Kesäloma on takana. Tänä vuonna se on ollut yhtäjaksoinen ja pitkä. Ihana ja rentouttava. Olen pitänyt lomaa myös bloggaamisesta, mutta nyt jatkan taas uutta intoa täynnä.
Loma vei minut myös sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan. Olen päänyt jäljittämään minulle sukunimensä antaneen isoäitini juuria ja päätynyt Savon sydänmaille.
Tein myös pienen ajoretken syrjäseudun kylissä. Mukani oli äitini sekä kirjailija, historioitsija P. Ruohonen, jonka Mikkelin Maakuntaliitolle toimittamat alueen historialukemistot ovat omalta osaltaan auttaneet minua ymmärtämään muinaista elämää. Teksteistä on välittynyt vallinnut ajan henki.
En enää ihmettele, miksi sukulaiseni ovat saaneet luvan kuivata suota tai raivata sitä. Kun on liikuttu lähes ikiruoutaisessa suomaastossa pitkospuita pitkin ja nälkä on kolkutellut ovella, on ollut tarve raivata maata pelloksi.
Olen samalla tehnyt aikamatkan Suomen historiaan, Ruotsin vallan aikaan ja Suomen sodan jälkeiseen muutokseen Venäjän vallan aikana. Olen huomannut, että maamme itäraja on kulkenut vain muumien kilometrien päässä sukulaisteni asuinsijoilta. Ei siis ihme, että suvun alkulähteet jotavat Viipuriin.
Olen oppinut, että Rantasalmen Haapanimessa on ollut Suomen ensimmäinen kadettikoulu jo 1700-luvun lopulla ja sen seurauksena Savon sydämessä - Joroisissa ja Rantasalmella - on vietetty lähes pariisilaista elämää. Kartanoissa on juhlittu. Puhe on virrannut sekä ruotsiksi että ranskaksi ja epäilemättä myös savoksi.
Olen harjoitellut lukemaan entisajan kirkonkirjojen hieroglyfejä ja muinaisruotsalaisittain väännettyjä suomalaisia nimiä. Olen varma, että 1700-luvulla syntyneet sukulaiseni kääntyisivät haudoissaan, jos he tietäisivät, että olen päässyt jyvälle heidän syntymisistään, muutoistaan, avioitumisistaan ja lapsistaan internetin avulla. Hyvn monet vanhat asiakirjat ovat sukututkijoiden käytössä jo digitalisoituina.
Olen elänyt hetken mitä mielenkiintoisimmassa historiassa.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti