torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannustunnelmissa

LUONNON HELMASSA

Olemme monen vuoden ajan kokoontuneet Juhannuksena kuopuksen kummien perheeseen. Heidän ihanalla pihamaalla on tilaa juhlia keskikesän juhlaa vaikka läpi koko yön. Pienellä porukalla olemmekin juhannuskokon tulien hiipuessa katselleet pellon laidassa auringon laskua ja odottaneet ensimmäisten säteiden nousua metsän reunan takaa. Aivan mielettömän hienoa - ja hyvin suomalaista.

Perheen isäntä on puutarha-alan ammatilainen. Hänellä on luovaa intoa ja suurta silmää kotimaan kesäkasveille. Tällä kertaa yksinkertaisuudessaan upea kesäkattaus syntyi heinistä, viljantähkistä, pellon reunan kesäkukista ja saniaisista.


Sisareni leipoi koko porukalle juhannuskakun, jonka
kanssa juhlistettiin myös äitimmme syntymäpäivää puutarhakahveilla.


Aito valkoinen ruusu on herkkä ja ylellinen kakun koriste.
Yksin. Selkeä ja tyylikäs.




Juhlat jatkuivat lipun nostolla ja juhannussaunalla.
Vanhaan riiheen rakennettu sauna on täynnä tunnelmaa.
Ja vuosien perinne on ollut kohottaa kuohuviinimalja keskikesän juhlalle.

Tänä vuonna tehdään sitten uusia juhannusperinteitä eri maisemissa.

On aika toivottaa Hyvää Juhannusta!

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Ihania juhannusperinteitä! Oikein huvää juhannusta siellä eri maisemissa!

Marja B. kirjoitti...

Kiitos,samoin sinulla oikein hyvää juhannusta!