maanantai 20. lokakuuta 2014

Suppilovahveroista pehmeä muhennos tai sherryllä säväytetty kastike

SADONKORJUU

Ihanat syysviikonloput ovat houkutelleet sienestäjät metsiin ja suppilovahveroita on kertynyt parhaimmillaan korikaupalla.

Sienet ovatkin mitä ihanin raaka-aine moneen herkkuun. Itse olen pitänyt kiinni perinteisistä lisäkkeistä, muhennoksesta ja kastikkeesta.  Ne maistuvat vuodesta toiseen riistan, juureksien tai kalan kanssa.

Suppilovahveromuhennos


1 litra suppilovahveroita
1-2 salottisipulia
1 rkl voita
2 dl ruokakermaa
mustapippuria
suolaa

Puhdista ja pilko sienet. Kumoa ne kuivalle pannulle ja haihduta neste pois. Lisää joukkoon voi ja hienonnettu sipuli. Paista muutaman minuutin ajan. Lisää kerma ja hauduta 5 minuuttia . Rouhi päälle mustapippuria myllystä. Tarkista maku.





Herkullisista suppilovahveroista syntyy myös kastike. Sen maun viimeistelee tilkka makeaa sherryä.

Suppilovahverokastike


½ l suppilovahveroita
2 rkl voita
2 salottisipulia
1 rkl vehnäjauhoja 
2 dl kasvislientä
mustapippuria myllystä
(suolaa)
2 dl ruokakermaa
1/2 dl makeaa sherryä

Puhdista ja pilko sienet. Kumoa ne kuivalle pannulle ja haihduta neste pois. Lisää joukkoon voi ja hienonnettu sipuli. Paista muutaman minuutin ajan. Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita joukkoon kasviliemi. Hauduta noin 5 minuuttia.
Rouhi päälle mustapippuria myllystä. Kaada joukkoon kerma ja anna hautua vielä muutaman minuutin ajan. Lisää lopuksi ½ dl makeaa sherryä.



Terveisin,

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Persimonrahka - hyvän mielen aamu- tai välipala

TERVEYS

Tänä viikonloppuna on vietetty Helsingissä  "I love me" -kauneus-tervys- ja hyvinvointitapahtumaa.
Ainakin äideille on tyypillistä unohtaa välillä oma hyvinvointinsa lasten ja perheen asioita edistäessään. Pieni ajatus itselle on kuitenkin tärkeä ihan oman jaksamisenkin vuoksi. Yleensä myös perhe voi paremmin, kun äiti voi paremmin.

Hyvää oloa ei tarvitse kurkotella kaukaa. Se voi löytyä ihan arjen pienistä asioista. Tänä aamuna viivähdin hetken oman aamupalani valmistuksessa.

Päätin ottaa ilon irti syksyn ihanasta persimonsadosta ja käytin mehukkaita hedelmiä aamiaisrahkani raaka-aineena. Herkullinen persimon sisältää paljon C- ja A-vitamiineja ja on siis tervetullut raaka-aine meidän pimeään vuodenaikaamme.


Persimonrahka

1,5 persimonia
250 g maitorahkaa
päälle mantelirouhetta ja cayennepippuria

Soseuta mehevän kypsät hedelmät ja maitorahka sauvasekoittimella.
Kaada kulhoon ja ripottele pinnalle mantelirouhetta.
Voit halutessasi terästää makua cayennepippurilla.



Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Hedelmä on kotoisin Aasiasta, Japanista ja Kiinasta, jossa se tunnetaan nimellä kaki. Ostamani hedelmät tulivat Espanjasta, jossa niitä viljellään nimellä persiomon. Myös Israelissa jalostetaan näitä herkkuhedelmiä ja siellä ne ovat saaneet kauniin nimen Sharon.

