Tasa-arvokakkua Minna Canthin tapaan

Tänään tarjoan tasa-arvokakkua paitsi tasa-arvon päivän myös tasa-arvon uranuurtajan kirjailija, kauppias, toimittaja ja mielipidevaikuttaja Minna Canthin kunniaksi.

Minna Canth tuli tunnetuksi intohimoisena kahvin ystävänä ja kahvin kaverina Minnan salongin kutsuilla nautittiin maukasta kuivakakkua, jonka upean maun salaisuus on taikinaan vatkatussa kuohukermassa ja pikanteissa mausteissa. Vahvana vaikuttajana tunnettu Minna taisi tietää myös, että tie ihmisten sydämiin käy vatsan kautta.

Päätin kokeilla Canthin kakkureseptiä, joka löysin Kuopion visiitilläni. Mahti-Minna ei säästellyt raaka-aineissa: kermaa, sokeria, siirappia ja voita - mausteina inkivääriä, neilikkaa ja pomeranssia. Ja herkullistahan näistä syntyy ihan väkisin.

Minna Canthin kakku

2 dl siirappia

2 dl sokeria

2 munaa

4 dl hyvää kermaa

6 dl vehnäjauhoja

1 rkl pomeranssikuorta

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

2 tl soodaa

4 rkl sulatettua voita

Vaahdota kerma. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahdot. Lisää kuiva-aineet ja siirappi vuorotellen vaahtoon. Lisää voi.

Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista 1/2 tuntia 175 asteessa ja vielä 

noin 1/2 tuntia 150 asteessa.

 Resepti on Minna Canthin perheen reseptikansiosta ja se on julkaistu Kuopion kulttuurihistoriallisen museon korteissa. Hankin kortin Kuopion matkallani.

Minna Canthin ansiosta Suomeen perustettiin vuonna 1884 Suomen Naisyhdistys edistämään naisten aseman kehitystä yhteiskunnassamme. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että naisille vaadittiin samaa oikeutta päästä kouluihin, yliopistoon ja virkoihin kuin miehillä, samaa palkkaa samasta työstä, oikeutta omaan työansioon, perintöön, lapsiin ja omaan persoonaan sekä äänioikeutta kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa. Naisen avioliittoikää halutiin nostaa ja avioeron perusteita tarkentaa.

Suomen naiset saivat vuonna 1906 äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. Vuotta myöhemmin Suomessa äänestettiin parlamenttiin maailman ensimmäiset naiskansanedustajat. Kuluvana keväänä meillä naisilla on taas mahdollisuus vaikuttaa tasa-arvoisesti äänestämällä.

Arvovaltainen The Economist -lehti arvoi hiljattain, että Suomi on tällä hetkellä työssäkäyvälle naiselle paras mahdollinen maa mm. hyvien koulutusmahdollisuuksien ja pitkien palkallisten äitiyslomien vuoksi. 

Juodaan sen kunniaksi Minna Canthin kakkukahvit!

Elämän motoksi voisi myös valita Minna Canthin sanonnan: "Kaikkea muuta kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!"

Terveisin,

Joron jäljillä sukututkimuksen pyörteissä

SUKUTUTKIMUS

Kesäloma on takana. Tänä vuonna se on ollut yhtäjaksoinen ja pitkä. Ihana ja rentouttava. Olen pitänyt lomaa myös bloggaamisesta, mutta nyt jatkan taas uutta intoa täynnä.

Loma vei minut myös sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan. Olen päänyt jäljittämään minulle sukunimensä antaneen isoäitini juuria ja päätynyt Savon sydänmaille.

Tein myös pienen ajoretken syrjäseudun kylissä. Mukani oli äitini sekä kirjailija, historioitsija P. Ruohonen, jonka Mikkelin Maakuntaliitolle toimittamat alueen historialukemistot ovat omalta osaltaan auttaneet minua ymmärtämään muinaista elämää. Teksteistä on välittynyt vallinnut ajan henki.

En enää ihmettele, miksi sukulaiseni ovat saaneet luvan kuivata suota tai raivata sitä. Kun on liikuttu lähes ikiruoutaisessa suomaastossa pitkospuita pitkin ja nälkä on kolkutellut ovella, on ollut tarve raivata maata pelloksi.

Olen samalla tehnyt aikamatkan Suomen historiaan, Ruotsin vallan aikaan ja Suomen sodan jälkeiseen muutokseen Venäjän vallan aikana. Olen huomannut, että maamme itäraja on kulkenut vain muumien kilometrien päässä sukulaisteni asuinsijoilta. Ei siis ihme, että suvun alkulähteet jotavat Viipuriin.

Olen oppinut, että Rantasalmen Haapanimessa on ollut Suomen ensimmäinen kadettikoulu jo 1700-luvun lopulla ja sen seurauksena Savon sydämessä -  Joroisissa ja Rantasalmella - on vietetty lähes pariisilaista elämää. Kartanoissa on juhlittu. Puhe on virrannut sekä ruotsiksi että ranskaksi ja epäilemättä myös savoksi.

Olen harjoitellut lukemaan entisajan kirkonkirjojen hieroglyfejä ja muinaisruotsalaisittain väännettyjä suomalaisia nimiä. Olen varma, että 1700-luvulla syntyneet sukulaiseni kääntyisivät haudoissaan, jos he tietäisivät, että olen päässyt jyvälle heidän syntymisistään, muutoistaan, avioitumisistaan ja lapsistaan internetin avulla. Hyvn monet vanhat asiakirjat ovat sukututkijoiden käytössä jo digitalisoituina.

Olen elänyt hetken mitä mielenkiintoisimmassa historiassa.

Terveisin,

Lucianpäivän kahvit

JOULUKALENTERI


Skafferi (kotoisammin kahveri) on minulle muisto isäni äidin aidosta, vanhanajan ruokakomerosta. Pienen huoneen kokoinen komero oli kätkö, johon leivottiin ja laitettiin joulun alla herkkuja yksi toisena jälkeen. Pipareita, lusikkaleipiä, veskunasoppaa.... sen pitsireunaiset hyllyt notkuivat vanhoista asioista ja ilmassa leijui herkkujen tuoksu. Korkeista ruutuikkunoista näkyi peltojen kokoinen lumihanki ja liimapaperiteippauksista huolimatta pakkanen hiipi ruokakomeroon sen verran, että se oli loistava jääkaappi.  

Kotikaupunkini Porvoon Skafferi on herkkuja pursuava siirtomaatavaraliike, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1914. Piipahdin putiikissa kahviostoksilla ja minua palvelivat sympaattiset naiset, kolmessa sukupolvessa.

Ostin jouluntuoksuisia kahveja. Tänään, Lucianpäivänä keitän niistä mausteiset Lucia-kahvit. Kaveriksi tarjoilen enkelisuklaata. 

Kuudeksi yritän ehtiä vanhaan Porvooseen, Raatihuoneen torille Lucian kruunajaisiin ja sen jälkeen puoli seitsemäksi kuulemaan Lucia-musiikkia Tuomiokirkkoon. Lucia-juhlasta on tullut minulle tärkeä osa joulun odotusta, sillä se on aina kuulunut lapsuuteeni. Se on jäänyt perheemme tapoihin Tukholmasta ja juurtunut syvälle savolaisiin juuriimme.

Terveisin,

Itsenäisyyttä ja lumikarpaloita

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ

Viime yönä satoi ensilumi. Kuin Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Valkeana hohtava maa, Sibeliuksen Finlandia ja lipun nosto virittivät mielet juhlatunnelmiin. Mikä ihana maa meillä onkaan!

Kuuran kukat olivat jo aikaisemmin inspiroineet vanhimman tyttäreni tekemään lumikarpaloita. Ikiaikaisen reseptin mukaan hän kuorruttaa karpalot kauniin valkoisella sokerikuorrutteella ja saa ne näyttämään lumimarjoilta.



Huurteiset lumikarpalot ovat ennen vanhaan olleet joulupöydän suuri ja harvinainen herkku. Silloin kun suklaakonvehdeista on voitu vain haaveilla. Ja nyt, markettimyynnin aikaansaamalla suklaakohvehtien inflaation aikakaudella ne ovat taas nousseet arvoon arvaamattomaan.

Lumikarpalot voi tarjota modernisti....

... tai isoäidin opettamien perinteiden mukaan....

Tänään, 94. itsenäisyyspäivän kunniaksi valmistan suomalaisen aterian. Sen kruunaavat sokerikuorrutteisen karpalot. Kahvipöydässä on tosin tarjolla myös suomalaisia suklaakonvehteja - lakalla, puolukalla ja mustikalla täytettyjä.

Hyvää itsenäisyyspäivää,

Uutispuuroa

KOTIRUOKAA

Olin taannoin tapahtumassa, jossa tarjoiltiin emäntien huolella hauduttamaa, syksyn ruissadon rukiista keitettyä uutispuuroa. Tämä tuoreen sadon puuro toi mieleen paljon vanhoja muistoja, joita isäni oli maalaistalon arjesta kertonut.

Uutispuuro oli maalla iso juttu ennen vanhaan. Kuopukselleni sana merkitsee kuitenkin ensisijaisesti tiedotusvälineistä tulevaa uutisvirran kaaosta. Oli siis perinnepäivän paikka.

Ostin Malmgårdin kartanosta syksyn sadon luomuruisjauhoja, joista haudutin hellyydellä ja pitkällä kärsivällisyydellä ruispuuron. Hieno huomata, miten rukiin maku pehmenee ja jopa imelöityy keitettäessä.

Lopulta puuro nautittiin voisilmän kera suuressa hiljaisuudessa maistellen. Puuro edusti kansanperinnettä, jota halusin välittää isältäni tyttärelleni.

Ilahtuneena huomasin, että arvostamani huippukokki Hans Välimäki on kirjoittanut Mummola-kettiokirjassaan: "Tämän katoavan kansanperinteen toivoisi aidosti säilyvän. Jos jauhot ovat ensiluokkaisia ja kauhan varressa riittävän määrän kärsivällisyyttä omaava keittäjä, tuloksena on karu, mutta maultaan maailmanluokan sväärejä kolkutteleva herkku."

Svääreissä liikuttiin meilläkin, vaikka kärsivällisyys ei ole minun ensisijainen vahvuuteni. Uutispuuro on ihana herkku.

Ilokseni huomasin myös, että uustispuurosta on tullut maaseudun asioista kertovan tiedotushankkeen nimi. Uutispuuron Facebook-sivun osoitteen saatan vinkata kuopuksellenikin. Kannatan sitä, että perinteistä kerrotaan ja puhtaan maaseutumme brändiä vaalitaan.

Terveisin,

Ajelulla Antik Annassa

ANTIKKIA JA HYVÄÄ MIELTÄ

Viehättävä Antik Anna sijaitsee Lapinjärvellä, vajaan tunnin ajomatkan päässä Porvoosta. Päätin tänään ihan ex tempore tehdä pienen ajelun. Kaipasin vaihelua ja ihmisten ilmoille rankan puutarhaurakan jälkeen.

Antik Annan valikoimassa on ihania antiikkihuonekaluja ja astioita. Jo niitä ihailemalla voi päästä kiinni menneeseen maailmaan. Tarjolla on paljon  mm. Arabian astioita, jopa kokonaisia ja erittäin hyväkuntoisia astiastoja. Ostoksia voi sitten rauhassa harkita kauniissa kahvilassa.

Tarjolla on lisäksi edullisten vintagetuotteiden kirppis sekä ihan uusia, persoonallisia lahjatavaroita. Romanttisia, jalallisia kakkutarjottimia lasikupuineen, liinoja, puisia pikkutavaroita - kaikkea kaunista pienen huonemyymälän verran.

Minun mukaani tarttui kahdeksan vanhaa lusikkaa, joita olen katsellut jo usamman kerran. Nyt vihdoin oli aika hankkia ne. Suurikokoiset lusikat sopivat isoäitini lautasiin. Ne ovat "ravintolahopeaa" ja kestävät yhä kovaa kulutusta.

Terveisin

On meillä stereot...

ONNELLISUUDEN MÄÄRÄ

Katsoin taannoin Jussi-palkintoja kahmineen Dome Karukosken elokuvan Napapiirin sankarit, jonka tarina rakentuu digiboxin hankinnan ympärille. Elokuva on hulvaton ja omalla tavallaan kertoo todella paljon meistä suomalaisista. Pidin siitä.
Se sai minut kuitenkin ajattelemaan tekniikan kehitystä noin pideämmälläkin aikajänteellä.

Palasin mielessäni aikaan, kun "isä putkiradion osti".

Tämä radio on kuopuksen kummitädin kotoa. Mutta vastaavia teknisen kehityksen ilmentymiä on ollut suuressa osassa suomalaisia koteja. Kuinka niiden ääressä ollaankaan istuttu hartaudella.

Kuinka ollaan kuunneltu sodanjulistuksia ja sanomia rauhasta. Kuinka ollaan pantu tanssiksi....

Kuten nytkin, myös ennen tekniikan kehitys on näkynyt laitteiden pienentymisenä ja designin parantumisena.

Tässä 50-luvulta minun isäni opiskeluajan radio, joka tänä päivänä on makuuhuoneessani.

Kaikki tietävät ilman kuvaankin, miltä sitten näyttävät koululaisten iPodit ja MP4-soittimet.

Pieniä ja tehokkaita, tekniikan voittokulun ilmentymiä. Pienistä näytöistä voi katsella liikkuvaa kuvaakin.

Karukoski pohtii elokuvassaan ulkoisten asioiden merkitystä ihmisten onnellisuudelle.

Ja kysyä sopii, onko tekniikan kehitys oikeasti lisännyt onnellisuuttamme.

Haastan sinut kuuntelemaan Leevi and the Leavingsin oivallisen

biisin aiheesta. Se oli musiikkina myös elokuvassa Napapiirin sankarit.

"Vaimo, älä ole onneton,

meillä melkein kaikki laitteet on,

jotka kehitys on tuonut tullessaan,

vaikka kaikki eivät niistä piittaakaan",

"Kerää kynttilät pois,
emme tarvitse nyt romantiikkaa.
Kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektorniikkaa."

"On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri

on pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pöylyimuri."

                            

Tavarapaljouden keskeltä,

Lyyli-tädin sokerisakset

PULA-AIKANA

Sota-aikana ja sitä seuranneena pula-aikana käytännöllisesti katsoen kaikki oli säännösteltyä - kortilla. Sokeri ensimmäisten joukossa. Koska kahvistakin oli pulaa ja useimmiten juotiin korviketta, kahviin laitettava oikea sokeri nousi arvoon arvaamattomaan.

Tyttärieni isoäiti kertoo usein lapsuutensa ajan tarinoita. Hänen Lyyli-tätinsä sokerisakset nousivat erään tarinahetken keskipisteeseen. Ihmetyksen määrän saattoi vain aistia.

Nuo hohtimien näköiset sokerisakset kehitetiin alun perin, jotta sokeria voitiin leikata pienemmiksi paloiksi kartion muotoisista sokeritopista. Sotien jälkeen saatiin jo valmista palasokeria, mutta pienempiä sokerisaksia tarvittiin yhä - sokeripalojen halkaisemiseen. - Ei makeaa mahan täydeltä kun oli ankaran ajan henki. Edes sokerisaksien puute ei oikeuttanut kokonaisen sokeripalan syöntiin, vaan se puolitettiin vaivihkaa puraisemalla.

Sokerisakset sokeripalojen halkaisemiseen

 "Ja kun mentiin kylään, otettiin mukaan omat sokerirasiat, sillä sokeri ei koskaan kuulunut tarjoiluuun", mummi kertoo. "Tässä on teidän isomummun käyttämä kuuden sokeripalan vierailurasia."


Sokerirasia kuudelle täysikokoiselle sokeripalalle

Isomummun rasia kiiltelee kruusailuissaan, mutta sokerin kuljettamiseen on ollut viritelmiä paperipussista alkaen. Vaikea kuvitella tilannetta nykypäivän yltäkylläisyyden keskellä ja markettien monipuolisten sokerihyllyjen ja erikoissokereiden äärellä. Pulaa ruoasta oli kuitenkin toistakymmentä vuotta ja säännöstely loppui kokoaan vasta vuonna 1953.

Menneitä muistellen,

Laskiaisperinne siirtyy sukupolvelta toiselle

LASKIAISSUNNUNTAI

Isäni kotitaloa ympäröivät aavat ja loivasti järven rantaa kohti kallistuvat pellot. Laskiaisena peltojen lumipeitteelle tuli kaikkien odottama hankikanto. Talon lapset kaivoivat tallin ylisiltä itse tehdyt kelkat ja alkoivat kiintää niillä hurjaa vauhtia. Parin sadan metrin liuku sai tuulen nostamaan vedet silmiin. Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja jännitys kasvoi siitä, onnistuisiko rantakoivion ohittamien ja liukuminen jäälle, vain kävisikö köpelösti ja matka tyssäisi vasten puun runkoja. Välillä laskettiin reella, suurimat pojat jalaksilla seisoen ja pienimmät tytöt vällyjen alla istuen. Tätä jatkui tunnista toiseen väsymykseen saakka.

Laskiaisen perinne eli isäni lapsuudessa jatkumona ikiaikaisesta työn juhlasta, jolloin tilojen naisväki lopetti pellavien, hamppujen ja villojen käsittelyn ja kehräämisen langoiksi. Mäkeä laskettaessa toivottiin tulevalle vuodelle onnea huutamalla "pitkiä pellavia, hienoja hamppuja". Isäni sisaret laskivat mäkeä perinteisesti hiukset avoimena ja mitä pidemmälle kelkka liukui, sitä pidempiä pellavia oli luvassa.
Vuosia myöhemmin perinne siirtyi seuraavalle sukupolvelle. Minäkin muistan lapsena osallistuneeni mäenlaskuun isäni kodin pelloilla - tosin punaisella Sarvis-pulkalla ja pipo tiukasti päässä.

Ja myöhemmin, omassa perheessäni on laskiainen usein ollut hauska mäenlaskujuhla - pulkkamäessä tai laskettelurinteessä. Olemme joskus koonneet sukulaisia ja ystäviä myös pihapiirimme pulkkamäkeen. Meillä ei olla mietitty pellavien pituutta, mutta kauden herkkuja on kannettu hangille maisteltaviksi.

Hernerokka maistuu hangella ihan erilaiselta kuin koulun ruokalassa

Laskiaispullat jakavat kannattajat - puolet suosivat hilloa, puolet mantelimassatäytettä

Aikuisten tarjoiluun kuuluu halukkaille myös kuuma punssi.

Sekä lapset että lapsenmieliset saavat myös höyryävää kaakaota.

Laskiaissunnuntaita,