sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Arctic Seafood - kuningasrapu

KINGCRAB HOUSE

Leville on avattu norjalainen Artic Seafood -konseptiin perustuva ravintola, jonka suurin houkutin on kuningasrapu.
Ravintolan ovat perustaneet Håkon ja Toini Karlsen ja heidän suomalainen kumppaninsa on Aki Kauhanen. Karlseneilla on vastaava ravintola Norjassa ja lisäksi he toimivat kalastusmatkailuyrittäjinä.

 
 
Kuningasravun alkuperäinen esiintymisalue on Tyynessämeressä, Beriginmeren, Alaskan ja Kamtsatkan niemimaan alueella, mutta 1960-luvulla venäläiset tutkijat siirsivät sitä keinotekoisesti Baretsinmerelle, Kuolan nimimalle ja Murmanskin vuonoon. Vuosien saatossa rapu on levinnyt myös Norjan rannikolle ja tällä hetkellä n. 250 norjalaisella kalastajalla on lupa pyytää sitä.

KingCrab Housen ravut pyydetään Nordkapin alueelta, lähivuonojen kalastajilta. Nordkapiin on Leviltä matkaa noin 500 km ja ravut saadaan ravintolaan tuoreina muutamassa tunnissa.
Kaikki ravut käsitellään omassa jalostuslaitoksessa ja niitä ei esimerkiksi huuhdota teollisesti painepesurein. Maun aromit säilyvät tallella omissa nesteissä.

 
Ravintolan sisustus on merellinen eikä millään tavalla pramea. Huomion keskiössä on akvaario, jossa voi käydä valitsemassa itselleen sopivan kuningasravun.

 
Kuningasravun keskipaino on 3-6 kg, mutta parhaimmillaan kuningasrapu voi painaa jopa 15 kg. Sen kilven ulkomitta voi olla 22 cm ja raajojen kärkiväli jopa pari metriä. Syötävää lihaa on ravun jaloissa ja olkapäissä. Kilosta rapua tulee täysi päivällinen kahdelle hengelle.



Ravintola on iltaisin niin suosittu, että pöytää on turha kuvitella saavansa lyhyellä varoitusajalla. Lounas jäi minullekin ainoaksi kokeiluvaihtoehdoksi.
Tilasin valkoviinissa haudutettua kuningasrapua salaatin kera. Maku oli uskomattoman hieno. Annos oli lounaaksi juuri sopivan kokoinen ja sen hinta oli 17 euroa.


Kuningasravun liha oli erityisen mehevää ja maukasta. Ruokalistalla oli monia tapoja sen valmistamiseksi. Viinissä hauduttaminen vaikutti minusta herkullisimmalta.


Lisäkkeinä tarjoiltiin itsetehtyä, maukasta leipää. Ja tällä kertaa minun oli pakko tilata myös lasi ranskalaista, kuivaa Chablis-viiniä ja se tarjoiltiin hienosi Riedelin lasista.

 
Ravintolan ruokalistalla on myös simpukoita ja erilaisia kalaruokia.

 
Terveisin,

Ei kommentteja: