sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ikea teki seljasta ja puolukasta brändin

SAARISTON SUOJISTA

Suosikkisaarellani Jurmossa minulla oli ilo oppia, miten seljakukista tehdään mehua. Tuoreet kukinnot keitetään suuressa padassa sokerin kera. Mieto ja kukkainen mehu maistuu luonnolliselta.
Siitä tuli heti suosikkini ja olen tarjoillut mehua myös kesäjuhlien alkujuomana.


Seljat kukkivat runsaina. Ne ovat tyypillisiä saariston ja rantaseutujen
 kasveja sekä Suomessa että Ruotsissa.
Ikea on ominut seljan "ruotsalaista ruokaa" -tuotesarjaansa ja
brändännyt sen oman nimensä alle.



Selkeälinjainen, vanhan ajan mehupuollo, jonka etiketissä kaunis seljankukinto.
Sisältönä seljaa, sokeria ja sitruunahappoa, luonnollisesti.
Mehu maistuu hyvältä veteen tai kivennäisveteen sekoitettuna.
Mieto mehu on luonnollisinta.


Seljasta on syntynyt tuotesarjaan myös hillo. Seljaa ja appelsiinia.


Myös puolukat ovat tulleet brändätyiksi ruotsalaisiksi.
IKEA FOOD -sarjassa ne näyttävät punaisen marjaisilta ja
maistuvat hyviltä sekä mehuna että hillona.


Minusta konsepti on onnistunut.
Se rakentaa taidokkaasti mielikuvaa puhtaasta ja luonnollisesta
ruotsalaisesta ruoasta monilla kansainvälisillä markkinoilla.

Tuotteet on lisäksi hinnoiteltu järkevästi - suurten ihmisjoukkojen ulottuville.
 Tuoteselosteen tekstit ovat peräti viidellätoista eri kielellä.
Hillon 45 % marjapitoisuus on enemmän kuin vastaavan hintaluokan
kotimaisissa markethilloissa. Se ei tietysti vedä vielä vertoja mummon
perinteisen marjahilloreseptin 65 % marjapitoisuudelle, mutta
 tuotteen hinta-laatu -suhde on vähintäänkin kohdallaan.

Olisimmepa me suomalaiset oivaltaneet metsiemme
marjojen mahdollisuudet yhtä suuressa mittakaavassa!
Ihan todellista superfoodia - monessa mielessä.

Viennin sijasta me tuomme Kiinasta gojimarjoja
- ja marjanpoimijoita kotimarkkinoita varten.

        
Terveisin,
                                                               Kuvat:  Laura Sarvanto

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Ikean konsepti kuulostaa erittäin hyvältä. Täytyy tosin tunnustaa, että en muista koskaan käyneeni Ikean ruokaosastolla. En Suomessa, Ruotsissa tai Belgiassakaan.

Ruokien tuonti ihmetyttää lähes joka kauppareissulla. En jaksa ymmärtää, miksi tänne tuodaan suuri valikoima esimerkiksi eksoottisia kalalajeja, kun kotimaiset kalat ovat maukkaita ja samalla mitä parhainta lähiruokaa.

Marja B. kirjoitti...

Ruokaosasto ainakin Suomessa, Vantaan tavaratalossa, on tosi pieni, sen nimikin taitaa olla ruokatori. Tori sijaitsee kassojen jälkeen ennen uloskäyntiä ja siinä voi ikään kuin piipahtaa viime hetken heräteostoksilla:). Vieressä on pikakahvila.

Olen syntynyt Tukholmassa ja siksi meidän perheessämme aina välillä "muistellaan menneitä" ruotsalaisin teemoin. Ehkä juuri tästä syystä olen noteerannut tämän Ikean "ruotsalaista ruokaa" -konseptin.