maanantai 19. maaliskuuta 2018

Minna Canthin tasa-arvokakkua muffineina

Hyvää Minna Canthin päivää! Ja hyvää tasa-arvon päivää!  Tänä vuonna päätin leipoa perinteistä Minna Canthin kakkua uudessa formaatissa - muffineina. Taikina on perinteinen, ulkomuoto erilainen. Tuntui toimivan hyvin.


Minna Canth syntyi Tampereella ja vaikutti elämänsä aktiivivuosina Jyväskylässä ja Kuopiossa.
Minna oli tasa-arvon todellinen uranuurtaja. Hänen ansiostaan Suomeen perustettiin vuonna 1884 Suomen Naisyhdistys edistämään naisten  yhteiskunnallisen aseman kehitystä. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että naisille vaadittiin samaa oikeutta päästä kouluihin, yliopistoon ja virkoihin kuin miehillä, samaa palkkaa samasta työstä, oikeutta omaan työansioon, perintöön, lapsiin ja omaan persoonaan sekä äänioikeutta kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa. Naisen avioliittoikää halutiin nostaa ja avioeron perusteita tarkentaa.

Suomen naiset saivat vuonna 1906 äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. Vuotta myöhemmin Suomessa äänestettiin parlamenttiin maailman ensimmäiset naiskansanedustajat.



Minna Canth tunnettiin intohimoisena kahvin ystävänä ja kahvileipänä Minnan salongin kutsuilla Kuopion Kanttilassa nautittiin maukasta kuivakakkua, 
jonka upean maun salaisuus on siirapissa ja taikinaan vatkatussa kuohukermassa sekä 
pikanteissa mausteissa - inkiväärissä, neilikkassa ja pomeranssissa.
Tuhti herkku, mutta kokeilemisen arvoinen!


Minna Canthin kakku

2 dl siirappia
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl hyvää kermaa
6 dl vehnäjauhoja
1 rkl pomeranssikuorta
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
4 rkl sulatettua voita

Vaahdota kerma. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahdot. 
Lisää kuiva-aineet ja siirappi vuorotellen vaahtoon. Lisää voi. Sekoita.
Laita taikina muffinivuokiin. 
Paista isoja muffineja n. 20 minuuttia ja pieniä  n.12 minuuttia 150 asteessa.

Jos teet kakun, kaada taikina voideltuun vuokaan. 
Paista 1/2 tuntia 175 asteessa ja vielä 
noin 1/2 tuntia 150 asteessa.


 Kakun resepti on Minna Canthin perheen reseptikansiosta ja se on julkaistu Kuopion kulttuurihistoriallisen museon korteissa. Hankin kortin Kuopion matkallani.
Alla kuva aikaisemmin leipomastani kakusta,

Minna Canthin historia on tiivistetty kahteen minuuttiin Ylen ohjelmassa. 
Suosittelen! 


Terveisin,


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Mausteinen turska - Bacalao - lämmin maku kaamokseen

Tähän aikaan vuodesta Norjassa alkaa lipeäkalakausi. Lutefisk on tarjolla kaikissa ravintoloissa ja sillä kilpaillaan asiakkaista. Turskasesongin alku oli tullut turskafileet myös lähikauppaamme täällä Suomessa. Tästä innostuneena päätin tehdä mausteista turskapataa bacalaoa. Se on suosittu pataruoka monissa Atlantin rannikon maissa Norjasta Portugaliin, jossa se joillakin alueilla kuuluu myös joulupöydän herkkuihin.


 Bacalao hautuu hitaasti liedellä ja on valmista, kun perunat ja sipulit ovat kypsyneet. Padan voi myös valmistaa uunissa.


Turska on maultaan mieto kala. Mausteisessa padassa se saa makua tomaatista, paprikasta, chilistä ja sipuleista. Monet käyttävät myös oliiveja.





Bacalao - mausteista turskaa

1 kg turskaa
1 kg perunoita
0,5 dl oliiviöljyä
1 prk tomaattipyreetä
5 valkosipulin kynttä
1 mieto punainen chili
1 dl kuutioituja aurinkokuivattuja tomaatteja
250 g pikkusipuleita (puna- helmi- ja salottisipuleita)
500 g tomaatteja
2 keskikokoista suippopaprikaa
4 dl vettä
mustapippuria myllystä
tuoretta persiljaa koristeluun
(erivärisiä oliiveja koristeluun)

Kuori ja viipaloi perunat. Pilko turska n, 4 cm paloihin. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuori pikkusipulit ja halkaise ne kahtia. Viipaoi paprikat ja tomaatit.

Kaada padan pohjalle oliiviöljyä ja kuumenna. Lisää tomattipyre, chili, valkosipulit, aurinkokuivaatut tomaatit ja sekoita huolillisesti. Lado joukkoon peruna- tomaati ja paprikaviipaleita, sekoita.
Rouhi joukkoon pippuria. Kaada joukkoon vesi ja lisää turskapalat.
Hauduta kypsäksi.
Koristele tuoreella persiljalla ja halutessasi erivärisillä oliiveilla.

Nauti sellaisenaan tai tuoreen maalaisleivän kera.




Terveisin,

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Brunssilla Porvoon Sicapellessä

Sateisen harmaa marraskuun sunnuntai houkutteli meidät hakemaan piristystä brussilta, Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitsevasta ravintola Sicapellestä. Saavuimme ensimmäisenä ja saimme rauhaisan paikan yläkerran salista.


Alkujuomaksi emme tällä kertaa valinneet shampanjaa, vaan autoilijoina päädyimme alkoholittomaan vaihtoehtoon. Kontiomehun raikas karpalokuohu oli hyvä ehdotus tarjoilijalta. Pohjois-karjalaisella sukutilalla käsityönä valmistettu kuohujuoma maistui selkeästi karpalolle ja kirpakalle syysaamulle.


Brunssi tarjoiltiin kokonaan pöytään. Ensiksi alkupalat. 
Itse leivottua saaristolaisleipää ja spelttileipää, voita ja hummusta. Kinkkua, lohta, aromaattista västerbotten juustoa, grillattuja kasviksia ja punajuuria & maapähkinäkastiketta...


Pääruokaa odotellessa oli aikaa myös tarkastella kaunista salia. 
Vanha puutalo on remontoitu huolella ravintolakäyttöön.


Pääruokana tarjoiltiin lihana vasikanposkea ja  kalana haukiterriiniä valkoviinikastikkeessa paahdetun kurpitsan kera. Lisäkkeenä paahdettua kukkakaalia ja perunaa.
Herkullista.


Ihanat vanhat kahvikupit ovat löytöjä kiinteistön juhlasalien kaapistoista. 
Höyryävä kahvi maistui niistä erityisen hyvältä.


Jälkiruokana oli keittiön uusi kokeilu: pieniä pallodonitseja ja kaksi herkullista dippikastiketta - suklaa ja mansikka-viini. Jos minulta kysyttäisiin, tämä herkku jäisi brunssilistalle.


Terveisin,




maanantai 13. marraskuuta 2017

Paahdetut japanilaiset munakoisot maustekastikkeella tai ilman

Lähikaupasta löytyi taas uutta: japanilaiset munakoisot. Sama maku kuin perinteisessä munakoisossa, minulle uusi muoto. Ja pitihän näitä kokeilla. Ostamani herkut ovat kypsyneet Espanjassa, Andalusian auringon alla. Maku on kypsänä makea eikä karvaudesta ollut tietoakaan.


Kokeilin näitä kahdella tavalla: 
Ensiksi itämaisen kastikkeen kera ja sitten pakkauspussissa olleella helpolla reseptillä 
-  uunissa paahtamalla.


Itämainen kastike syntyy soijakastikkeesta, chilistä, tuoreesta inkivääristä ja mirinistä. 
Se antaa herkullisen maun pannulla paahdetuille munakoisosuikaleille.




Paahdetut japanilaiset munakoisot ja itämainen maustekastike

1 pss (300 g) japanilaisia munakoisoja
vaaleaa seesamiöljyä tai oliiviöljyä paistamiseen

 Maustekastike:
1 mieto punainen chilipalko
3 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
3 rkl mirin riisiviinikastiketta

Koristeluun: 
hienonnettua lehtipersiljaa

Huuhtele kapeat munakoisot ja leikkaa ne paksuiksi suikaleiksi. 
Paista suikaleet öljyssä pannulla kypsiksi.
Valmista maustekastike: Hienonna chili, raasta inkivääri ja sekoita kaikki kastikeainekset keskenään. Kaada kastike kypsien munakoisosuikaleiden päälle ja sekoita. 
Koristele hienonnetulla lehtipersiljalla.


Toinen resepti oli vielä helpompi. Ja pehmeä, makeahko maku vähintään yhtä hyvä.


Uunissa paahdetut japanilaiset munakoisot 

1 pss (300 g) japanilaisia munakoisoja
oliiviöljyä 
sormisuolaa
Koristeluun: tuoretta timjamia

Huuhtele munakoisot, leikkaa ne viipaleiksi ja asettele uunivuokaan.
Kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle ripaus sormisuolaa.
Paahda uunissa kypsäksi 220° asteessa, niin, että pinta saa kauniin rusketuksen.
Koristele annos tuoreella timjamilla.





Terveisin,

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Paahdutut kukkakaalit - syksyn väreissä

Värikkäät kukkakaalit kaupan hyllyssä houkuttelivat ja päätyivät kassiini. Päätin tehdä niistä herkullisen lisäkkeen kalalle.



Violetti ja vihreä kukkakaali sopivat kauniisti yhteen.




Kuten myös vihreä ja oranssi.


Asettelin kukkakaalit kokonaisina uunivuokaan paahtamista varten. 


Paahdetut kukkakaalit - syksyn väreissä

4 eriväristä kukkakaalia
0,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
50 g parmesaani-juustoa raastettuna

Asettele kaukkakaalit kokonaisina uunivuokaan ja laita pohjalle kaalien suojalehdet. Sivele kukkakaalit oliiviöljyllä. Rouhi pinnalle mustapippuria ja ripottele lopuksi raastettua parmesaania.
Paahda uunissa 200° asteessa noin 25 minutttia, kunnes kukkakaalit ovat kypsiä ja ovat saaneet kauniin paahtuneen pinnan.


 Asettele lautaselle kaikkia värejä. Tarjoile esimerkiksi kalan lisäkkeenä.
Maistele mietoja makuja ja löydä oma suosikkisi.


Terveisin,






lauantai 14. lokakuuta 2017

Inkivääri-hunaja-minttu-sitruuna -juoma tuo särmää syksyyn

Sataa ja tulvii. Helsingin katukuvassa kisataan kumisaappaiden tyylikkyydellä. Postista putoaa tieto influessarokotuksista. Syksy on todellisuutta. Ja väsymys. Tai flunssa.

Itse istuin teatterin jälkeen helsinkiläisessä kahvila Tin-Tin Tangossa Töölöntorin kupeessa ja nautin ihanimman iltajuoman, joka tulee mieleeni pitkään aikaan. Höyryävä juoma tuoksui vahvalle inkiväärille ja maku täydentyi hunajalla ja mintulla. Pieni lisäraikkaus tuli vielä pisteeksi i:n päälle sitruunasta, Tätä mieltä ilahduttavaa herkkua päätin kokeilla myös kotona.



Aloitin raastamalla noin 1 cm palan inkiävääristä lasin pohjalle.


 Omien mehiläisten tuottama hunaja maistuu tietysti omasta mielestä herkulliselta ja ilolla sitä valuttelin tähänkin juomaan. Mutta kaupasta löytyy tietysti sopiva hunajavaihtoehto kaikille. 



Inkivääri-hunaja-minttu-sitruuna -juoma

n. 1 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl hunajaa
oksa tuoretta minttua
pari viipaletta sitruunaa

Raasta inkivääri lasin pohjalle. Valuta joukkoon hunaja.
Lisää päälle kuumaa vettä ja sekoita. Lisää lopuksi tuoretta minttua ja viipale sitruunaa,
Nauti kuumana.



Terveisin,


torstai 10. elokuuta 2017

Kanttarelliohratto syntyy vaikka pihakeittiössä

Elokuinen aurinko yllätti minut ja kuopukseni perusteellisesti. Siirsimme itapäivän kokkaustuokion pihamaalle ja valmistimme kanttarelliohrattoa ihanassa auringonpaisteessa.




Sienet ja sipulit ensiksi pannulle yrttien kanssa kuullottumaan ja sitten ohrahelmet hautumaan kuivaan valkoviiniin ja kasvisliemeen.


Mausteeksi vielä lisää yrttejä, hunajaa ja sitruunamehua.



Kanttarelliohratto

1 l kanttarelleja
3 uuden sadon sipulia
3 valkosipulin kynttä
2-3 oksaa tuoretta rosmariinia 
ohut nippu tuoretta ruohosipulia
oliiviöljyä kuullotukseen

3 dl ohrahelmiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1,5 litraa kasvislientä
1 rkl juoksevaa hunajaa*
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria myllystä
15 lehteä tuoretta salviaa
2-4 oksaa tuoretta timjamia
100 g parmesaaniraastetta *

Pilko sipulit, valkosipulit ja sienet pannulle ja kuullota niitä oliiviöljyssä. Lisää rosmariinit ja ruohosipulit pilkottuia. Lisää ohrahelmet ja anna niiden kuumentua. Lisää joukkoon valkoviini.
Lisää pikkuhiljaa kasvislientä ja imeytä se ohrattoon huolella. Sekoita joukkoon hunaja ja sitruunamehu sekä yrtit. Rouhi pippuria myllystä. Lisää lopuksi parmesaani ja sekoita huolella.


* Vege: Jos haluat vegaanisen ohraton, jätä hunaja pois ja käytä vegaanista juustoa.




Terveisin,