maanantai 4. heinäkuuta 2011

Mansikkamaitoa ja suven sointuja

SUVISOITOSTA SAVONLINNAN OPPERAJUHLILLE

Aloitin aamuni mansikkamaidolla, hieman viilenneessä kesäaamussa lintuja kuunnellen. Ilmassa oli sateen tuntu. Koko luonto tuntui odottavan vilvoitusta monta päivää jatkuneen helteen jälkeen.
Minäkin suhtauduin viileämpään säähän tyytyväisyydellä. Se helpottaisi tulevan työpäivän askareissa.



Mansikoita popsiessani kertasin vielä mielessäni kuluneen viikonlopun tapahtumia ja kaikkia niitä upeita tunnelmia, joita olin saanut kokea.



Porvoossa juhlittiin 26. Suvisoittoa Avanti! kamariorkesteirin johdolla. Juhla syntyi kolme vuotta orkesterin perustamisen jälkeen ja sen tarkoituksena on ollut kuvata orkesterin ennakkoluulotonta ja rajatonta tapaa esittää musiikkia. Tällä kertaa tapahtuman teemana oli Sammanträffanden - sattumia ja kohtaamisia. Ohjelman oli suunnitellut viulutaiteilija Pekka Kuusisto ja hän oli kutsunut tapahtuman teemasäveltäjiksi norjalaisen Maja Ratkjen ja amerikkalaisen Nico Murhlyn.

Osallistuin perjantai-illan konserttiin Porvoon Taidetehtaalla, jossa juhlanäyttämö rakennettiin saneeraustyömaalle. Puitteet eivät kuitenkaan estäneet yleisöä nauttimasta näiden sädehtivän lahjakkaiden, nuorten ihmisten esityksistä. Upea kokonaisuus tempasi mukaan ja monet detaljit soivat mielessä vieläkin. Avanti! onnistui tavoitteessaan tuoda esiin myös oman aikakautemme musiikkia.



Toinen upea musiikkikokemus syntyi lauantai-iltana Savonlinnan lämpimässä kesäillassa, kun Olavinlinnaan kokoontuneet juhlavieraat nauttivat lähes viisituntisesta Wagnerin opperasta Lohengrin.

Keskiaikainen tarina pelastavasta joutsenritarista oli modernisoitu ja sijoitettu nyky-Saksaan. Ritarista oli tullut kansaa kiehtova ja heidän luottamuksensa saava taiteilija-poliitikko. Jotkut kaipasivat ritariajan tunnelmia, minulle sopi videotekniikalla tehostettu nykymaailma. Nimiroolien solistit antautuivat tehtäviinsä täysillä ja saivat yleisön kiitokset. Kuten myös upeaakin upeampi oopperajuhlakuoro.

Juhlaterveisin

Ei kommentteja: