perjantai 7. joulukuuta 2012

Pikkupurtavaa joulua odotellessa

VALMISTA TAPASTELLEN
 
Kun työpäivä venyy yllättäen ja on vain hetki aikaa kaapata mukaan tarjoilu illanistujaisiin, ovat hyvät neuvot kalliit:). Kokkaamaan ei ehdi, on valittava valmista. Minulle kävi juuri näin.
 
Mutta oli hienoa taas kerran huomata, että läheiset ystävät ja perhe tekevät tunnelman joka tapauksessa. Ilta oli onnistunut ja myös vähän joulunmakuinen.
 
 
Näin joulun alla innostuin pateista. Sieinipateesta, pippuripateesta ja puolukkapateesta. Kaikki osoittautuivat herkullisiksi ja jäljelle ei jäänyt suupalaakaan. Italialaiset ilmakuivatut nautasiivut olivat myös herkullisia.

 
Mäti on monen herkku. Tässä kertaa valitsin muikunmätiä. Kaveriksi perinteiseen tapaan smetanaa, sipulia ja mustapippuria ja tummaa leipää.

 

 
 Juustoja on aina helppo tarjota ja ne maistuvat pitkin iltaa. Valitsin tällä kertaa kotimaisia pienjuustoloiden herkkuja:  Kolatun juustolan chevreä, savolaisen  Peltolan sinihomejuustoa sekä Kolatun Ruskaa, paistettua munajuustoa. Lisukkeena tarjosin kotitekoisia marjahyytelöitä.
 
 
Terveisin,

Ei kommentteja: