Sota-aikana ja sitä seuranneena pula-aikana käytännöllisesti katsoen kaikki oli säännösteltyä - kortilla. Sokeri ensimmäisten joukossa. Koska kahvistakin oli pulaa ja useimmiten juotiin korviketta, kahviin laitettava oikea sokeri nousi arvoon arvaamattomaan.
Tyttärieni isoäiti kertoo usein lapsuutensa ajan tarinoita. Hänen Lyyli-tätinsä sokerisakset nousivat erään tarinahetken keskipisteeseen. Ihmetyksen määrän saattoi vain aistia.
Nuo hohtimien näköiset sokerisakset kehitetiin alun perin, jotta sokeria voitiin leikata pienemmiksi paloiksi kartion muotoisista sokeritopista. Sotien jälkeen saatiin jo valmista palasokeria, mutta pienempiä sokerisaksia tarvittiin yhä - sokeripalojen halkaisemiseen. - Ei makeaa mahan täydeltä kun oli ankaran ajan henki. Edes sokerisaksien puute ei oikeuttanut kokonaisen sokeripalan syöntiin, vaan se puolitettiin vaivihkaa puraisemalla.
 |
| Sokerisakset sokeripalojen halkaisemiseen |
"Ja kun mentiin kylään, otettiin mukaan omat sokerirasiat, sillä sokeri ei koskaan kuulunut tarjoiluuun", mummi kertoo. "Tässä on teidän isomummun käyttämä kuuden sokeripalan vierailurasia."
 |
| Sokerirasia kuudelle täysikokoiselle sokeripalalle |
Isomummun rasia kiiltelee kruusailuissaan, mutta sokerin kuljettamiseen on ollut viritelmiä paperipussista alkaen. Vaikea kuvitella tilannetta nykypäivän yltäkylläisyyden keskellä ja markettien monipuolisten sokerihyllyjen ja erikoissokereiden äärellä. Pulaa ruoasta oli kuitenkin toistakymmentä vuotta ja säännöstely loppui kokoaan vasta vuonna 1953.
Menneitä muistellen,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti