keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Jytkyt Retretissä

PUNKAHARJU


Retretin kesänäyttelyssä on tänä vuonna teemana Jytkyt. Näyttely on saanut nimensä Tyko Sallisen samannimisestä taulusta, jossa kuvataan työväentalon iltamia vuonna 1918.

Suomalaisia ekspressionistejä esittelevä näyttely kuvaa 1910-lukua, jolloin modernien ekspressionistien ihanteeksi tuli kytkeä kansainväliset vaikutteensa suomalaisen tavallisen kansan ihmiskuvan luonnehtimiseen. He maalasivat mm. puunhakkaajia, palvelijoita, kalastajia, tehdastyöläisiä tai torpanmuoreja.

Tyko Sallinen muokkasi eityisen vahvasti uutta suomalaista ihmiskuvaa ja sai myös merkittävää kansainvälistä suosiota. Sisällissota ja lestadiolainen näkemys vaikuttivat voimakkaasti Sallisen taiteeseen ja hän siirtyi 1910-luvun lopulla maalaamaan tummasävyisiä kansallisia aiheita, karkeaan kankaaseen puettua kansaa, hirsiseinien sisäpuolelle. Jytkyt edustaa tuota suuntausta.




Realistisen kansankuvauksen vastapainona näyttelyssä avautuu Rudolf Koivun satumaailma - Todellisuuden tuolla puolen, jossa kaikki työt edustavat mielikuvitusmaailmaa. Aikanaan Koivu oli ainoa taiteilija, joka erikoistui fantasiamaailman kuvaamiseen. Retretissä on esillä Koivun satukuvitusten prinsessat, ritarit, hovineidot, keijut ja peikot.



Retretin luolasto on pyhitetty nykytaiteelle. Luolavertauksia-näyttelyssä on mukana kolmekymentä nykytaiteilijaa ja näyttely avaa oman aikamme kuvia. Pekka Jylhän valkoiset jänikset ovat vaikuttavia tumman luolaston kätköissä.
Himmelblaun gallerian myyntinäyttelyssä sormet suorastaan syyhysivät Katja Tukiaisen pinkkien töiden kohdalla. Realismi voitti ja tyydyin ihailemaan teoksia gallerian seinällä.


Punkaharju on aina myös täynnä aitoa luonnonkauneutta.



Terveisin,

Ei kommentteja: