sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Spaghetti tuoreiden tomaattien ja basilikan kera

Palasin matkalta ja mietin, mitä helppoa ja herkullista voisin valmistaa lounaaksi. Päädyin pastaan, joka syntyy tuoreista raaka-aineista todella kätevästi.
Spaghetti tuoreiden tomaattien kera (spaghetti con pomodori freschi) on yksi suosikkini tomaattipastoista. Helppo, raikas ja herkullinen.


Kastikkeeseen riittää, että on laadukkaita, kypsiä ja makeita tomaatteja, valkosipulia, tuoretta basilikaa, pippuria, oliiviöljyä ja juustoa. Tomaatteja ostaessani herkuttelin jo mielessäni ja yritin poimia makeimmat ja ihanimmat tomaatit kotikauppani valikoimasta.

Juustoksi valitsin lampaanmaidosta valmistetun, kovan Pecorino Romano -juuston, jota valmistetaan eniten Sardiniassa. Tähän pastaan sopii erinomaisesti myös parmesaanijuusto.


Kastike syntyy sekoittamalla ainekset kulhossa ja antamalla niiden marinoitua sen aikaa, kun pasta valmistuu.


Spaghetti tuoreiden tomaattien kera
(Spaghetti con pomodori frescha)
1 annos

n. 200 g makeita, tuoreita tomaatteja
2 valkosipulin kynttä
1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
50 g pecorino- tai parmesaanijuustoa*
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Pilko tomaatit ja valkosipulin kynnet kulhoon. Lisää joukkoon basilikan lehdet, oliiviöljy 
ja raastettu juusto. Rouhi pinnalle pippuria ja halutessasi suolaa. 
Jätä marinoitumaan siksi ajaksi, kun keität pastan.
Kun pasta on valmis, sekoista kastike pastan joukkoon ja tarjoile. 
Lisää halutessasi vielä ölyä ja pippuria. Raasta päälle vielä juustoa makusi mukaan.


* jos haluat vegaanisen annoksen, käytä vegaanista parmesaanijuustoa





Terveisin,


sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Laskiaispullatesting

Laskiaissununtaina kävimme perinteisellä hankikantokävelyllä ja testasimme laskiaispullien erilaisia täytteitä. Vadelma, lakritsa ja mantelimassa olivat testitäytteet.


Ensimmäinen versio sai hillokseen tummaa kirsikkahilloa ja  sen kermavaahto oli maustettu kevyesti lakritsajauheella. Uusi yhdistelmä tuntui herkulliselta.


Toinen versio oli  monen suosima vadelmainen pulla: vadelmahilloa ja vadelmahillolla maustettua kermavaahtoa.


Kolmantena perinteinen mantelilaskiaispulla, jossa täytteenä täyteläistä mantelimassaa ja maustamatonta kermavaahtoa sekä koristeena mantelilastuja.



Laskiaispullat

0,5 l maitoa *
50 g hiivaa
1 kananmuna*
1,5 tl kardemummaa
1,75 dl sokeria
n. 1 kg hienoja vehnäjauhoja
 1- 1,5 dl rypsiöljyä

Voiteluun: maitoa tai kananmuna*
Pinnalle:  raesokeria


Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon hiiva. Lisää muna, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen. Alusta joukkoon loput jauhot ja öljy.  Kohota taikina lämpimässä vesihauteessa noin puolen tunnin ajan.
Pyöritä pullat ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä hetki. 
Voitele kohonneet pullt kevyesti vatkatulla munalla ja ripottele päälle raesokeria. 
Paista 225-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä hetki.
Täytä suosikkitäytteellä ja nauti.

* jos käytät kauramaitoa ja jätät kananmunan pois, saat vegaanisen vaihtoehdon. Voitele pullat kauramaidolla. Täytteen kermavaahto syntyy kätevästi soijavisistä.


Terveisin,

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Pehmeä kurpitsa-vuohenjuustokeitto

Kurpitsakeitosta on varmasti olemassa niin monta ohjetta kuin on keittäjääkin. Minun versioni tänä syksynä on pehmeä kurpitsa-vuohenjuustokeitto. Se saa särmää chilista ja inkivääristä ja täyteläisyyttä pehmeästä vuohen tuorejuustosta.


Mausteiksi laiton vielä muskottipähkinää ja mustapippuria.


Pehmeä kurpitsa-vuohenjuustokeitto

(4 annosta)

1 kg myskikurpitsaa (paino kuorittuna)
1 keltasipuli
1/4 palkoa mietoa punaista chiliä
2-3 cm  pala tuoretta inkivääriä
1/2 litraa kasvislientä
150 g pehmeää vuohen tuorejuustoa
ripaus muskottipähkinää
mustapippuria myllystä

Kuori ja pilko kurpitsa ja keltasipuli sekä inkivääri. Poista chilistä siemenet ja pilko se pieneksi.
Laita kurpisat, sipuli, inkivääri ja chili kasvisliemeen ja keitä kypsiksi. Soseuta.
Lisää sosekeiton joukkoon pehmeä vuohenjuusto ja sekoita tasaiseksi. 
Mausta muskottipähkinällä ja mustapippurilla. 
Laita lautaselle nokare vuohenjuustoa ja rouhi pinnalle ripaus mustapippuria.

Jos keitto tuntuu tuhdilta, voit lisätä siihen tilkan kasvislientä tai vettä.


Keiton kanssa juomaksi sopii hyvin punaviini. Omamme tuli Italian Toscanasta.


Terveisin,

lauantai 6. lokakuuta 2018

Kuopuksen hunajaiset kaura-siemenleipäset

Ajan kulua ei voi käsittää! Prinsessojen Kotitalous -blogi täyttää tänään jo kahdeksan vuotta! En ikinä olisi uskonut ensimmäistä postausta kirjoittaessani, että tästä tulee lähes elämäntapa. Ruokablogin lisäksi olen tänä vuonna taas erityisesti aktivoitunut sisustusblogini parissa.
Kiitos kaikki ihanat lukijani, jotka olette olleet matkassani vuosien saatossa!

Synttärin kunniaksi tehtiin syksyiseen aamiaispöytään kuopukseni kanssa hänen reseptillään ihania kaura-siemenleipäsiä. Herkullisia ja terveellisiä.


Ajan kulun huomaa myös siitä, että pieni "vauvani", kuopukseni aloitti tänä syksynä kotitaloustieteen opinnot Helsingin Yliopistossa. Emme enää tapaa niin usein ja tänä aamuna oli todellista juhlaa puuhastella yhteistä aamupalaa.


Leipästen maun salaisuus on siemenissä ja ihanassa hunajassa.
Mikä tahansa hunaja sopii reseptiin, me käytimme tiesti omien mehiläisten tuottamaa uuden sadon hunajaa, joka tänä vuonna on aivan erityisen täyteläisen makuista.




Kuopuksen hunajaiset kaura-siemenleipäset

(6 kpl)

1 dl erilaisia simeniä 
(me sekoitimme kurpitsan-, auringonkukan-, pellavan-, ja chiansiemeniä sekä kaurahiutaleita)
3 dl kaurajauhoa
3 tl leivinjauhetta
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl kauramaitoa, maitoa tai vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää neste, öljy ja hunaja. Sekoita, mutta älä liikaa.
Nostele lusikalla 6 nokaretta uunipellille, leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Anna jäähtyä hieman,
Nauti lämpimäisenä  - sipaise päälle hiemen voita tai muuta levitettä makusi mukaan.



Kauran ja siementen maukas maku vie mennessään - onneksi kuopus teki toisenkin annoksen!



Terveisin,


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Herkullinen gluteeniton omenapiirakka ja sen muunnelmat

Viime vuonna meidän omenasato oli tasan yksi omena. Nyt saatiin nauttia kunnon sadosta, jota eivät edes ötökät ehtineet tuhota. Piirakoita on siis leivottu ahkeraan. Ja olemme myös löytäneet kokeilun kautta ihanan gluteenittoman reseptin, jonka suosio tuli taannoin testattua juhlaväellä.
Alla myös vinkit spelttijauhoista tehtyyn versioon ja vegaaniseen vaihtoehtoon.


Piirakka syntyy gluteenittomista kaurajauhoista ja kaurahiutaleista. 
Sen salaisuus on kardemummassa ja hunajassa.
Kananmunaa ei tarvita.



Gluteeniton omenapiirakka

2,5 dl gluteenittomia kaurajauhoja*
1,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (pieniä)*
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2,5 tl jauhettua kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa**
1 dl rypsiöljyä

Pinnalle
5-7 kotimaista omenaa
kanelia
1 rkl juoksevaa hunajaa**

vuokaan
gluteenittomia korppujauhoja*
rypsiöljyä

Kuori ja viipaloi omenta. Sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään. Lisää maito ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinamassaksi. Pyyhkäise pyöreä piirakkavuoka rypsiöljyllä ja sirottele öljyn päälle gluteenittomia korppujauhoja. Taputtele taikin tasaisesti piirakkavuoan pohjaan. 
Lado vuokaan omenaviipaleet ja sirottele niiden päälle kanelia.
Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
Kun piirakka on kypsä, valuta sen päälle juoksevaa hunajaa tasaisesti.

Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


* Vinkki:  jos et halua leipoa piirakkaa gluteenittomana, korvaa kaurajauhot spelttisihtijauhoilla ja valitse gluteenittomien sijaan tavalliset kaurahiutaleet ja korppujauhot.

**Vegeversio: jos korvaat maidon soijamaidolla ja hunajan siirapilla, 
saat vegaaniseen ruokavalioon sopivan version.



Leivoimme omat piirakat kotipihan Valkea kuulas -omenasta. 




Terveisin,

lauantai 25. elokuuta 2018

Helppo kanttarellikastike - sellaisenaan tai lämpimiin leipiin

Kuuma kesä ei sittenkään vienyt ihan kaikkia sieniä. Kotimaisia kanttarelleja on onneksi ainakin jonkin verran saatavana. Ja niistä oli pakko tehdä loppukesän coolein kastike. Tällä kertaa kokeilin valmiiksi maustettua ruokakermaa - kun halusin päästä helpolla.


Uuden sadon sipulit ovat kanttarellikastikkeen olellinen osa.





Helppo ja herkullinen kanttarellikastike

1 l kattarelleja
1 nippu uuden sadon sipuleita
1 prk  maustettua ruokakermaa (esim. Lempi Cheddar & paahdettu sipuli)
mustapippuria myllystä

Puhdista ja pilko kanttarellit sekä kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulia pannulla niin, että se saa kauniin värin. Lisää joukkoon kanttarellit ja paista kypsäksi. Lisää lopuksi ruokakerma ja sekoita hyvin. Anna kiehahtaa. Rouhi päälle mustapippuria.
Nauti! 


Valitsemani ruokakerma on valmiiksi maustettu aidolla cheddarilla ja paahdetulla sipulilla. 


Kanttarellikastike on hyvä sellaisenaan ja se toimii hyvin liharuoan lisukkeena.
Tämä hieman juustoinen versio on myös täydellinen lämpimien voileipien päällä.




Terveisin,

torstai 28. kesäkuuta 2018

Lounaalla uusitulla Hangon Casinolla

Kesäretkemme vei meidän lounaalle Hankoon, Suomen eteläisimpään kaupunkiin. Perinteisen kylpyläkaupungin historiallinen, 1800-luvun lopulla valmistunut Casino oli ravintoloitsija Timo Ojanahon ohjaksissa saanut huolitellun ilmeen, valkoiset pöytäliinat ja entistä fiinimmän tunnelman.


Meren rannalla sijaitseva Casino oli myös ulkoiselta olemukseltaan siistiytynyt.




Vieraita odotti remontoitu eteisaula mattoineen ja vitriineineen.


Lounas alkoi yksinkertaisella, mutta lämpimällä ja mukkaalla hiivaleivällä.


Leipää napostellessa saattoi ihailla klassisen kaunista ravintolasalia.


Kesäisen menuun ihanuus oli alkukeitto tryffelivaahdon kera.


Minun pääruokavalintani oli paistettu siika uusien perunoiden, grillattun parsan ja valkoviinivoikastikeen kera.


 Kumppanini valitsemasssa annoksess oli ankanrintaa ja mangochutneytä, kevyesti savustettua kasvisohrattoa, punaviinikastiketta ja granaattiomenaa.


Herkullista oli. Ja hienostunutta 
- valkoisten pöytäliinojen, nimikoitujen lautasten ja vanhojen pöytähopeiden kanssa.


Kahvikupin ääressä sai vielä fiilistellä pöydästä avautuvalla herkullisella merinäköalla...


...joka tarkentui Hangon ikoneiksi muodostuneisiin uimakoppeihin.



Eikä näkymä mereltäkään päin ollut hassumpi.


Terveisin,