sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Piimärieskaa ja viiriäisenmunia pääsiäisbrunssilla

Pääsiäsibrunssilla paistaa usein ihana kevätaurinko. Ja ainakin sen voi nähdä suloisissa viiriäisenmunissa. Niistä on tullut koko perheen suosikki - harvinainen herkku, joka kuuluu pääsiäispöytään.


Meillä on pääsiäisenä tapana ruokailla keskiyön aikaan ja vastaanottaa pääsiäinen vähän samaan tapaan kuin joulu otetaan vastaan jouluaattona. Pääsiäispäivänä sitten nautimme keväästä ja kokoonnumme yhteen brunssipöytään.



Tarjolla on  "yösyöminegistä" jääneitä makeita herkkuja. Ja lisäksi aina (isojenkin) lasten maalaamia
Mignonmunia sekä suolaista tarjottavaa.


Piimä-ohrarieska on kotiseutuni perinneruoka Savon sydämestä. Sitä syödään aina juhannuksena, mutta sillä on usein paikka myös pääsiäisen brunssipöydässä.


Piimä- ohrarieska savolaiseen tapaan


1 l piimää
1/2 l maitoa
5 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 kananmuna
1 dl vehnä- tai spelttijauhoja
1 tl suolaa
50 g voita uunipellille

 

Sekoita piimä ja 2 dl maitoa ja lisää joukkoon ohrasuurimot. Anna seista yön yli. 
Lisää aamulla 3 dl maitoa sekä muna ja jauhot. Mausta suolalla. 
Sulata voi uunipellillä ja kaada taikina pellille siten, että ohrajyvät jakautuvat tasaisesti. 
Paista 250 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskettunut. 
Tarjoile kermaviilimädin kera.



Kermaviilimäti

400 g (2 prk) kermaviiliä
100 g siianmätiä
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä koristeeksi

Sekoita kermaviili ja mäti keskenään. Rouhi mustapippuria myllystä ja sekoita.
Koristele tuoreella tilillä.



Pienet viiriäisenmunat tarvitsevat vain lyhyen, 2-3 minuutin keittoajan. Ne laitetaan valmiiksi kiehuvaan veteen. Kypsyysasteen voi valita kuten kananmunissa. Kuoriminen on haastavampaa kuin kanamunien kuoriminen. Sitkeyttä! Mitään hyvää konstia en ole löytänyt, yrityksistä huolimatta. Sitkeys kuitenkin palkitaan herkullisella maulla:)

Kylmäsavulohirullat sopivat myös piimärieskan rinnalle. Ne syntyvät helposti: rullaa kapea lohifile rullalle ja koristele tuoteella tillillä.


Pääsiäisbrunssiin kuuluu myös keväinen kattaus, meillä se on perinteisesti täynnä eri vuosilta ja eri matkoilta kerättyjä munia.



Hyvää Pääsiäistä!

Ei kommentteja: