Adventtikalenteri vuosikymmenten takaa

JOULUKALENTERI

Hyvää joulukuuta!! On aika avata adventtikalenterin ensimmäinen luukku.
Tänä vuonna minuun iski suuri nostalgian tunne. Päätin yllättää kuopukseni oman äitini omin käsin tekemällä vintageaarteella: aidolla 60-luvun joulukalenterilla!

Tämä uskomaton kalenteri löytyi jokin aika sitten aarrelaatikostani.

Muistan kuin eilisen päivän sen riemun,minkä tämä aikaan sai aikaan.

Äitini on aina ollut aikamoinen käsityönikkari, mitä tämäkin työ osoittaa.

Kalenterin idean hän oli saanut ruotsalaisesta Femina-lehdestä.

Pitää vain ihailla, on nimittäin ollut aikamoinen työ ommella 24 puuhelmeä puisiin tulitikkulaatikoihin.

Ja päällystää laatikot jouluaiheisilla, lehdestä leikatuilla kuvilla!

Ja varsinkin, kun kaikki piti tehdä tuplana - myös sisarelleni.

Miten hellyttävää olikaan löytää ensimmäisestä laatikosta kellastunut, äitini taittelema yllätysviesti.

Päätin jättää sen kuopukseni ylläriksi myös.

Kuka on pudonnut saappaaseesi? oli teksti, johon minun piti löytää sopiva yllätys.

Kyllä tämä valmiit suklaakalenterit voittaa, ajattelin ja valitsin

vintage-henkisen suklaajoulupunkin:).

Ja kuopuksen ilo oli koskettavaa.

Terveisin,

Lupiinit antiikkikannussa

KIRPPISLÖYTÖJÄ JA KESÄKUKKIA

Helsingin Kaivopuistossa on parin vuoden ajan toiminut kirpputori Kaivarin Kanuuna, josta voi tehdä mukavia ja yllättäviä löytöjä. Yksi näistä on ollut Villeroy & Bochin kannu, joka pohjassa olevan leiman mukaan on valmistettu Dresdenissä vuosina 1874-1909.

Reilu satavuotias Sarah-kaadin pääsi tänä keväänä hetkeksi kaapin päältä pölyttymästa ja sai uuden käytön terassin kesäkukkien uljaana maljakkona.

Minulle lupiinit edustavat kesän kauneutta ja olen sitä mieltä, että tienvarsien yleisinä kukkina niitä vähätellään liian usein. Kauniit värit ja näyttävät kukinnot saavat minut joka vuosi keräämään niitä mitä erilaisimpiin piha-asetelmiin. Niissä on maalaisromantiikkaa.

Myös herkät horsmat, rentun ruusut, ovat paljon mainettaan kauniimpia. Ne edustavat meidän perheessä kesäkalenteria. Mitä korkeammalle kukat horsman kukinnossa nousevat, sitä pidemmälle kesä on edennyt. Ja tästä syystä horsmien katselu loppukesästä alkaa tuntua jo surulliselta.

Terveisin

Ajelulla Antik Annassa

ANTIKKIA JA HYVÄÄ MIELTÄ

Viehättävä Antik Anna sijaitsee Lapinjärvellä, vajaan tunnin ajomatkan päässä Porvoosta. Päätin tänään ihan ex tempore tehdä pienen ajelun. Kaipasin vaihelua ja ihmisten ilmoille rankan puutarhaurakan jälkeen.

Antik Annan valikoimassa on ihania antiikkihuonekaluja ja astioita. Jo niitä ihailemalla voi päästä kiinni menneeseen maailmaan. Tarjolla on paljon  mm. Arabian astioita, jopa kokonaisia ja erittäin hyväkuntoisia astiastoja. Ostoksia voi sitten rauhassa harkita kauniissa kahvilassa.

Tarjolla on lisäksi edullisten vintagetuotteiden kirppis sekä ihan uusia, persoonallisia lahjatavaroita. Romanttisia, jalallisia kakkutarjottimia lasikupuineen, liinoja, puisia pikkutavaroita - kaikkea kaunista pienen huonemyymälän verran.

Minun mukaani tarttui kahdeksan vanhaa lusikkaa, joita olen katsellut jo usamman kerran. Nyt vihdoin oli aika hankkia ne. Suurikokoiset lusikat sopivat isoäitini lautasiin. Ne ovat "ravintolahopeaa" ja kestävät yhä kovaa kulutusta.

Terveisin

On meillä stereot...

ONNELLISUUDEN MÄÄRÄ

Katsoin taannoin Jussi-palkintoja kahmineen Dome Karukosken elokuvan Napapiirin sankarit, jonka tarina rakentuu digiboxin hankinnan ympärille. Elokuva on hulvaton ja omalla tavallaan kertoo todella paljon meistä suomalaisista. Pidin siitä.
Se sai minut kuitenkin ajattelemaan tekniikan kehitystä noin pideämmälläkin aikajänteellä.

Palasin mielessäni aikaan, kun "isä putkiradion osti".

Tämä radio on kuopuksen kummitädin kotoa. Mutta vastaavia teknisen kehityksen ilmentymiä on ollut suuressa osassa suomalaisia koteja. Kuinka niiden ääressä ollaankaan istuttu hartaudella.

Kuinka ollaan kuunneltu sodanjulistuksia ja sanomia rauhasta. Kuinka ollaan pantu tanssiksi....

Kuten nytkin, myös ennen tekniikan kehitys on näkynyt laitteiden pienentymisenä ja designin parantumisena.

Tässä 50-luvulta minun isäni opiskeluajan radio, joka tänä päivänä on makuuhuoneessani.

Kaikki tietävät ilman kuvaankin, miltä sitten näyttävät koululaisten iPodit ja MP4-soittimet.

Pieniä ja tehokkaita, tekniikan voittokulun ilmentymiä. Pienistä näytöistä voi katsella liikkuvaa kuvaakin.

Karukoski pohtii elokuvassaan ulkoisten asioiden merkitystä ihmisten onnellisuudelle.

Ja kysyä sopii, onko tekniikan kehitys oikeasti lisännyt onnellisuuttamme.

Haastan sinut kuuntelemaan Leevi and the Leavingsin oivallisen

biisin aiheesta. Se oli musiikkina myös elokuvassa Napapiirin sankarit.

"Vaimo, älä ole onneton,

meillä melkein kaikki laitteet on,

jotka kehitys on tuonut tullessaan,

vaikka kaikki eivät niistä piittaakaan",

"Kerää kynttilät pois,
emme tarvitse nyt romantiikkaa.
Kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektorniikkaa."

"On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri

on pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pöylyimuri."

                            

Tavarapaljouden keskeltä,

Lyyli-tädin sokerisakset

PULA-AIKANA

Sota-aikana ja sitä seuranneena pula-aikana käytännöllisesti katsoen kaikki oli säännösteltyä - kortilla. Sokeri ensimmäisten joukossa. Koska kahvistakin oli pulaa ja useimmiten juotiin korviketta, kahviin laitettava oikea sokeri nousi arvoon arvaamattomaan.

Tyttärieni isoäiti kertoo usein lapsuutensa ajan tarinoita. Hänen Lyyli-tätinsä sokerisakset nousivat erään tarinahetken keskipisteeseen. Ihmetyksen määrän saattoi vain aistia.

Nuo hohtimien näköiset sokerisakset kehitetiin alun perin, jotta sokeria voitiin leikata pienemmiksi paloiksi kartion muotoisista sokeritopista. Sotien jälkeen saatiin jo valmista palasokeria, mutta pienempiä sokerisaksia tarvittiin yhä - sokeripalojen halkaisemiseen. - Ei makeaa mahan täydeltä kun oli ankaran ajan henki. Edes sokerisaksien puute ei oikeuttanut kokonaisen sokeripalan syöntiin, vaan se puolitettiin vaivihkaa puraisemalla.

Sokerisakset sokeripalojen halkaisemiseen

 "Ja kun mentiin kylään, otettiin mukaan omat sokerirasiat, sillä sokeri ei koskaan kuulunut tarjoiluuun", mummi kertoo. "Tässä on teidän isomummun käyttämä kuuden sokeripalan vierailurasia."


Sokerirasia kuudelle täysikokoiselle sokeripalalle

Isomummun rasia kiiltelee kruusailuissaan, mutta sokerin kuljettamiseen on ollut viritelmiä paperipussista alkaen. Vaikea kuvitella tilannetta nykypäivän yltäkylläisyyden keskellä ja markettien monipuolisten sokerihyllyjen ja erikoissokereiden äärellä. Pulaa ruoasta oli kuitenkin toistakymmentä vuotta ja säännöstely loppui kokoaan vasta vuonna 1953.

Menneitä muistellen,

Taivas kattona

KEVÄTAJELULLA

Kevät on ihanaa aikaa. Vihdoin saan vapauttaa myös sisälläni asuvan kulkijan, hömpän, joka inpiroituu hetken mielijohteesta ja kulkee sinne, mihin nenä näyttää....Apuna tähän minulla on nyt toistakymmentä vuotta ollut vanha, vaaleansininen avoauto. Se on minun prätkäni, väline vapauteen. Sen kanssa syntyy ajoelämys, jossa voi kokea tuulen tuiverruksen hiuksissa, kevätnurmen tuoksun, liikenteen tiiviin tunnelman.

MGB Roadsterini valmistettiin MG Car Companyn autotehtaalla Englannissa 1963. Englannista se matkusti valtameren yli Kalifornian aurinkoon ja palasi taas Suomeen eläkepäiviään viettämään. Auto kunnostettiin lähes romusta MG:n alkuperäistä suunnittelua kunnioittaen ja samalla se rekisteröitiin museorekisteriin.

Muistan jo pienenä tyttönä haaveilleeni vaaleansinisestä avoautosta, jota saan ajaa mutkaisilla teillä tukka hulmuten. Tuolloin tosin matkustin isäni kyydissä savolaisia hiekkateitä sadankahdenkympin nopeudella. Silloin ei takapenkillä tarvittu turvavöitä ja varmaan siinä menossa tukkakin hulmusi.

Nyt ajan omalla autollani kesäkatuja ja saaristoteitä - kiltisti turvavöissä. Kerran kesässä minulla on tapana retkeillä Helsinkiin merenrantoja ihailemaan. Porvoon edustalla, Pellingin saaristo losseineen ja kalaan myyvine kalastajineen on tarjonnut kerta toisensa jälkeen upean autoseikkailun. Myös idyllisen Kråkön kalastajasaaren ympäriajo on tullut jo vakioksi kesähuviksi.

Porvoon torille on aina hauska huristaa ja usein MG onkin autoni marjamatkoilla tai loppukesän kanttarellien kuljetuksessa. Kuopustani kuskaan lähiseudun uimarannoille tai Porvoon jokirantaan jäätelölle. Picknic-kori ja -matto kuuluvat autoni vakiovarusteisiin. Kilometrejä kertyy kesässä kuitenkin hyvin vähän ja lain museoautolle sallimat 30 ajopäivää/vuosi ovat aina riittäneet paremmin kuin hyvin.

Kevään ensiajelu on joka vuosi huikea kokemus. Ja yleensä positiivinen sellainen. Vanha auto tosin osaa olla myös oikukas ja arvoituksellinen. Ja tavaratilassa oleva hylsysarja ei silloin minua ihan hirveästi ilahduta.

Kevätajelulla,

Nojatuolin uusi elämä

TAATAN TUOLI

Vanha ja vakaa tohtori - taata - istui tässä tuolissa mielellään, myhäili liivipuvussaan "taskunauriit" rintataskussaan. Hän kuunteli siinä Blaupunktin radiota, luki päivän sanomalehden, hiljentyi sunnuntain jumalanpalveluksen ajaksi tai tuprautti sikarin vieraansa kanssa, otti isäntien kesken lasillisen konjakkia. Messinkinen tupakkapöytä tuolin vieressä toimi tarjoilu- ja laskualustana.

Ihastuttava tarina, jonka kuulin tyttärieni isoäidiltä. Hänen isänsä lempituoli 30-40 -luvuilla oli verhoiltu viinipunaiseen veluuriin. Se edusti aikansa suomalaista suunnittelua parhaimmillaan.
Vuosien saatossa tuoli kului ja väsyi. Taata istui siitä konkreettisesti jouset lyttyyn. Mutta vielä se näki jatketut päivänsä nuoren perheen ensikodissa, modernin keltaisen puuvillahupun alla. Kunnes jouset kokonaan loppuivat.

Tyttärien tarmokas isoäiti päätti pelastaa tuolin. Vei sen verhoojalle. Valitsi komean raitakankaan ja nyörit sen sävyn mukaan. Taitava verhoilija kunnosti jouset ja verhoili tuolin. Kehitysvammaisten työkeskuksen pojat entisöivät mustat puuosat ja saivat palkkioksi rahapalkan ohessa myös ylimääräisen kahvinkeittimen ja kymmenen tuoretta munkkipossua. Taatan tuoli sai uuden elämän.

Lopuksi isoäiti lahjoitti sen vanhimmaiselleni - tyttärelle, joka rakastaa perinteitä. Siinä hän nyt istuu läppäri sylissään, kuulokkeet korvillaan pikantilla turkoosilla piristetyssä kodissaan mumminsa tarinoita muistellen, taatankin ajassa piipahtaen.

Vintagen viemänä,

Vanhassa vara parempi

VANHA KUNNON MUUMIKELLO

Ei ehtinyt täyttää vuottakaan minun hieno Nokia E75 -älypuhelimeni. Sanoi itsensä eilen irti ihan lopullisesti. Kaikki nappulat jumissa. Kaikkea ei tosin voi laittaa valmistajan tai puhelinmallin syyksi. Tiedän, että olen puhelimien suurkuluttaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Puukapulakaan ei kestäisi kolhuitta minun käytössäni. Mutta hajosipa nyt tuokin.

Ajattelin, että aamulla on huolto auki. Mutta ensimmäinen ongelma tulikin jo illalla: miten saisin aamuksi herätyksen klo 6.30, kun ei ole kännykän herätyskelloa. Kaikki perinteiset herättäjät olen siivouspuuskissani lahjoittanut kirppiksille tai heittänyt pois.

Ihana, oivaltava kuopukseni oli kuullut voivotteluni ja oli vienyt yöpöydälleni sisariltaan perimänsä muumikellon, suoraan 90-luvun alkuvuosilta. Siinä se jökötti valmiina herättämään minut aamulla. Olin helpottunut ja huvittunut.

Ja sitten aamulla järkyttynyt: "Herätys, on kiva päivä tänään, herää jo!"" karjui kello Niiskuneidin mekaanisella äänellä muumimusiikin säestyksellä. Kerran ja toisen ja melkein kolmannen.... lujaa korvani juuressa. Hyppäsin pystyyn sätkyn saaneena. Mutta heräsin varmuudella ja oikeaan aikaan.

On kiva päivä tänään,

Lapsuuden sointuja

DESIGN

Vanha suomalainen desing on noussut uudelleen suosioon. Lapsuudesta tutut, nostalgiset mummon astiat ovat pikkuhiljaa alkaneet ilmaantua myös osaksi omia kattauksiani.

Kaj Frankin Arabialle 50-luvulla suunnittelmat pastellisävyiset Sointu-kahvikupit tekivät
come backin viime viikolla.
Mummolassa kupit katettiin vähän tavallista hienompiin kahvihetkiin ja tarjolla on oli aina karnevaalikeksejä, joita oli ollut olemassa jo mummon nuoruudessa. Keksi tarjottiin hopeajalkaiselta teakvadilta.
Vaaleansiniset, -vihreät ja -punaiset sekä beiget ja harmaat kupit sointuivat kauniisti yhteen. Tämän ajan hengessä niistä voi koota myös hauskoja sekayhdistelmiä.

Aarteeni on myös omilla taskurahoillani mummolle ostamani Helena Tynellin Riihimäen lasille suunnittelema Aurinkopullo, joka oli tuotannossa 1964-74. Hinta oli ostohetkellä noin 3 markkaa (50 senttiä) ja tänään pikkumaljakon voi hankkia antiikkikaupasta noin 110 eurolla. Värejä oli useita ja hinnat vaihtelevat jonkin verran värin mukaan. Pieni aurinkopullo oli aikanaan myös Finnairin liikelahja sloganilla "Auringon silmässä".

Joulupuuro on jo muutaman vuoden ajan syöty Arabian kultareunaistista lautasista, jotka mummoni oli hankkinut juhla-astioiksi 50-luvulla.