Terveisin,

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kanadalaiset pannukakut vaahterasiirapin kera

HERKKUHETKI


Viikonlopun aamuihin kuuluu hemmotteluhetkiä. Ja ainakin jos edessä on lehtisavotta haravan varressa. Koko tiimi tarvitsee motivaatiota. Tällä kertaa tiimihenkeä kasvatettiin kanadalaisilla pannukakuilla vaahterasiirapilla.


Ihanan kuohkeat pannarit tuoksuvat ja maistuvat. Vaahterasiirappi on herkullista!

Kanadalaiset pannukakut


3 dl maitoa
2 rkl voisulaa tai rypsiöljyä
2 kananmunaa

1 rkl sokeria

1 rkl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
öljyä tai voita paistamiseen

Vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa tarjoiluun.



Sekoita maitoon rasva ja munat. Lisää kuivat aineet. Sekoita hyvin. 
Kuumenna pieni paistinpannu tai blinipannu ja paista pannukakut kullanruskeiksi.
Tarjoile vaahterasiirapin tai hunajan kera.



Terveisin, 

maanantai 6. lokakuuta 2014

Puolukka-rahkajälkiruokaa blogin 4 v. synttäreiden kunniaksi

JUHLAKATTAUS

Prinsessojen Kotitalous -ruokablogi täyttää tänään neljä vuotta. Se on ensimmäinen Prinsessa Blogi. Kiitos teille hyvät lukijani - uudet ja koko matkan mukana kulkeneet - siitä, että teette bloggaamisesta innostavaa ja mielenkiintoista! Teidän kanssanne nämä vuodet tuntuvat suorastaan lentävän.

Juhlan kunniaksi tarjoilen syksyisen jälkiruoan, sesongin suosikkimarjasta puolukasta ja aina ihanasta rahkasta. Puolukan voi halutessaan korvata myös karpaloilla, lakoilla tai millä tahansa pakastemarjoilla - oman maun mukaan.

Tarjosin puolukkarahkaa jälkiruoaksi taannoin Porvooseen vierailulle saapuneille kansainvälisille bloggareille, joita lupauduin hetkeksi emännöimään. Tehtävänäni oli tarjota osalle vieraista kevyttä suomalaista ruokaa ennen illan jazz-konserttiin siirtymistä.


Puolukka-rahkajälkiruoka
(n. 4 annosta)

1 dl kuohukermaa vaahdotettuna
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl hienonnettuja mintunlehtiä
3 dl puolukoita
murennettuja kaura- tai digestivekeksejä

puolukoita ja mintunkehtiä koristeluun


Rakenna tarjoilumaljoihin kerrosjälkiruoka.
Laita pohjalle kerma-rahkaseosta, sen päälle puolukoita,
sitten keksimuruja ja lopuksi kerma-rahkaseosta.
Lisää koristeeksi mintunlehti ja marjoja.


Bloggaritapaamisen juhlapöydän muina antimina tarjosin mm. punajuurikeittoa, jokirapu-vuohenjuustoquichea, kanttarellikastiketta savustetun kalan ja perunoiden kera, savusiikatahnaa ja hernelettuja, pihlajanmarjahilloa,  ja pehmeää omena-jogurttitorttua.

Kohtaaminen oli lyhyt, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Berliinissä asuva Art Director ja valokuvaaja sekä Pohjois-Ruosista käsin  monipuolisesti maailmaa kiertäneet matkabloggarit olivat meidän vierainamme. Keskustelu soljui vilkkaana ja maapallo kierrettiin moneen kertaan ruokahetken aikana.

Vieraat kommentoivat yhteistä ateriahetkeä ja koko Porvoon vierailuaan somessa #travelhouseporvoo.


Jatketaan yhdessä tulevaan vuoteen!
Syksyn sävyt, tunnelmat ja maut ovat nyt parhaimmillaan.

Tänä syksynä elämääni sävyttää uusi innostus kuntoiluun ja terveelliseen ruokavalioon.

Prinsessa Blogien päivityksiä voi helposti seurata myös Facebookissa ja Twitterissä.
Pidetään yhteyttä!

Terveisin,

lauantai 4. lokakuuta 2014

Ihanan tuoksuvat korvapuustit

LEIVOTAAN

Hyvää kansallista korvapuustipäivää!

Tänään korvapuustien leipominen voi olla haastavaa, sillä ei tiedä pitäisikö tarttua ikiaikaiseen perinteiseen, maitopohjaiseen reseptiin vai eilen Nyt.fi sivustolla julkaistuun helsinkiläisen Cafe Esplanadin leipurin Janita Rossin vinkkeihin, jossa taikina tehdään veteen ja voisulan sijasta käytetään pehmeää voita.

Cafe Esplanad on tunnettu suurista ja erityisen kuohkeista ja herkullisista korvapuusteistaan, Siinäpä siis pähkinä purtavaksi.


Cafe Esplanadin resepti on salaisuus, joten sitä ei netissä julkaistu. Leipurin vinkit voit katsoa tästä.


Perinteiset korvapuustit

0,5 l maitoa 
50 g hiivaa
1 kananmuna
1,5 tl kardemummaa
1,75 dl sokeria
n. 1 kg hienoja vehnäjauhoja
 1- 1,5 dl rypsiöljyä tai voisulaa 

Täytteeksi:
100 g voita
1 dl ruokosokeria
kanelia

Voiteluun: 
1 kananmuna

Pinnalle:  
raesokeria

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon hiiva. Lisää muna, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen. Alusta joukkoon loput jauhot ja öljy.  Kohota taikina lämpimässä vesihauteessa noin puolen tunnin ajan. 

Kauli kummastakin taikinapalasta kaksi suorakaiteen muotoista ohutta levyä. Levitä pinnalle ohut kerros pehmeää voita ja ripottele päälle kanelia ja sokeria. Kääri rullaksi kuin kääretorttu, jätä saumakohta alle. Leikkaa rulla 12-15 palaan hieman vinoin viilloin. Nosta palat pystyyn kapeampi puoli ylöspäin. Paina sormella  tai pienellä veitsellä palojen kapea kärki alas pöytään niin, että leikkauspinnat nousevat ylös. 

Nosta puustit leivinpaperin päälle pellille. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä hetki. 
Voitele kohonneet korvapuustit kevyesti vatkatulla munalla ja ripottele päälle raesokeria. 
Paista 225-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Anna puustien jäähtyä liinan alla.




Intoa leivontaan!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Chilillä ja valkosipulilla maustettu pasta

KOTIRUOKAA

Chili on ehdottomasti syksyn maku. Ja tänä syksynä se tuntuu oleva erityisen suosittu. Siispä kokeilin sitä nopeaan arkipastaan. Taas kerran on vain pakko ihastella, miten herkullisia yksinkertaiset ja puhtaat maut voivatkaan olla.



Chili-valkosipuli pasta

(4 annosta)

500 g pastaa (spaghettia tai linguinea)

2 kuivattua chilipalkoa (esim. keskivahva quijilla)
4 valkosipulin kynttä
n. 1 dl oliiviöljyä
pala parmesaanijuustoa
tuoretta persiljaa
mustapippuria myllystä

Keitä pasta runsaassa vedessä ohjeen mukaan.
Pilko valkosipuli, chili ja persilja. Kuullota valkosipulit pannulla ja lisää joukkoon chili ja persilja.
Sekoita aineet pastaan öljyn kanssa. Raasta päälle parmesaanijuustoa ja rouhi mustapippuria.
Koristele tuoreella persiljalla.





Terveisin,

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kasviruokapäivän punajuurissa hehkuu syksyn ruska

KASVISRUOKAA
Supisuomalainen voimajuures punajuuri pärjää hyvin superfood-keskustelussa. Olkoon se siis kasvisruokapäivän raaka-aine! Punajuuressa hehkuu syksyn ruska, mutta sitä voi käyttää ympäri vuoden.

Onni on, että punajuuresta on tullut trendikäs raaka-aine eikä sitä enää tarvitse nauttia vain etikkaan säilöttynä mummon perinneherkkuna. Ilolla olen pannut merkille, että punajuuri maistuu myös nuorisolle, kun sen oikein tarjoilee. 

Tässäpä kaksi suosikkereseptiäni: punajuurikeitto ja paahdetut punajuuret.



Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiinejakin löytyy: A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, joka vaikuttaa suotuisasti punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan. Myös punajuuren kuitu on arvokasta.



Punajuurikeitto on tilanteen mukaan loistava alkuruoka, terveellinen lounas tai 
vähäkalorinen dieettikeitto. 


Yrteistä basilika, timjami ja rosmariini ovat punajuuren ystäviä.


Punajuurikeitto

500 g tuoreita punajuuria
250 g keltasipuleita
7,5 dl vähäsuolaista kasvilientä
2 dl soija- tai ruokakermaa (ruokavalion mukaan)
1/2 nippua basilikaa ja timjamia
mustapippuria

Kuori sipulit ja punajuuret ja pilko ne kuumaan kasvisliemeen. Lisää tuoreet yrtit joukkoon ja keitä kypsäksi. Hienonna sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kerma ja mausta mustapippurilla. Tarkista maku.





Paahdetut punajuuret

1 kg tuoreita punajuuria
4 valkosipulin kynttä
3 rosmariinin oksaa
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
sormisuolaa

Kuori ja pilko punajuuret uunivuokaan. Lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja rosmariininoksat. Kaada päälle tilkka oliiviöljyä ja sekoita. Rouhi päälle mustapippuria ja halutessasi ripottele vähän sormisuolaa. Paahda uunissa kypsäksi 200 asteessa.



Terveisin,

tiistai 30. syyskuuta 2014

Täyteläinen uuniohrapuuro - luomuviikon herkkuaamiainen

AAMIAINEN

Luomuviikon kunniaksi haudutin toimiston väelle aamiaiseksi täyteläisen uuniohrapuuron. Puuron kanssa tarjosin flavonoidien kuninkaaksi sanottua mustaherukkaa ja aina iki-ihanaa hunajaa. Tällä setillä pitäisi jaksaa kiireen keskellä.


Tällä kertaa en säästellyt kaloreissa, vaan raaka-aineeksi valitsin reilusti vanhanajan luomu täysmaitoa ja täyteläistä luomukuohukermaa.


Jo huumaava tuoksu nosti veden kielelle.



Täyteläinen uuniohrapuuro

1,3 l täysmaitoa
2 dl kuohukermaa
3 dl rikottuja ohrasuurimoita
tl suolaa

Mittaa aineet uuninkestävään, voideltuun vuokaan.
Kypsennä uunin alimmalla tasolla 200 asteessa n. 1 tunti 15 minuuttia.
Tarjoile esimerkiksi mustaherukoiden ja hunajan kera.
Maidon, kerman ja ohrasuurimot voit valita myös luomutuotteina.





Terveisin,

maanantai 29. syyskuuta 2014

Konjakilla maustettu pihlajanmarjahyytelö

SADONKORJUU

Tämän vuoden suuresta pihlajasadosta ehtii vielä nappaamaan omansa ja keittämään herkullista hyytelöä talven ruokien lisäkkeeksi. Helppoa ja hauskaa puuhaa, jonka palkintona syntyy aromikasta herkkua. Kauniissa purkeissa hyytelöä voi antaa vaikka lahjaksi.


Meidän sunnuntailenkistä muodostui vähän yllättäen marjanpoimintareissu, kun tutun lenkkipolun varressa keräämättämöt pihlajanmarjat suorastaan huusivat poimijaa.


Kesäsimme kauppakasseihin parin mehustimellisen verran marjoja, joita sitten päivän mittaan höyryttelimme keittimessa. Reseptinä oli tuttu, jo perinteenä kulkenut ohje, jossa hyytelö saa hienostuneen loppusilauksen konjakista.



Konjakilla maustettu pihlajanmarjahyytelö

1 l pihlajanmarjamehua (täysi mehustimellinen marjoja)
1 kg hillosokeria
2-3 rkl konjakkia

Höyrytä pihlajanmarjoja höyrystimessä tai keitä kattilassa ja siivilöi talteen mehu. 
Yhdestä täydestä mehustimellisesta saat noin litran valmista mehua.

Lisää hillosokeria n. 1 dl 1 dl:aan pihlajanmarjamehua eli litraan yksi kilo hillosokeria. 
Keitä noin 10-15 minuuttia, kerää lopuksi pois pinnalle kertynyt paksu vaahto. 
Lisää mausteeksi 2-3 rkl konjakkia litraan mehua. 
Purkita mehu ja anna hyytyä viileässä.




Terveisin,

torstai 18. syyskuuta 2014

Suussa sulava palsternakkakakku

SADONKORJUU

Perinteinen porkkanakakku on perheeni suosiossa. Porkkanan ja tuorejuuston yhdistelmä kuuluu joka vuosi sadonkorjuun herkkuihin.  Tänä vuonna päätin haluta vaihtelua traditioihin, kun törmäsin skånelaisen ruokabloggaajan Karonline Jönssonin ihanaan ideaan palsternakkakakusta.

Kokeilin oitis kakkua ja muutin hieman ruotsalaista reseptiä omaan maun mukaan. Aikaisemmin olen kokeillut palsternakkaa leivässä ja sämpylöissä, mutta nyt tuli todistetuksi, että se on erinomainen juures myös makeaan leivontaan.


Herkullisen pehmeä pohja maistuu kardemummalle. Pinnalla on ylellisen kermainen tuorejuustokuorrute, jonka päällä rouskuvat jyvät ja mantelirouhe.


Kuohkea lopputulos oli kaikkien mieleen. Todettiin jopa porkkanakakkua mieluisammaksi.


Palsternakkakakku

(Ø 24 cm irtopohjaiseen vuokaan)

Pohja:
n. 300 g palsternakkaa
2 dl rypsiöjyä
4 munaa
3 dl ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
4 dl vehnä- tai spelttisihtijauhoja

Päällinen:
1 dl tomusokeria
0,5 dl rypsiöjyä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa

Pinnalle:
1 dl kurpitsan-/auringonkukansiemeniä
1/2 dl mantelirouhetta

Raasta kuoritut palsternakat hienoksi raasteeksi. Sekoita raaste taikinaksi öljyn ja kananmunien kanssa. Lisää sokeri, vaniljasokeri ja kardemumma ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoista leivinjauhe jauhoihin ja lisää taikinaan huolellisesti sekoittaen. Kaada voideltuun Ø 24 cm irtopohjaiseen vuokaan ja paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita tomusokeri, öljy ja tuorejuusto tasaiseksi tahnaksi. Vatkaa kermavaahto erillisessä kulhossa ja nostele  valmis vaahto varovasti juustotahnan joukkoon. Levitä päällinen pohjan päälle.
Sirottele lopuksi pinnalla siemeniä ja mantelirouhetta.

                                                                           Resepti mukaeltu Karonline Jönssonin reseptistä



Terveisin,

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Helpot höyrytetyt kurpisat

SADONKORJUU

Kiinalaisen kuujuhlan (Moon Festival) tunnelmissa päädyin tekemään helpon ja herkullisen lisäkkeen, jonka olen oppinut kiinalaisilta. He tarjoilivat suussa sulavia kurpitsoja aamiaisella.

 Höyrytetyt kurpitsat syntyvät kuin itsestään. Ja täydentävät oivallisesti melkein mitä tahansa sadonkorjuuajan ateriaa.


Keltainen kurpitsa loistaa ja erottuu syksyn sadossa kuin kuu konsanaan. Sitä on ilo käsitellä.


Höyrytetyt kurpitsat

kurpitsaa
oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria
korianteria


Kuori ja lohko kurpitsa. Laita höyrykattilaan höyrystymään noin 15 minuutiksi. 
Varmista kypsyys ja nosta palat tarjoiluvadille. Lorauta päälle oliiviöljyä sekä 
ripaus suolaa ja mustapippuria. Koristele korianterilla.



Tällä kertaa tarjoilin höyrytettyä kurpitsaa aasialaisittain maustetun grillatun kanan kanssa.
Toinen lisäke syntyi lehtikaalista pannulla paistaen. Lehtikaalia, oliiviöljyä, sipulia, valkosipulia, raastettua inkivääriä ja limen mehu.




Terveisin,

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kiinalainen kuujuhla ja kuukakut

MOONCAKE FESTIVAL

Kiinalaiset viettävät oman kalenterinsa mukaan elokuun puolivälissä erityistä kuun juhlaa (Moon Festival) jota kutsutaan myös kuukakkujen juhlaksi (Mooncake Festival). Juhla ajoittuu meikäläisittäin syys-lokakuulle täyden kuun mukaan. Tänä vuonna juhlapäivää vietetään tulevana maanantaina 8.9. Juhlatarjoiluun kuuluvat kuukakut.




Juhlalla on kiinalaisessa kulttuurissa  pitkät perinteet ja vuosien saatossa kuujuhlan viettäminen on levinnyt myös Japaniin, Etelä-Koreaan, Thaimaahan, Vietnamiin, Singaporeen, Malesiaan ja Filippiineille.

Viime kesänä Xi'anissa käytännössä melkein törmäsin näihin kuujuhlan nimikkoleivonnaisten eli kuukakkujen esittelypöytään. Olisin halunnut ostaa kakkuja, mutta minulle - tietämättömälle eurooppalaiselle - piti selittää, että pöydästä tilataan kakkuja syksyä varten, siis monta kuukautta etukäteen. Pieni törmäykseni työllisti ainakin neljää ihmistä seuraavan vartin ajan. Ja englantia puhuva työntekijä haettiin paikalle juoksujalkaa. Läksiäiseksi kiiteltiin ja kumarreltiin puolin ja toisin. Xièxiè!
Kuukakkulaatuja, täytteitä ja tekijöitä oli useita. Ulkoisesti tilanne muistutti meikäläistä konvehtirasioiden jouluesillepanoa.


Hienoihin rasioihin ja laatikoihin pakattavat kuukakut (Mooncakes) alkoivat kiinnostaa.


Opin, että ne ovat useimmiten hedelmä- tai papumassatäytteisiä, muotilla valmistettuja pyöreitä leivonnaisia. Ne symboloivat perheen ja ystävien yhteyttä ja ihmiset kokoontuvatkin kuujuhlan aikana läheistensä luo viettämään aikaa ja nauttimaan päivällistä.  Ruokailun päätteeksi on tapana nauttia kuukakkuja. Kaukaisemmille sukulaisille kakkuja on tapana lähettää -  niillä toivotetaan pitkää ikää ja hyvää elämää.

En saanut kuukakkujani Kiinasta, mutta halusin olla sitkeä. Suuntasin nyt, juhlan kynnyksellä Helsingissä sijaitsevaan aasialaiseen ruokakauppaan ja sieltähän niitä löytyi! Ostin muutamia erimakuisia kakkusia.


Juhlallinen ja hyvin kiinalainen kattaus rasian sisällä.


Durian-hedelmällä täytetty kuukakku.
Alla oikealla lotuksensiemen kuukakku vaalealla "ice" kuorrutteella.



Samalla päätin kuitenkin toteuttaa myös kesällä syttyneen halun kokeilla kakkusten leivontaa itse.
Jututin kaupan omistajaa muottien ja raaka-aineiden hankinnasta. Kävi ilmi, että minun on tyytyminen kaapissani oleviin kuvioituihin silikonimuotteihin - aitoja kiinalaisia muotteja ei tähän hetkeen ollut tarjolla. Myöskin lootuksenkukkatahna on päässyt loppumaan. Sain sen sijaan suosituksen tummasta punapaputahnasta. Omistaja sai minut vakuuttuneeksi siitä,  ettei minun kannata itse ruveta tekemään esimerkiksi mangotahnaa, vaan käyttää valmista paputahnaa. Uskon häntä.

Sain myös ohjeita taikinan tekoon. Tärkeintä on rasvan määrä, sitä ei saa olla liikaa eikä liian vähän. Omistaja oli iloisesti yllättynyt, että joku ei-aasialainen halusi kokeilla kuukakkujen leipomista. Hän toivotti minulle menestystä haasteeseeni ja vielä ovella muistutti rasvan määrästä. Läksiäiseksi hän toivotti hyvää kuujuhlaa tulevaa maanantaita varten.


Kiinalaiset kuukakut /Mooncakes


2 kananmunaa
1dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl maitojauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
 0,5-1 dl rypsiöljyä
1 kananmuna voiteluun

Täytevaihtoehtoja:
Valmis lootuksensiemen- tai punapaputahna*)
Aprikoosimarmeladi
Taatelit, luumut, rusinat ja muut kuivahedelmät 
soseutettuna torttutäytteen tapaan

Muotti: mielellään kuvioitu muotti esim. silikonivuoka

Vatkaa kananmunia ja sokeria sähkövatkaimella useiden minuuttien ajan, jotta saat paksun, vaalean ja ilmavan vaahdon. Lisää rypsiöljy kevyesti sekoittaen. Sekoita jauhot, maitojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään ja kaada seos munavaahdon joukkoon.
Muotoile tiivis murotaikinatyyppinen taikina ja jaa se 6-12 osaan riippuen muottisi koosta.
Kauli jokainen pikkutaikina ohueksi, pyöreäksi levyksi. Laita levyn keskelle oikein reilusti täytettä. Nosta taikina täytteineen kämmenpohjaasi ja kääri täyte kokonaan taikinan sisään nyytiksi. Muotoile nyytistä lopuksi suljettu pallo ja asettele se muottiin. Paina pohjaan asti, jotta muotin kuvio painautuu taikinaan. Kumoa kuukakku muotista leivinpaperille.

Voitele lopuksi kaikki kakut kananmunalla. Paista 200° asteessa n. puoli tuntia. 
Anna jäähtyä. Tarjoile kiinalaisen teen kera.

*)Paputahnan voi myös valmistaa itse punapavuista, öljystä ja sokerista. Papujen keittäminen kypsäksi ja nesteen haihduttaminen massasta pois vaativat kuitenkin aikaa ja kärsivällisyyttä.




Ihan ei mennyt kuin Srömsössä, mutta ehkä kakkustani voi hyvällä tahdolla kutsua kuukakuksi. Muotilla tuntuu olevan iso merkitys asiassa. Maku oli hyvä, ystävällisten perheenjäsenten mielestä jopa parempi kuin ostetuissa:). Rasvaa olin ehkä neuvoista huolimatta vähän pihdannut. Tärkeintä oli kuitenkin maistaa  kuukakkuja ja ennen kaikkea perehtyä tähän kiinalaisen kulttuurin traditioon, joka vastaa suosiossaan länsimaista kiitospäiväjuhlaa.



Juhlaa vietetetään kuuta katsellen, tanssien ja lyhtyjä polttaen. Eri kaupungeissa on omat paikkansa, johon ihmiset kokoontuvat. Xi'anissa mm. kaupungin vanha valaistu neljätoista kilometriä pitkä muuri toimii kuujuhlankin yhtenä näyttämönä.  


Terveisin,