sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Halstratut ahvenet ja kuusenkerkkä-ketunleipäsalaatti

Ihana toukokuun viikonloppu sai meidät intoutumaan ruoanlaitosta ulkona. Nuotiotulen ääressä puuhastelu on hauskaa ja lopputuloksena syntyy mitä maittavinta kesäruokaa.


Halstrasimme Porvoon edustalta, Emäsalon vesiltä pyydettyjä ahvenia ja teimme salaattia, jonka antimina käytimme pihapiiristä löytyviä kuusenkerkkiä ja ketunleipiä. 


Uuden sadon perunat ovat vielä ulkomaisia - tällä kertaa Italiasta.



Halsteriimme mahtui rinnakkain kolme keskikoista ahventa kerralla.


Koivuista syntyy hyvä hiillos, joskus liiankin ärhäkkä. Innokkaina emme edes malttaneet odottaa ihan täyttä hiillosta tällä kertaa.


Hastrauspaikkamme on pihapiirin nuotioteline, mutta kaloja voi valmistaa myös mökillä tai retkellä -  aina, kun avotulen ja hiilloksen teko on luvallista ja mahdollista




Halstratut ahvenet


6 isoa ahventa (normihalsteriin mahtuu 3 rinnakkain)
merisuolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan
oliiviöljyä

Poista ahventen sisälmykset ja mausta kalat sisältä. 
Halutessasi voi lisätä  lisätä väliin tilli-ruohosipulisilppua.
Asettele kalat hasteriin, sivele pinnat öljyllä ja hastraa muutama minuuttin molemmin puolin, kunnes kala on kypsää. Varo liian ärhäkkää kuumuutta.

Tarjoile vaikkapa villiyrttisalaatin kera.



Lähiruoan valmistus tuntui olevan myös liikuntalaji, kun ainesosat kerättiin luonnosta. Metsän reunassa liikkuminen tuntui hienolta. Kuusenkerkistä osa oli jo kasvanut liian suuriksi, mutta tontin varjoisimmalta kulmalta löytyi vielä pieniä ja pehmeitä kerkkiä. Ketunleipien kirpeyttä oli pakko maistaa jo metsikössä.


Kuusenkerkkä-ketunleipäsalaatti

2 kourallista salaattisekoitusta
1 avokado 
15 pisaratomaattia
12 uuden sadon perunaa 
1 dl pieniä kuusenkerkkiä
1 dl ketunleipiä

Kastike
 1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl valkoista balsamicoviinietikkaa
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria myllystä
1 tl hunajaa

Pese ja keitä uuden sadon perunat. Anna jäähtyä. Asettele salaatit laakealle tarjoiluvadille.
Lisää päälle halkaistut tomaatit ja avokado viipaloituna. Halkaise perunat ja lisää joukkoon.
Asettele viimeiseksi kuusenkerkät ja ketunleivät. Kaada päälle kastike.



Terveisin,

Ei kommentteja: