vahvaa minttua
pieni kurkku
1 limen mehu
1,5 - 2 dl luomu vihannes/hedelmämehua
(esim. God Morgon Fruitveggie)
1 avocado
kourallinen salaattisiemeniä
kourallinen kuivattuja karpaloita


Laita ainekset blenderiin ja sekoita. Voit hyvin käyttää myös sauvasekoitinta.
Kaada laseihin ja nauti.
Säilytä tarvittaessa jääkaapissa.



Terveisin,

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kauneuden juhlasta japanilaista silkkikosmetiikkaa

SENSAI

Stockmannin Kauneuden juhlaa -kampanja sai minut uhrikseen. Kahdenkymmenen prosentin tarjouskuponki kutkutti lompakossa ja sai minut lopulta ostoksille, viimeisenä kampanjapäivänä.
Päädyin hakemaan silkkisiä Sensai-tuotteita.

Hyvä ystäväni opasti minut jo vuosia, vuosia sitten silkkikosmetiikan ihmeelliseen maailmaan ja tästä perinteestä olen halunnut pitää kiinni joskus jopa muiden mukavuuksien kustannuksella.


Nyt olivat vuorossa loppuneiden tuotteiden tilalle tulleet Sesitive Silk Eye Mask and Essence - silmänympärysihon hoitonaamio sekä Fluid finnish -meikkivoide.
Ilahduin vielä siitä, että Kauneuden juhla -viikoilla kahden Sensai-tuotteen ostaja palkittiin ihanan ylellisellä matkapakkauksella.

Oikein sopiva kiitoslahja vuosien uskolliselle käyttäjälle varsinkin, nyt, kun Berliiniin lähtevä matkalaukku odottaa jo pakkaamista. Pyrin yleensä ottamaan mukaan vain pienen, lentokoneen kabiiniin menevän matkalaukun. Tämä säästää aikaa, kun matkatavaroita ei tarvitse odottaa lentokentillä. Ja näin tulee harvoin myös pakatuksi ylimääräistä tavaraa mukaan. Tästä syystä kosmetiikkatuotteiden matkapakkaukset ovat hyvin tervetulleita.


Terveisin,

perjantai 30. syyskuuta 2011

Puuteria hiuksiin

MARIA NILA

Kävin tällä viikolla kampaamossa. Kuvailin kampaajalleni Timolle seikkailujani luonnon helmassa ja valittelin sitä, että kaikissa tilanteissa hiukset eivät ole ryhdikkäät. Kukaan ei ole niin turhamainen, että raahaisi monen hiustuotteen beauty boxia vaellukselle - en edes minä:).

Kampaajani kuunteli tyynesti, käveli tuotehyllylle ja toi eteeni kampauspöydälle tyylipuhtaan ja höyhenenkevyen pullon - Maria Nila Powder Powderin - tuuhentavan hiuspuuterin. Taas uusi tuote, ajattelin, en saa ostaa nyt mitään, koska kylppäri odottaa muutenkin tuotteiden harvennusta.

Uppouduin kuitenkin haltioituneena kuuntelemaan kampaajani kertomusta ruotsalaisesta Ann Wiksrömistä, joka on Ruotsissa tunnetun, kampaamotuotteita valmistavan La Perlen perustaja. Ann halusi tuoda markkinoille täysin luonnonmukainen hiustuotesarjan. Tuotteen maailmaa ja nimeä etsiessään hän palasi kauas omille juurilleen. Hänen isoäitinsä äiti oli Ruotsin Lapin saamelaisia, jonka elämä ankarissa olosuhteissa oli enemmän tai vähemmän yhtä luonnon kanssa -  luonnon armoilla ja luonnosta eläen, luotoa kunnioittaen. Näin luonnonmukainen hiustuotesarja sai myös isoäidin äidin saamelaisen nimen - Maria Nila.


Sain myös tietää, että Ann Wikström on vahva yrittäjä, joka on joutunut käymään läpi elämän kovan koulun. Vuonna 2004 hän oli perheensä kanssa viettämässä lomaa Thaimaan Khao Lakissa tsunamin yllättäessä. Ann ja hänen poikansa onnistuivat pelastautumaan hyökyaallon virroista. Perheen isä Ulf menehtyi. Ann sai ihmeellisen voiman jatkaa perheen yritystä ja laajentaa sitä. Miehensä ja muiden tsunamionnettomuudessa kuolleiden muistoksi hän on lisäksi ryhtynyt tukemaan Thaimaaseen perustettua orpolasten kotia. Osa Maria Nila -tuotteiden myyntituloista lahjoitetaan orpokodille.

Mietin tuotesarjaa, mietin Annia ja kunnioitin häntä, vaikka en ollut koskaan aikaisemmin hänestä kuullutkaan. Hiukseni alkoivat valmistua, väri oli freesi, otsatukka oli lakannut rehottamasta silmillä, hiusten juurikasvu oli tipotiessään ja tyvi tukevasti koholla. Kampaajani otti pöydältä Powder Powderin, vei suipon kärjen hiusjuurilleni ja napautti pullon pohjaa, kerran, kaksi, kolme, ja hieroi sormenpäillä. Wau! Mikä ihana noste ilman sentinkään tupeerausta. Tuuhennus syntyi helposti ja toimi hyvin.

Ostan tämän tuotteen, ilmoitin. Minulla on tulossa juoksutapahtumia ja kaikenlaisia kekkereitä. Miten helppoa hiusten kohotus olisikaan saamelaisen ihmepuuterin avulla. Mietin mielessäni, miten ihanalta kuulosti myös sana kasmirsilkki, jota Maria Nila -tuotteissa sanottiin olevan. Seuraavaksi ostan varmaan silkinpehmeiksi tekeviä hoitotuotteita:).


Tervisin,

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Hiljaisuus herkistää makuaistin

RETRIITTIRUOKAA

Palaan vielä viikonlopun retriittikokemukseeni, nyt ruokailun näkökulmasta. Retriitti tuleen englanninkielen sanasta "retreat"  ja tarkoittaa kirjaimellisesti vetäytymistä erilleen. Paitsi hiljaisuutta, retriitti merkitsee myös täydellistä omaa rauhaa - rauhaa ajatuksille, rauhaa tekemisille tai tekemättä jättämisille ja rauhaa itsensä hoitamiselle.

Arkipäivän elämänmenossamme rauhallisesti ja hiljaisuudessa nautittu ateria on äärimmäisen harvinainen kokemus. Siksi vapaus toisten ihmisten hoivaamisesta ja lupa istuutua valmiiseen pöytään tuntuvat vaihteeksi juhlallisilta. Uskon, että puhun monen äidin suulla. Ja siksi yhteistön ruokakellon ääni oli parasta musiikkia korvilleni!


Ruokailuhetkistä muodostui mieleenpainuvia pieniä tapahtumia. Kokoonnuimme suuren ruokapöydän ääreen ja jokainen söi omaan tahtiinsa, kuitenkin yhdessä ruokaillen. Taustalla soi kaunis klassinen musiikki.
Ruoan tuoksuihin, sen maun eri vivahteisiin ja tunnelmaan kiinnitti hiljaisuudessa aivan eri tavalla huomiota kuin normaalisti. Juuri tästä syystä yksinkertaiset, jopa tavanomaiset arkiruoat tuntuivat upeilta ja juhlallisilta. Edellisessä retriitissäni rakastuin punajuureen sillä seurauksella, että punajuuri- ja juuresruoat palasivat perheemme ruokalistoille.





Täsjyväpuuron pehmeä ja viljaisa maku täydentyi hunajasilmällä. Yksinkertainen makuyhdistelmä, josta löytyi upeita vivahteita. Silloin, kun syömiseen saattoi keskittyä rauhassa, ei arkiaamun aikataulujen asettamassa tappotahdissa kaksin käsin ahmien.



Tuoksuvaa kahvia, vastakeitettyä. Kahvia, jonka sai juoda kuumana. Kahvia, joka hurmasi enemmän kuin kotona keitetty café au lait. Huomasin, että taikasana ei ollut kahvi. Se oli kahvirauha.



Kalasoppaa. Ihan tavallista lohikeittoa, maustepippureilla maustettuna. Ulkoilun jälkeen ei ollut mitään, mitä olisi voinut toivoa enemmän. Lämmin liemi lämmitti sisältäkin.



Jälkiruokana mustikkarahkaa. Karjalan kankaiden mustikat olivat joutuneet venäläisestä kettiöperinteestä kotoisin olevan maitorahkan ja pehmeän kermavaahdon pyörteisiin ja saaneet päälleen sokerisateen. Taivaallisen ihanaa. Huomasin, että yksi ja toinen santsasi - minä muiden mukana. Kursailematta!


Iltapäivällä pullakahvit. Vastaleivottua, tuoksuvaa, pehmeän pehmeää ja kullankeltaista pullaa. Pinnalla sokerihelmet ja voisilmä. Kertakaikkinen ylellisyys tuoksuvan kahvin kera. Niin ihana, niin vaatimaton. Silti täysin lyömätön.


Ja iltapalaksi tuore ja rukiinen leipäpala, sulatejuustoviipaleita, makeansuolaisia suolakurkkuja ja tuoksuvaa teetä. Ehkä kuin armeijassa? Tai ainakin kuin lapsena mummolassa. Kaikki nämä edustavat turvallisuutta, hidasta elämää. Söin suurella nautinnolla, jopa suolakurkut, vaikka normaalisti kartan suolaa henkeen ja vereen. Nostalgia sai minut tekemään poikkeuksen.

Ulkoilupäivän, iltapalan ja saunan jälkeen uni yllätti. Se tainnutti totaalisesti kuin prinsessa ruususen. Aamulla piti oikein miettiä, missä olin. Ja peiliin vilkaistuani - kuka olin? Suolamässäilyn ansiosta peilistä katsoivat minua kukkuviipaleen kokoiset silmäpussit. Ja muutenkin, ehkä valmiissa ruokapöydässä tulee syöneeksi enemmän. Se siitä prinsessasta.

Terveisin,


tiistai 27. syyskuuta 2011

Hiljaisella vaelluksella

VAELLUSRETRIITTI

Lauantaina oli retriittimme varsinainen vaelluspäivä. Patikoimme hiljaisuudessa useita tunteja, eri reittejä. Ensimmäinen polkumme kiemurteli jylhien kallioiden yli, kagasmetsän siimeksessä. Kuljimme Rajojen reittiä rajaseudun maisemissa, vanhaa valtakunnan rajaa myötäillen. Reitti on osa tunnettua eurooppalaista E10-vaellusreittiä. Oli upea tunne huomata päätyvänsä kaikessa hiljaisuudessa tämän upean reitin pohjoiselle ulottuvuudelle. Joitakin vuosia sitten olin saanut kokea samaisella reitillä, Ranskan Toulousen suunnalla, Pyreneitten vuorien ensilumen. Nyt reitti avasi eteeni Pohjolan syksyn väriloiston sen koko upeudessa.


Reitti oli selkeä, mutta rankat sateet olivat tiivistäneet sammalet ja puista pudonneet lehdet tasaisen liukkaaksi matoksi ja kiillottaneet kivien ja puiden juurten pinnat kuin vaelluskenkiä hylkiviksi. Askelissaan sai olla tarkkana. Välillä paistoi, välillä satoi kaatamalla. Teknotakin punainen pinta kokosi sateen kauniiksi kastehelmiksi, jotka loistivat kuin puolukat kankaalla.






Korkealle Suurkalliolle kiivettyämme saimme nähdä upeaakin upeamman sateenkaaren, jonka vahvat värit hehkuivat koko spektrin skaalassa. Katsoimme näkyä haltioituneina, kunnes kevyt pilvi tuli ja pyyhkäisi haavekuvamme harsonsa taakse. Hiljainen yhteisömme, toisillemme vieras, oli kokenut jotain puhuttelevaa yhdessä.


Tuli omakohtaiseeti todistettua, että monille tutut Punkaharjun harjumaisemat jatkuvat näyttävinä kohti itärajaa, Parikkalan erämaassa. Osa sydämestä taisi jäädä näille reiteille ja koen mielihalua palata takaisin. Kapean nimen kärjessä yllämme lensi kurkiaura. Se jätti jälkeensä haikeuden vanan, mutta myös lupauksen paluusta.






Karjalan metsien sienet ovat antaneet mallin myös muotisuunnittelijoille - hiussoljet ja rintarossit näyttävät yllättävän tutuilta. Mallisuojasta ei tarvitse maksaa.


Lähteistä solisevaa vettä saattoi juoda, juomapulloja ei tarvittu. Kunnioittavin mielin koimme kiitollisuutta puhtaasta suomalaisesta luonnosta.



Suolla tuoksui suolle. Pitkospuut johdaattivat kulkijat yhä syvemmälle hetteikköön. Vaivaiskoivut, suon varvut ja sammalet tekivät vaikutuksen. Joku keräili niitä mukaansa. Pelottava suosilmäke oli todellinen, tuntui kuin se olisi ollut valmis imemään kulkijan maan uumeniin.








Jylhä kirkkokallio oli pyhä paikka. Jääkausi oli muotoillut sen suojiin luolat, joissa paikalliset olivat piileskelleet vihollista mm. sodan aikana. Myrksy oli kaatanut puita helpomman reitin tukkeeksi, joten oppaamme valitsi vaativamman nousun. Muutamalla patikoijalla mukana olleet sauvat tulivat monen avuksi tiukimmissa kohdissa. Ne kulkivat tarvitseville - sanoja ei tarvittu.




Vaelluspäivän jälkeen palasimme kotoisasti Myllytuvalle, tutun lammen rannalle. Kuljin elämää nähneissä  kumisaappaissani ja kauhtuneessa kylpytakissani pilkkopimeässä rantasaunaan. Viimeinen saunoja oli sammuttanut valot - mutta minä olin viimeisin. Luonnon valoa pilkahti edetessäni sen verran, että en halunnut sytyttää kirkasta otsalamppuani.


Palatessani saunasta oli jo viileää. Tunsin vilun väreet keholla ja kiihdytin askeltiheyttä. Olin käärinyt hiukset pyyheturbaaniin kuin lapsena pihasaunasta palatessani. Olo tuntui turvalliselta. Eteisessä odottivat kodikkaat räsymatot. Hiivin portaat ylös vinttihuoneeseeni ja kuuntelin kosken pauhua. En kuivannut hiuksiani kuivaajalla. Ääni olisi rikkonut tämän kauniin tunnelman.
Heräsin aamulla hiukset märkinä ja näin ikkunastani auringon nousseen rantasaunalle. Siinä hetkessä en olisi voinut olla onnellisempi.


Terveisin,

maanantai 26. syyskuuta 2011

Retriitti - tuotteena hiljaisuus

VAELLUSRETRIITTI

Ajan satoja kilometrejä, Parikkalaan, lähelle Venäjän rajaa, otan mukaan hyvän ystävän, vain ollakseni hiljaa keskellä ei mitään. Kuulla hiljaisuuden äänen ja kokea luonnon. Vaeltaa yksin ja ryhmässä. Saavun ihanalle lammelle, jossa aurinko kultaa lammen reunan puut ja veden heijastus moninkertaistaa värikylläisen maiseman tunnelman.




Asetun asumaan vanhaan myllytupaan, joka on historiansa aikana nähnyt ja kuullut monta tarinaa. Mutta joka on ennen kaikkea seissut hiljaa paikallaan ja jauhanut elämää kylälle ja kyläläisille. Minun huoneeni on nuoren parin vinttikomero.


Ullakkohuoneestani voin kuulla kosken pauhaavan äänekkäästi. Se osoittaa voimansa. Vesi virtaa siihen rotkolammen syvyyksistä, monista syvistä lähteistä. Mietin hetken, saanko koskelta rauhan. Turhaan. Pian kohina muuttuu elämääni kuuluvaksi taustakohinaksi. Tulen ajatelleeksi elämääni kotioloissa - mitähän kaikkea melua pidänkään normaalina elämän äänenä. Lopulta koen, että kosken pauhu rauhoittaa minua.


Ryhmämme on kokoontunut eri puolilta Suomea, kuka mistäkin. Kaikki halajavat mielen hiljaisuutta kuin unta tai ruokaa keholle. Hiljaisuus pysäyttää tehokkuuden, suorittamisen, stressin. Se läpäisee kaikki ajatukset läpitunkevuudellaan. Ryhmä on sekalainen, mutta siellä ei tarkkailla tai arvostella toisen olemisen tapaa. Hiljaa yhdessä oleminen tuntuu yllättävän luontevalta.

En ole retriitissä ensimmäistä kertaa ja tiedän, mitä voin odottaa. Joku kuitenkin ehkä yllättyy. Ihanaa on kuitenkin se, ettei tilanteessa tarvitse antaa kenellekään minkäänlaista selontekoa tai palautetta. Eikä tarvitse kertoa itsestä yhtään mitään. Sanotaan, että yksinäisyydestä kärsiville tai akuutissa elämäkriisissä olevalle retriitti ei ehkä sovellu, mikä on helppo uskoa. Yleensä hiljaisuus kuitenkin hoitaa. Juuri siinä piilee siunaus.

Vaellus on osa retriittiämme. Sekään ei ole kilometrien keräämistä tai aikaennätysten lyömistä. Reitit on valittu huolella. Luonto avaa silmät uuteen kauneuteen, kun on aikaa pysähtyä. Ensimmäisenä iltana on vain pieni harjoittelu. Siirrymme illan tummuessa toisen läheisen lammen rantaan, alajuoksulle. Tummassa rannassa voimme katsella illan pimenemistä ja pientä kuun siltaa.


Sytytämme lammen rannan laavulle leiritulen, jota kuuntelemme. Tuli lämmittää ja valaisee. Pieni palamisen kohina kuuluu hiljaisuudessa hyvin. Se voimistuu, kun ilmanpuuska sukeltaa halkojen väliin ja leimauttaa uuden alun. Rätinä ja paukahtelu nostattavat kipinöitä ilmaan kuin tähtisadetikussa. Tulessa on luonnonpuita, ei siloiteltuja koivuklapeja. Satunnainen otos, ihan niin kuin me ihmiset nuotion äärellä.
Hiljaisuuden säännöt estävät meitä puhumasta, räiskähtelemästä, mutta aivoissa ei ole hiljaista. Aivomyrsky kytee ja paukkuu.


Yön tullen käperrymme nukkumaan kukin kammareihimme, kuin luostarin keljoihin.
Viimeiseksi kuulen hiljaisuudessa, miten sade ropisee katolla, miten se piiskaa ikkunaa ja miten se tippuu räystäiltä alas. Unessa kaikki on hiljaista. Mielemme valmistautuu uuteen aamuun. Tulevaan vaellukseen.

Terveisin,

PS. Lisää vaelluksesta voit lukea tästä.


tiistai 13. syyskuuta 2011

Hiukset - kuin sadevedellä pestyt

PRINSESSOJEN HIUSTENPESU

Kuopukseni tuli kotiin kaatosateen kastelemana, vaaleat hiukset vettä valuen. Hänen habituksensa vei minut omaan lapsuuteni, prinsessojen hiustenpesulle. Ja ajatukset lähtivät lentämään, tuli mieleen tarinat sadeveden hellivästä vaikutuksesta... ja mihin päädyinkään....

70-luvulla perheemme saunaan kuului Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo. Tuote lanseerattiin aikanaan palana aitoa suomalaista luksusta. Tuoteidean taustalla oli entinen esimieheni, kannustajani ja ystäväni, Kirsti Pakkanen, joka itsekin edustaa henkeen ja vereen suomalaisuutta, sisukkaasti ja rehellisesti, jo aikana ennen Marimekkoa.


Vuosien varrella Kirstin Mainostoimisto Womenassa työskennellessäni sain usein kuulla shampoon syntytarinan. Pullon muoto oli peristeistä apteekkipullosta, sillä apteekki edusti suomalaisille luotettavuutta. Sininen väri otettiin Suomen lipusta, kesätaivaasta, suomalaisten sinisistä silmistä ja epävirallisesta kansallisasustamme, sinisistä Suomi-verkkareista. Itse shampooseen haettiin kermaisen täyteläinen koostumus, jonka haluttiin symboloivan aitoa kermaa, vaurautta - arjen luksusta. Pullon kylkeä kuvittavaan etikettiin kiteytettiin kappale suomalaista sielunmaisemaa, punainen tupa järven rannalla. Ja loppuhuipennuksena oli mainoslause, joka oli täyttä taikaa - pehmeät hiukset, kuin sadevedellä pestyt.

Siinä sitä kuvitteli lapsena itsensä prinsessaksi kermamaisella shampoolla hiuksia vaahdottaessaan. Ja jotain taikaa tuotteessa varmaan onkin, sillä se on pysynyt markettien shampoovalikoimassa ihan myydyimpien shampoiden joukossa yli 37 vuotta myös markettien hyllyt näyttävästi vallanneiden kansainvälisten, kosmeettisten ja hyvää lupaavien hiustenhoitosarjojen rinnalla. Sarja on lisäksi laajentunut. On tullut tervashampoota, koivushampoota, mustikkashampoota....

Moni meistä naisista tosin voi tunnistaa itsensä hienohelmaksi, joka valitsee erityisshampoita tai kampaamotuotteita vakituiseen käyttöön - mutta saattaa valita mökkisaunaan tutun klassikon vuosien takaa. Yksi syy voi olla edullinen hinta - toinen nostalgia.


Terveisin,

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Pionintuoksuinen tuliainen

PROVENCEN YLELLISYYKSIÄ

L'Occitanen ihanat vartalotuotteet ovat saaneet seurakseen meikkisarjan Pivoine Flora, joka lanseerattiin myymälöissä näyttävillä esittelyillä. Niitä ei voinut olla huomaamatta.


Pionisarjan vartalo- ja käsivoiteet pukeutuivat upeaan lahjarasiaan, sillinauhojen ja -papereiden alle. Mikä ylellisyys Ranskan Provencesta!


Pioni on yksi lempikukistani eikä minua yhtään haittaa, jos sen hento kulkee käsivarsillani.

Terveisin