keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tuliaisena juureskimppu

KOTIRUOKAA

Hauska ja uudenlainen tuliainen oli kukkakimpun sijaan saatu juurekimppu. Se oli kummitädin kotipihassa kasvatettu. Hellyydellä vaalitusta ja omin käsin kitketystä kasvimaasta.


Oikein mukava ja mieluisa tuliainen. Eikä vain minun vaan myös perheemme pienimmän kissan mielestä.


Nyt voi sitten miettiä käyttääkö kimpun sadon vaikkapa punajuuri-sipulikeittoon...


.. ja porkkanasämpylöihin....


...vai paistaako kaikki antimet meheväksi kasvisherkuksi uunissa yrttien kera. Kuopus saa päättää.


Terveisin,

tiistai 21. elokuuta 2012

Sunnuntaibrunssi nuorisolle

KOTIRUOKAA PIHALLA


Aamulla oli viisi asetta lämmintä. Ja horsmakalenteri kertoo, että kesä vetelee viimeisiään. Kukinto on kivunnut ihan huippuunsa. Ilmassa on syksy. Ja mielessä haikeus.
Ajatukset palaavat sunnuntaihin, jolloin vielä saimme viettää viimeisen pihabrunssin raikkaassa, mutta lämpimässä ilmassa. Se oli ihana hetki hyvästellä kesä.






Keräännyimme rapujuhlien jälkeen pihapöydän ääreen ennen kuin kukin jatkoi matkaa tahoillaan.
Kahvista oli hyvä aloittaa.



Nuorison mieliksi brunssilla tarjottiin kotitekoisia hampurilaisia. Kummitäti leipoi sämpylät, minä paistoin pihvit. Väliin laitettiin salaattia, kermajuustoa, anannasta ja suolakurkkua. Mausteeksi lisäaineetonta ketchuppia.







Tuorepuristettu mehu ja salaatti kuuluivat kattaukseen.


Jälkkärinä vielä illan antimista omenapiirakkaa.




Pihapiirin luonnossa näkyivät myös jo syksyn merkit.


Terveisin,

maanantai 20. elokuuta 2012

Rapujuhlat kotipihalla

JUHLAN TUNNELMAA KESÄÄ HYVÄSTELLESSÄ


Lauantai aamu valkeni usvaisena. Oli pakko mennä pihalle paljain varpain aistimaan elokuun tunnelmaa. Jo aamu herätti odotuksen illan tapahtumasta: koko perhe oli kokoontumassa yhteen rapujuhliin. Kylään oli kutsuttu myös kuopuksen kummitäti, rakas perheystävä.

Elokuun luonto ja sato päätettiin hyödyntää sekä ruokalistalla että kattauksessa. Punaiset seljanmarjat jätettiin syömättä, mutta niitä poimittiin pöytäkoristuksiin. Nautin juhlien virittämisestä, sillä tätä kokoontumista oli odotettu.








Pihakeittiö osoittautui hyväksi paikaksi saksiniekkojen valmistukseen.


Elokuun lämpö helli meitä iltaan asti. Mikä uskomaton tuuri meillä olikaan. Yksi ukkoskuuro pääsi yllättämään ennen juhlia, mutta pöydän suojaksi viritetty katos onneksi suojasi ja esti katastrofin.



Punavalkoiset liinat ja rapusomisteet oli hauka kaivaa esiin komeron kätköistä.


Ilta aloitettiin tulisella tomaattikeitolla ja pääruokana nautitiin kaksi vadillista rapuja.








Rapeaa, pöydässä paahdettu leipää, paahdettuun pintaan sulavaa voita, tilliä ja ravunpyrstöjä. Nam.




Jälkiruokapiiraat oli leivottu sadon omenista ja mustikoista.



Omenapiirakka tuli tuliaiseksi kummitädiltä. Se oli hänen sisarensa tervehdys. Ihana sellainen.



Illan tummetessa myös kynttilät pääsivät oikeuksiinsa. Ne saivat luoda ainoan valon iltaan.







Tunnelman ja lämmön tuojaksi sytettiin myös pieni pihatuli.


Sen ympärille oli hyvä kertyä istumaan myöhään yöhön.
Vähitellen yksi ja toinen poistui paikalta nukkumaan - kukin omalla tyylillään.
Jäljelle jäivät muistot - ilot ja surut.


Terveisin,

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Näin on marjat

KESÄKEITTIÖSSÄ

Kuluneella viikolla pidimme vanhimman tyttäreni kanssa marjatalkoot. Olimme iloisia siitä, että kumppanini on jaksanut kastella, lannoittaa, rakentaa suojakehikoita ja muutenkin hoivata puutarhamme marjapensaita. Nyt oli meidän vuoromme huolehtia hellästi kasvatetun sadon korjaamisesta ja antimien valmistamisesta.



Aloitimme punaherukoista, jotka olivat parhaimmillaan poimittaviksi. Upouusi mehustin pääsi hoitamaan tehtäväänsä ja höyryttämään tärkeääkin tärkeämpää ensimmäistä tässä mittakaavassa talteen korjattua satoamme.


Siitä syntyi monta pullollista hehkuvan punaista täyteläistä mehua, jota maustoimme kevyesti hedelmäsokerilla.

Olin enemmän kuin iloinen, kun kuopukseni kummitäti antoi minulle kierrätyslahjana oman, jo edesmenneen isäni hänelle antamia lääkepulloja. Ne ovat aivan ideaaleja mehujen säilytykseen.
Muistan, millä huolellisuudella äitini steriloi mehupulloja. Minä ja tyttäreni teimme parhaamme huolellisella tiskaukselle, väkiviinietikalla ja kuumennetulla uunilla. Toivottavasti se riitti mehujen säilymiseen.

Lohduttaudun sillä, että sato on pieni ja mehut varmaankin katoavat parempiin suihin jo ennen kuin ne edes teoriassa ehtivät homehtua. Samasta syystä en jaksanut kantaa murhetta siitä, että ensikertalaisina valutimme pullot ehkä hieman liian vajaiksi.


Myös nämä pullot saivat kylkeensä vuosia sitten kehittämäni kotikeittiöni brändietiketin "Äidin keittiöstä". Se syntyi jo ennen kuin Saarioinen lanseerasi sloganin "Äitien tekemää ruokaa".


Valkoherukoita eivät lapseni antaneet tehdä mehuksi, koska ne ovat parhaimmillaan pensaasta popsittuina. Mustaherukat ja karviaiset eivät puolestaan vielä olleet riittävän kypsiä mehupoimintaan. Niitä kuitenkin riitti perinteiseen sektoripiiraaseen.


Viikonlopun projektina ovat olleet mustikat. Kotimaiset ja Porvoon kupeesta poimitut.  




Osa on päätynyt pakastukseen ja osa mustikkamaitoon. Kuvan piiras on kolmas viikonlopun aikana leivottu:). Marjasadosta nauttiminen on ollut hauskaa, herkullista  ja nostalgista.





Terveisin,


torstai 9. elokuuta 2012

Joron jäljillä sukututkimuksen pyörteissä

SUKUTUTKIMUS

Kesäloma on takana. Tänä vuonna se on ollut yhtäjaksoinen ja pitkä. Ihana ja rentouttava. Olen pitänyt lomaa myös bloggaamisesta, mutta nyt jatkan taas uutta intoa täynnä.

Loma vei minut myös sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan. Olen päänyt jäljittämään minulle sukunimensä antaneen isoäitini juuria ja päätynyt Savon sydänmaille.



Tein myös pienen ajoretken syrjäseudun kylissä. Mukani oli äitini sekä kirjailija, historioitsija P. Ruohonen, jonka Mikkelin Maakuntaliitolle toimittamat alueen historialukemistot ovat omalta osaltaan auttaneet minua ymmärtämään muinaista elämää. Teksteistä on välittynyt vallinnut ajan henki.



En enää ihmettele, miksi sukulaiseni ovat saaneet luvan kuivata suota tai raivata sitä. Kun on liikuttu lähes ikiruoutaisessa suomaastossa pitkospuita pitkin ja nälkä on kolkutellut ovella, on ollut tarve raivata maata pelloksi.


Olen samalla tehnyt aikamatkan Suomen historiaan, Ruotsin vallan aikaan ja Suomen sodan jälkeiseen muutokseen Venäjän vallan aikana. Olen huomannut, että maamme itäraja on kulkenut vain muumien kilometrien päässä sukulaisteni asuinsijoilta. Ei siis ihme, että suvun alkulähteet jotavat Viipuriin.

Olen oppinut, että Rantasalmen Haapanimessa on ollut Suomen ensimmäinen kadettikoulu jo 1700-luvun lopulla ja sen seurauksena Savon sydämessä -  Joroisissa ja Rantasalmella - on vietetty lähes pariisilaista elämää. Kartanoissa on juhlittu. Puhe on virrannut sekä ruotsiksi että ranskaksi ja epäilemättä myös savoksi.

Olen harjoitellut lukemaan entisajan kirkonkirjojen hieroglyfejä ja muinaisruotsalaisittain väännettyjä suomalaisia nimiä. Olen varma, että 1700-luvulla syntyneet sukulaiseni kääntyisivät haudoissaan, jos he tietäisivät, että olen päässyt jyvälle heidän syntymisistään, muutoistaan, avioitumisistaan ja lapsistaan internetin avulla. Hyvn monet vanhat asiakirjat ovat sukututkijoiden käytössä jo digitalisoituina.


Olen elänyt hetken mitä mielenkiintoisimmassa historiassa.
Terveisin,