maanantai 25. toukokuuta 2015

Hunaja-limettimansikat mintun kera

Hunajalla ja limettimehulla maustetut mansikat ovat ihana jälkiruoka sellaisenaan tai vaikka vaniljajäätelön kera. Helppotekoinen herkku on näyttävä myös buffetpöydässä.


Anna mansikoiden tekeytyä hunaja-limettiliemessä hetki ennen tarjoilua, jotta herkulliset maut ehtivät imeytymään.



Hunaja-limettimansikat

n. 1 l (500 g) tuoreita mansikoita
1/2 dl juoksevaa hunajaa
1 limentin mehu
1 dl vettä
tuoretta minttua koristeluun

Poista mansikoista kannat ja halkaise ne pituussuunnassa. Keitä, vesi, hunaja ja limetin mehu ja anna jäähtyä. Aseta mansikat tarjoilukulhoon ja kaada päälle jäähtynyt hunaja-limettiliemi. Anna vetäytyä 15-30 minuuttia ennen tarjoilua, jotta maut imeytyvät. Koristele tuoreella mintulla.




Terveisin,

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lupa grillata - lohi-katkarapugrillivartaat

Rasvaisena kalana lohi sopii erinomaisesti myös grilliin. Jättikatkarapujen ja kasvisten kera lohesta voi rakentaa mitä herkullisimmat grillivartaat.


Kala-katkarapuvartaita täydentäävät muut grillikasvikset: parsat, jättiherkkusienet, terttutomaatit, pienet keltasipulit ja kesäkurpitsat.


Parsat on herkullisia kaikissa olomuodoissa, myös grillattuina.

Lohi-katkarapugrillivartaat

150 g - 200 g lohta/ruokailija
2-3 jättikatkarapua/ruokailija
paprikaa
punasipulia

Laita lohisiivut, jättikatkaravut, paprikapalat ja punasipulisiivut grillivartaisiin. 
Kypsennä grillissä kypsiksi.


Kypsissä grillikasviksissa on herkullinen tuoksu ja pehmeä maku.



Kokonaisuutta täydentää vielä raikas vihersalaatti - erilaisa salaatteja ja yrttejä, retiisejä, herneenpalkoja. Lisänä tilkka laventeliviinietikkaa.

Nam.


Terveisin,


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ruokaisat Nokkos-rahka-vuohenjuutomuffinit

Savory on päivän sana välipaloissa, jogurteissa ja buffeteissa. Siksi päätin kokeilla brunssipöytään tuttuja muffineja ruokaisammin ja ilman sokeria. Valitsin taikinan raaka-aineiksi rahkan ja nokkosen, kuorrutukseen rahkan ja vuohenjuuston. Ainakin perheenjäsenet olivat tyytyväisiä:).



Nokkos-rahka-vuohenjuustomuffinit

(9-12 kpl vuoan koosta riippuen)

1 dl kaurahiutaleita
1 dl spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g  (1 prk) maitorahkaa
Reilu litra tuoreita nokkosia (= n.1 dl keitettynä ja silputtuna)*
1/2 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa
(halutessasi ripaus suolaa)

Kuorruttamiseen
150 g pehmeää vuohenjuustoa
125 g (1/2 prk) maitorahkaa
koristeluun mantelirouhetta ja tuoretta timjamia


* Valmista nokkossilppu: Huuhtele nokkosia runsaassa vedessä. Lisää nokkoset suureen määrään kiehuvaa vettä ja keitä muutaman minuutin ajan. Siivilöi lehdet ja jäähdytä kylmällä vedellä. 
Valuta hyvin ja hienonna silpuksi esimerkiksi sauvasekoittimella.

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää  rahka, nokkossilppu, rypsiöljy sekä kananmunat  ja sekoita taikinaksi. Annostele taikina vuokiin ja paista 175°C:ssa n. 25 minuuttia (kiertoilmauuni), kunnes ovat kypsiä. Jäähdytä.
Sekoita kuorrutteen aineet ja pursota kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle.  
Ripottele pinnalle mantelirouhetta ja tuoretta timjamia.









Terveisin,

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kotoisat burgerit sinihomejuustolla ja kermaviilikastikkeella


Kotoisat burgerit maistuvat vaikkapa kevättalkoiden lomassa. Ne ovat herkullista sormiruokaa, jota voi nauttia myös pihalla. Sinihomejuuston ja ananaksen yhdistelmä on pistämätön. Aiolikastikkeen voi tehdä tuhdin majoneesin sijaan kevyemmin kermaviilistä.

Kätevät kertakäyttöiset, biohajoavat palmunlehtilautaset säästävät tiskeiltä, sillon kun aika on kortilla tai tiskaaminen hankalaa. Setti toimii myös piknikillä.


Kotoisat burgerpihvit

400 g naudan jauhelihaa (rasvaa 10 %)
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa maun mukaan

Kevyt kermaviili-valkosipulikastike
4 valkosipulin kynttä
100 g kermaviiliä (1/2 purkkia)

Väliin
1 ananasrengas/burger
jääsalaattia
1 siivu sinihomejuustoa/burger 


 Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon tilkka öljyä. Muotoile pihvit. Paista pihvit pannulla tai grillisssä molemmin puolin ruseiksi ja kypsiksi. Voit lämmittää pannulla/grillissä myös ananasrenkaat ja antaa juuston hieman sulaa pihvin päällä.

Paista sämpylät (ohja alla) ja valmista kevyt kastike. 
Kokoa burgerit: pohjasämpylän päälle kermaviilikastike, sitten salaatti ja pihvi, jonka päällä sinihomejuusto, lopuksi ananasrengas ja kruunuksi sämpylän kansiosa.

Tarjoile salaatin tai coleslawn kera (ohje tästä).

Rouheiset burgersämpylät

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 dl rypsiöljyä 
11-12 dl sämpyläjauhoja

voiteluun vettä tai kananmuna
pinnalle unikon- ja/tai seesaminsiemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja ja jauhot pienissä erissä samalla alustaen. Lisää lopuksi öljy. Jätä taikina pehmeäksi. Anna kohota lämpimässä noin puolen tunnin ajan. Leivo sämpylät uunipellille. Voitele sämpylät ja ripottele pinnalle siemenet koristeeksi.
 Paista 225 asteessa 12-15 minuutin ajan. Älä anna kuoren tulla liian rapeaksi.


Terveisin,

torstai 14. toukokuuta 2015

Uuniperuna ja vuohenjuustokastike kartisan sisäfileiden kera

Uuniperuna syntyy kuin itsestään grilliruokien tai paistetun lihan kaveriksi. Se saa sopivan aromin herkullisesta kastikkeesta. Tällä kertaa valitsin raaka-aineiksi täyteläisen vuohenjuuston ja raikkaan kermaviilin ja tietysti kesänmakuisen ruohosipulin.


Pehmeä vuohenjuusto on helppo sekoittaa kermaviilin kanssa sileäksi kastikkeeksi. Tuoreen ruohosipulin maku täydentää kokonaisuuden.


Jauhoinen uuniperuna kypsyy hitaasti foliossa herkullisen pehmeäksi, jopa vähän makeaksi. 


Uuniperunat ja vuohenjuustokastike

1-2 Rosamunda uuniperunaa/ruokailija
150 g pehmeää vuohenjuustoa
200 g kermaviiliä 
tuoretta ruohosipulia silputtuna
mustapippuria myllystä

Kääri perunat folioon ja laita uuniin 225 asteeseen. Paista noin 30 minuuttia. Laske uunin lämpö 
200 asteeseen ja paista kunnes perunat ovat kypsiä. 
Valmista vuohenjuustokastike sekoittamalla ainekset keskenään. Rouhi pinnalle pippuria myllystä.
Poista kypsistä perunoista foliot ja tee viilto perunan keskelle. Lisää viillon päälle vuohenjuustokastiketta. Koristele ruohosipulilla.



Tällä kertaa valitsin lihaksi karitsan sisäfileet. Valmistin ne rautapannulla paistamalla.

Karitsan sisäfileet


2-3 karitsan sisäfileettä/ruokailija (yksi filee 80-100 g)
oliiviöljyä
                tuoretta rosmariinia              
                           mustapippuria                          
suolaa

Ripottele fileelle rosmariinia, mustapippuria ja suolaa. Hiero mausteet pintaan tilkalla oliiviöljyä. Paista lihaa pannulla molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskea. Liha saa jäädä sisältä punertavaksi. Anna vetäytyä heti paistamisen jälkeen folion alla.

Tarjoile uuniperunoide, vihersalaatin ja minttuhyytelön kera.



Terveisin,

lauantai 9. toukokuuta 2015

Raparperi-mansikka-cashewtorttu

Tuttu mansikkainen raparperitorttu saa erityisen maukkaan lisän cashew-pähkinöistä. Kannattaa kokeilla!



Vaniljakastike tai vaniljajäätelö toimivat tämänkin piiraan kanssa.


Torttu on erinomainen jälkiruoka, mutta se käy myös buffet- tai kahvipöytään.


Raparperi-masikka-cashewtorttu

Pohja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl ruokosokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl rypsiöljyä

Täytteeksi
300 g raparperia pilkottuna
3/4 dl ruokosokeria
2 dl tuoreita mansikoita halkaistuna
kourallinen cashew-pähkinöitä murskattuna


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja sekoita murumaiseksi taikinaksi.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kuori raparperit ja pilko ne paloiksi.
Kaada raparperipalat piirakkapohjan päälle. Lisää sokeri, mansikat ja pähkinät
Kypsennä uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia.



Terveisin,

perjantai 8. toukokuuta 2015

Juhlajuomaksi raparperisangriaa

Kevään juhlajuomana toimii hedelmäinen sangia. Siihen voi yhdistää esimerkiksi raikkaan 
raparperin ja kuopivan roseviinin. 


Sangrian juuret juontavat ilmeisesti keskiajalle, jolloin vesi oli epäpuhdasta ja ihmiset oppivat lisäämään siihen alkoholia tautien estämiseksi. Viini nautittiin laimeana ja sen makua täydennettiin mausteilla, mm. kanelilla. Espanjalaiset ovat omineet sangrian omaksi hellejuomakseen ja kehittäneet siitä monia erilaisia reseptejä. Hifistelyä on tehdä erilaisia yhdistelmiä valitusta viinistä riippuen.

Punaviiniksi suositellaan kevyttä, ei tanniinista viiniä. Siihen voi lisätä voimakkaampia perinteisiä, vähän joulunmakuisiakin mausteita. Valkoviiniksi kannattaa valita kevyt viini ja mausteeksi hedelmät, jotka täydentävät viinin rypäleen hedelmäisyyttä. Valkoviinin sijasta voi sangriaan saada juhlan tunnelmaa kuohuviinillä. Myös vaaleanpunainen kuohuviini on hyvä vaihtoehto.

Roseviini antaa sangrialle kauniin värin. Sen mausteeksi sopivat kevyet marjat - vadelmat, mansikat tai  karpalot. hedelmistä sitrusten lisäksi esimerkiksi persikat ja melonit. Itse valitsin pirskahtelevan kuplaisen roseviinin ja yhdistin sen raikkaaseen raparperimehuun. 



Raparperisangria

1 litra raparperimehua (resepti tästä)
1 litra pirskahtelevaa roseviiniä
tuoreita mansikoita halkaistuna
tuoreita vadelmia
1 appelsiini viipaloituna
kivennäisvettä maun mukaan

Laita halkaistut mansikat, viipaloidut appelsiinit ja vadelmat booliastian pohjalle. 
Kaada päälle raparerimehu. Lisää kupliva roseviini juuri ennen tarjoilua. 
Ja kaada lopuksi kivennäisvettä makusi mukaan.


Hauska lasinen hanakannu on monikäyttöinen. Se toimii kesäkeittiön
vesikannuna, mutta on oivallinen myös booli- tai sangria-astiana.


Raparperimehusta voi myös marjojen, hedelmien ja vaalenpunaisten kevytjuomien kanssa
rakentaa raikkaan alkoholittoman sangrian.


Alkoholiton raparperisangria

1 l raparperimehua
0,5 l Jaffa light verikreippi limua 
yhden sitruunan mehu
0,5-1 l sitruunalla maustettua kivennäisvettä

mansikoita, appelsiiniviipaleita tai melonipaloja kannuun
koristeluun tuoretta minttua
jäitä

Sekoita juomat keskenään kauniiseen kannuun. Säädä sitruunalla maustetulla kivennäisvedellä juoman makeus sopivaksi. Lisää marjat ja hedelmät. Koristele mintulla. 
Jäähdytä jäillä tarpeen mukaan.


Terveisin, 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Nokkos-rahka ohukaiset ja raparperihilloke

Luonto vihertää jo kivasti ainakin meillä Etelä-Suomessa ja kevyet sateet saavat kasvit kasvamaan kohinalla. Oli aika kerätä ensimmäiset nokkoset ja paistaa niistä maittavat ohukaiset proteiinipitoiseen rahkataikinaan. Seuraksi omatekoista raparperihilloketta kauden ensimmäisistä suomalaisista raparpereistä.


Pienet, vasta maasta nousseet nokkoset ovat täynnä makua ja myös kaikkia hyviä ravinteita.


Nokkos-rahka ohukaiset

Reilu litra tuoreita nokkosia
(= n.1 dl keitettynä ja silputtuna)
2,5 dl proteiini- tai maitorahkaa
4 kananmunaa
1 dl spelttijauhoja*
rypsiöljyä paistamiseen

Huuhtele nokkosia runsaassa vedessä. Lisää nokkoset suureen määrään kiehuvaa vettä ja keitä muutaman minuutin ajan. Siivilöi lehdet ja jäähdytä kylmällä vedellä. Valuta hyvin ja hienonna silpuksi.

Sekoita nokkossilpun joukkoon rahka ja kananmunat. Lisää jauhot. Anna taikinan levätä hetki ennen paistamista. Paista rypsiöljyssä kullanruskeiksi blini- tai ohukaispannussa. Tarjoile raparperihillokkeen kera.

* jos haluat gluteenittoman vaihtoehdon, käytä spelttijauhojen sijaan tattarijauhoja.



Raparperihilloke

500 g raparperia
1 sitruunan kuori ja mehu
1,5 dl ruokosokeria

Kuori ja pilko raparperit. Pese sitruuna ja raasta kuori. Kuumenna sokeri kattilassa, purista joukkoon sitruunamehu ja lisää sitruunankuori. Kuumenna sekoittaen. Lisää joukkoon raparperipalat ja keitä, kunnes ne ovat pehmenneet. Jäähdytä.
Tarjoile nokkos-rahkaohukaisten lisäkkeenä.




Terveisin,

maanantai 4. toukokuuta 2015

Primavera primavera - kevään makuinen pasta

Pasta primavera - kevätpasta kerää kevään maut pastalautaselle. Näyttää siltä, että jokainen pasta primvera on erilainen - tekijänsä näköinen. Siitäkin huolimatta, että italialaisesta keittiöstä sille löytyy oma reseptinsä.

Varsinaisesti uuden sadon kotimaiset herkut ovat parhaimmillaan myöhemmin kesällä, mutta jotenkin kevät villitsee aloittamaan kevätsadon nauttimisen jo tuontituotteiden tai kasvihuoneessa kasvatetun sadon avulla. Tässä minun keväinen pastaversioni. Helppo maanantaiateria.

Pasta primavera

(4 annosta)

500 g spaghettia

4 valkosipulinkynttä
1 dl pinjansiemeniä
1 pss pakasteherneitä
herneenpalkoja
2 kevätsipulia
oliiviöljyä paistamiseen
100 g parmesania lastuina
tuoretta timjamia
tuoreita herneenversoja
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

Keitä spaghetti pakkauksen ohjeen mukaan al dente.
Kuullota pilkotut valkosipulit öljyssä. Lisää joukkoon pinjansiemenet, hermeen palot kevätsipulit pilkoittuina sekä pakasteherneet. Paahda hetki.
Nosta seos spaghetin päälle tarjoilulautaselle. Lisää parmesanlastut. Koristele lopuksi tuoreilla yrteillä ja rouhi pippuria myllystä.




Terveisin,

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Halstratut ahvenet ja parsasalaatti

Yrttisilpulla täytetyt, hastratut ahvenet ovat herkullisia. Nuotiotulen ääressä puuhastelu on hauskaa ja lopputuloksena syntyy mitä maittavinta kesäruokaa.

Kalan kaveriksi sopivat uuden sadon perunat ja vaikkapa parsalla ja avokadolla höystetty salaatti.



Normaaliin hasteriin mahtuu rinnakkain kolme keskikoista ahventa.



Hastrauspaikkamme on pihapiirin nuotioteline, mutta tätä ruokaa voi valmistaa myös mökillä tai retkellä -  aina, kun avotulen ja hiilloksen teko on luvallista ja mahdollista. 



Koivuhalkohiilloksen kuumuus tuntui välillä liiankin ärhäkältä.


Halstratut ahvenet


6 isoa ahventa (normihalsteriin mahtuu 3 rinnakkain)
merisuolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan
1 ruukku tilliä 
1 ruukku ruohosipulia
rypsiöljyä

Leikkaa suomustetu ahvenet, joista on sisälmykset poistettu, auki niin, että voit maustaa kalat sisältä suolalla ja pippurilla ja lisätä väliin tilli-ruohosipulisilpun.
Asettele kalat hasteriin, sivele pinnat öljyllä ja hastraa muutama minuuttin molemmin puolin, kunnes kala on kypsää. Varo liian ärhäkkää kuumuutta.

Tarjoile uuden sadon perunoiden ja vaikkapa parsasalaatin kera.


Kaloja odotellessa syntyi salaatti erilaisia salatteja sekoittamalla ja lisäämällä joukkoon 
keitettyä parsaa, avokadoa ja limen mehua.






Terveisin,