Samalla on helppo keventää ruokavaliota. Jo 500 kcal vähemmän päivässä voi auttaa pudottamaan painoa puoli kiloa viikossa.*
Chilin sisätämä mausteaine kapsaisiini vähentää turhaa ahimista. Tutkimukset vahvistavat, että chili lisää kylläisyyden tunnetta ja estää pitkittämästä ateriointia. Chiliä on helppo lisätä moniin arkiruokiin ja näin vaikuttaa vaikka heti omiin ruokatottumuksiin. Kapsaisiinia sisältäviä tunnettuja lajikkeita ovat mm. pimento, jalopeno, cayenne, habanero tai tabasco.
Lohta chilikastikkeessa
150 g
pala lohta /per henkilö
seesaminsiemeniä
koristeluun
Chilikastike
1 rkl punaista chiliä pilkottuna ( chilin voimakkuus maun mukaan)
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
0,5 -1 dl ruokosokeria
1/2 tl suolaa
0,75 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl vettä
Sekoita chili ja valkosipuli ja hienonna morttelissa. Keitä sokeri, suola, viinietikka ja vesi kattilassa. Sekoita hyvin ja lisää joukkoon chili-valkosipuliseos. Kuumenna kunnes seos paksunee.
0,5 -1 dl ruokosokeria
0,5 dl vettä
Valmista chilikastike ja laita se purkkiin säilytystä varten.
Paista lohifilee pinnoitetulla pannulla ilman öljyä. Kun lohi on melkein
valmis, lisää pannulle n. 1 rkl chilikastiketta/filee ja pyörittele lohi kastikkeessa.
Ripottele lopuksi fileen pinnalle sesaminsiemeniä.
Tarjoile höyrytettyjen ruusukaalien ja chili-avokadosalaatin kera.
Chili-avokadosalaatti
(1 annos)
Kourallinen salaattia makusi mukaan
1/4 avokadoa
1/4 palko mietoa punaista chiliä
Kastike
1 rkl valkoista balsamicoa
1 rkl omenatäysmehua
1/2 valkosipulin kynsi
mustapippuria myllystä
Sekoista kastikeainekset keskenään. Laita salaatti lautaselle ja lisää päälle avokado- ja chiliviipaleet. Kaada kastike saattipedin päälle.
Terveisin,
* Päätin kokeilla ruokavaliota, jossa aamiaisesta kertyy 300-400 kcal, lounaasta 400-500 kcal, välipalasta 100 ja ilta-ateriasta 300-400 kcal. Enintään 1200 kcal/vrk. Valmistan siis tammikuun aikana tähän ruokavalioon sopivia aterioita.
Tämän lounasannoksen kalorimäärä on n. 440 kcal:
150 g lohta (paistettuna ilman rasvaa) + 10 g (1 rkl) chilikastiketta yhteensä n. 330 kcal,
130 g (7 ruusukaalia) n. 35 kcal
avokado-chili salaatti balsamicokastikkeella n.75 kcal
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti