KESÄKEITTIÖSSÄ
Kuluneella viikolla pidimme vanhimman tyttäreni kanssa marjatalkoot. Olimme iloisia siitä, että kumppanini on jaksanut kastella, lannoittaa, rakentaa suojakehikoita ja muutenkin hoivata puutarhamme marjapensaita. Nyt oli meidän vuoromme huolehtia hellästi kasvatetun sadon korjaamisesta ja antimien valmistamisesta.
Aloitimme punaherukoista, jotka olivat parhaimmillaan poimittaviksi. Upouusi mehustin pääsi hoitamaan tehtäväänsä ja höyryttämään tärkeääkin tärkeämpää ensimmäistä tässä mittakaavassa talteen korjattua satoamme.
Siitä syntyi monta pullollista hehkuvan punaista täyteläistä mehua, jota maustoimme kevyesti hedelmäsokerilla.
Olin enemmän kuin iloinen, kun kuopukseni kummitäti antoi minulle kierrätyslahjana oman, jo edesmenneen isäni hänelle antamia lääkepulloja. Ne ovat aivan ideaaleja mehujen säilytykseen.
Muistan, millä huolellisuudella äitini steriloi mehupulloja. Minä ja tyttäreni teimme parhaamme huolellisella tiskaukselle, väkiviinietikalla ja kuumennetulla uunilla. Toivottavasti se riitti mehujen säilymiseen.
Lohduttaudun sillä, että sato on pieni ja mehut varmaankin katoavat parempiin suihin jo ennen kuin ne edes teoriassa ehtivät homehtua. Samasta syystä en jaksanut kantaa murhetta siitä, että ensikertalaisina valutimme pullot ehkä hieman liian vajaiksi.
Myös nämä pullot saivat kylkeensä vuosia sitten kehittämäni kotikeittiöni brändietiketin "Äidin keittiöstä". Se syntyi jo ennen kuin Saarioinen lanseerasi sloganin "Äitien tekemää ruokaa".
Valkoherukoita eivät lapseni antaneet tehdä mehuksi, koska ne ovat parhaimmillaan pensaasta popsittuina. Mustaherukat ja karviaiset eivät puolestaan vielä olleet riittävän kypsiä mehupoimintaan. Niitä kuitenkin riitti perinteiseen sektoripiiraaseen.
Viikonlopun projektina ovat olleet mustikat. Kotimaiset ja Porvoon kupeesta poimitut.
Osa on päätynyt pakastukseen ja osa mustikkamaitoon. Kuvan piiras on kolmas viikonlopun aikana leivottu:). Marjasadosta nauttiminen on ollut hauskaa, herkullista ja nostalgista.
Terveisin,
