sunnuntai 14. elokuuta 2011

Lenkillä lapsuudessa

KOTISEUDUN LENNKIPOLUILLA

Valmistaudun juoksemaan puolimaratonin lokakuun alussa. Kesän hellesäissä juoksutreenit jäivät hatariksi ja hikisiksi, joten nyt oli aika ryhdistäytyä. Suunnittelin Juokija-lehden nettisivuilla itselleni parin kuukauden juokuohjelman. Huomasin, että helpolla en pääse, mutta tämä lienee ainoa tapa selvitä juoksutapahtumasta.

Eilen oli ohjelmassa 90 minuutin tasavauhtilenkki. Ei siinä auttanut muu, kuin vääntäytyä lenkkipolulle, vaikka olinkin vierailemassa lapsuuteni maisemissa äitini luona. Päätin yhdistää juosemisen ja lapsuuden muistot ja suunnistin lenkilläni isovanhempieni asuinseuduille. Matka kulki kaunista luontopolkua järven rannassa.


Huomasin, että lenkin maisemat olivat parempia, kuin mitä olin aikoihin nähnyt. Voiko näin ihanaa lenkkipolkua ollakaan!


Keskellä kaupunkia oleva puisto rajoittuu järven rantaan. Eteeni avautui, mitä upein suomalainen maisema. Samaa maisemaa ihailivat hotellin asukkaat parvekkeiltaan.



Juoksijoiden ja pyöräilijöiden lisäksi kaupungin hyväntahtoiset puliukot olivat ottaneet tämän maiseman olohuoneensa tauluksi. He istuskelivat penkeillä, mutta jättivät onneksi kommentoimatta määrätietoista ohijuoksuani. Hyvä niin, sillä olisivat saaneet nasevat vastahuomautukset.


Välillä polku sulkelsi kauniiseen koivikkoon. Puiden suojassa oli vilpoisampaa ja juoksu kulki hyvin.



Välillä taas reitti kääntyi järven rantaan. Oli laituri, jossa olisi voinut vaikka pulahtaa uimaan.
Nenään kantautui perinteisin hiiligrillin sytysnesteen tuoksu, kun paikallinen nuoriso oli leiritytynyt niemen kärkeen lauantai-iltapäivää viettämään. Tuli oma nuoruus mieleen.



Sitten tulivat joutsenet ja niiden "rumat ankanpoikaset". Liikkeellä oli ainakin kaksi perhekuntaa.



Lentopallosta tunnetuksi tulleen kaupungin hiekkarannalla oli tietysti lentopalloverkot rantapallon pelaamista varten. Yllätyin, että ranta oli autio. Huomasin juoksevani lentopallojoukkueen  entisen pelaajan ja pitkäaikaisen valmentajan  Renne Kosonen  mukaan nimettyä Rennepolkua.



Olin tutussa puistossa, jossa lukioaikana juostiin mm. inhoamani cooperin testit. Tuttu 700 metrin lenkki meni tuolloin vajaa kolme kertaa ja tulos jäi keskinkertaiseki tai tyydyttäväksi. Selitin aina itselleni, että minä olinkin tanssija.
Eilen koin kuitenkin salaista iloa ja tyytyväisyyttä siitä, että tänä päivänä cooper kulkee lähes kilometrin  paremmin ja on omassa ikäryhmässänni erinomainen jopa miesten tulokseksi. Jotain edistystä on elämässä siis tapahtunut. Huomioni kunniaksi otin vielä pari ylimääräistä kierrosta kuitatakseni lenkin valokuvaustauot.

Olin kokenut milenkiintoisen puolitoistatuntisen, jonka aikana kertasin mielessäni koko kouluaikani ja mietin niitä eväitä, joita olin matkalleni saanut. Lopuksi siemailin palauttavaa urheilujuomaa pienen tunnekuohun vallassa.

Terveisin

2 kommenttia:

Kimmo kirjoitti...

Kauniita maisemia. Ihan uteliaisuuttani pysähdyin lukemaan, kun huomasin postauksessasi valmistautuvasi puolimaratoonille. Itse tässä aloittelen liikuntaa, asetellen kohtuuttomia tavoitteita itselleni. No josko nuo tavoitteet realisoituu tässä ajan kuluessa.

Tsemppiä koitokseen ja aurinkoa elämääsi! :)

Marja B. kirjoitti...

Kiitos kommenteistasi. Tsemppiä itsellesi - olen varma, että tarvoitteesei realisoituvat. Minäkin aloitin "juoksu-urani" kilometrin lenkillä noin 12 vuotta sitten ja pikku hiljaa, muutamassa kuukaudessa olin valmis ensimmäiselle puolimaratonille. Tuon kokemuksen jälkeen juokseminen jäi osaksi elämääni ja olen huomannut sen tuovan hyvää apua työkiireiden hallintaan.
Mukavia syyshetkiä liikunnan parissa!