tiistai 17. toukokuuta 2011

Keho puhdistuslomalle

KAHDEN VIIKON VILLITYS

Talven jälkeen olo on tuntunut tunkkaiselta ja keho väsyneeltä. Juoksuharjoittelukaan ei ole tuonut toivottua piristystä. Päätin siis päästää kehoni kahden viikon puhdistuslomalle, pehmeään paastoon.

Kyseessä ei  ole mikään tarkka ja orjallinen ohjelma, vaan yksinkertaisesti kevyempi ja terveellisempi ruokavalio. Syön vitamiini- ja antioksidanttipitoista ruokaa, jonka tarkoitus on poistaa kehoon kertynyttä kuonaa. Kun aineenvaihdunta vilkastuu, kuona-aineet ja nesteet lähtevät liikkeelle ja keho puhdistuu ja virkistyy. Ja ehkäpä painokin putoaa.

Uskon, että tämä on kaipaamani energiaruiske. Eikä terveellinen ja kasvispitoinen ruokavaliko voi ainakaan pahasta olla. Olen useampana vuonna pitänyt keväällä  seitsemän päivän nestepaaston, mutta nyt se tuntui liian rankalta kaiken kiireen keskellä.  Sen sijaan olen nyt kahminut kaupassa uudenlaisia ruoka-aineita ostoskoriini ja viikonloppuna alkoi kevennetty ruokavalio. Paljon vettä, yrittiteetä, terveellisiä juomia ja kasvisruokaa.



Tehokas aamujuoma: mustikan flavonoideja ja raatettua inkivääriä


Ja sen seuraksi tuoreita marjoja ja viherää teetä


Terveysterveisin,

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Kahden viikon puhdistusloma kuulostaa houkuttelavalta, vaikka omaan tilanteeseeni se ei juuri nyt sovi.

Kokeillut olen vastaavaa ja hyvältä on tuntunut. Olin puhdistusloman aikana erittäin energinen ja unen tarvekin väheni huomattavasti.

Myötätuulta toteutukselle!

Marja B. kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta!

Olen myös huomannut, että energiaa riittää. Pian on ensimmäien viikko takana.
Vähän on ollut särkyä lihaksissa ja nivelissä, mikä sekin kuuluu kuvioon. Mieli on hyvä ja kokemus toistaiseksi plussan puolella.
Täyspaastoa kevyempi ja helpompi totuettaa työnkin ohessa.