sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Poron sisäfilettä ja kuusenkerkkäkastiketta paahdettujen punajuurien kera

JOULUKALENTERI - ENSIMMÄINEN ADVENTTI


Tänä vuonna lumi antaa odottaa itseään Etelä-Suomessa ja siksi inspiroiduin adventtiateriasta, joka vie vihreän metsän helmaan, kotikuusien juurelle. Valitsin mureaa poron sisäfilettä, joka on yksi parhaista riistaherkuista. Ja teemani mukaan tarjoilin sitä kuusenkerkkäsiirapista ja punaviinistä keitetyn kastikkeen kera.

Porofileet ruskistimme kuumalla pannulla molemmin puolin ja maustoimme pippurilla. Kypsyysaste valittiin ruokailijoiden toiveen mukaan.

Kuusenkerkkäkastike

tilkka oliiviöljyä
2 porkkanaa
2 salottisipulia
1 dl kuusenkerkkäsiirappia
3 dl lihalientä
1,5 dl punaviiniä
2 tl sokeria
 
2 rkl maissitärkkelystä
0,5 dl punaviiniä
mustapippuria myllystä
(suolaa)
 
Freesaa kattilassa paloitellut kasvikset oliiviöljyssä. Lisää kuusenkerkkäsiirappi ja punaviini ja keitä hetki. Lisää lihaliemi ja sokeri ja keitä parikymmentä minuuttia niin, että nestettä on jäljellä noin 1/3 alkuperäisestä nestemäärästä. Siivilöi liemi ja saosta se punaviiniin sekoitetulla maissitärkkelyksellä. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla. Keitä vielä noin viisi minuuttia.
 

 
Lisäkkeenä tarjosin uunissa paahdettuja rosmariinipunajuuria ja puikulaperunoita sekä sieniä.
 
 
Jälkiruokana espressoa ja konvehteja tummasta suklaasta
 
 

Hyvää ensimmäistä adventtia,


 

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Täällä sateli eilen lunta niin, että maa juuri ja juuri peittyi. Toivottavasti lumi pysyy.

Herkkuruokaa olit tehnyt ja tarjonnut. Kuusenkerkkäkastike kuulostaa hyvältä. Mestarikokki olet.

Olin ajatellut mennä aamulla kirkkoon, mutta loppujen lopuksi katselin TV:stä. Jumalanpalvelus tuli kauniista Haminan Marian kirkosta. Tuttu Hoosianna-hymni soi kauniisti ja toi mieleen monet muistot ja tietenkin lähestyvän joulun.

Hyvää joulun odotusta!

Marja B. kirjoitti...

Kiitos samoin Marjatta... hyvää joulun odotusta!
Meillä oli illalla todella myrskyisää, sähkötkin menivät joksikin aikaa. Pimeässä tuntui elämältä luonnon armoilla:).