sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tomaattikeittoa ja spelttileipää rapujen kanssa



Elokuun viimeinen lauantai kokosi perheeni yhteen viettämään muinaistulien yötä ja nauttimaan yhdessä rapuja tummenevassa illassa. Alkupalaksi tarjoilin lasteni rakastamaa tomaattikeittoa. Rapujen kaveriksi leivoin spelttileipää.


Tällä kertaa valitsin keittoon upeita, maukkaita terttutomaatteja. Tässä yksinkertaisessa keitossa raaka-aineiden maku ja laatu ovat ihan a ja o.



Tomaattikeitto

8-10 mehevää tomaattia
3 uuden sadon sipulia silputtuna
4 valkosipulin kynttä silputtuna
1 tl sokeria
pieni pala tuoretta punaista chiliä (keskivahvaa)
1-2 tl mustapippuria rouhittuna
1 ruukku tuoretta basilikaa
1/2 ruukkua tuoretta salviaa
3-4 dl vettä
2 dl Crème Fraichea tai ruokakermaa
1 kasviliemikuutio

Tee tomaatteihin ristiviillot ja kieuhauta, jotta kuoret irtoavat. Kuori tomaatit ja poista kannat.
Kuullota sipuli kattilassa, lisää valkosipuli ja sokeri. Lisää tomaatit ja mausteet. Hauduta hiljaisella tulella noin 10 minuttia. Hienonna ainekset sauvasekoittimella. Maalaistyyliseen keittoon saa jäädä pieniä tomaattikuutioita. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Lisää lopuksi ruokakerma sekoittaen.
Koristele basilikalla.




Päätin hemmotella perhettäni itse leivotulla spelttileivällä. Siinä on ihana tuoksu ja maku. 



Yhden jauhokilon taikinasta syntyy kaksi herkullista leipää.







Spelttileipä rapujen kaveriksi

(2 leivän taikina)
6 dl vettä
50 g hiivaa
2 kananmunaa
2 rkl hunajaa
(1 tl suolaa)
1 dl rypsiöljyä
n. 1 kg spelttisihtijauhoja

Pinnalle:
1 kananmuna voiteluun
unikonsiemeniä
seesaminsiemeniä

Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi. Liota siihen hiiva. Lisää seokseen hunaja, kananmunat, (suola) ja rypsiöljy. Alusta joukkoon jauhot. Ole tarkkana että taikina jää ilmavan pehmeäksi.
Kohota taikinaa puoli tuntia lämpimässä vesihauteessa leivinliinan alla.

Voitele kaksi leipävuokaa. Sirottele vuokien kylkiin unikon- ja seesaminsiemeniä.
Jaa kohonnut taikina kahtia, muotoile leivät ja asettele ne vuoksiin.
Kohota leipiä vielä n. 15 minuuttia. Voitele kananmunalla ja
ripottele pinnalla unikon- ja seesaminsiemeniä.
Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Kumoa paistuneet leivät vuoista ja jäähdytä ne.
Viipaloi leivät ennen tarjoilua ja halutessasi paahda rapupöydässä.




Itse leivotussa leivässä voi hyvin säädellä suolan määrää - suolaliemessä keitettyjen rapujen kanssa suolaa ei välttämättä tarvitse lainkaan. Voi ja tilli antavat suupaloihin oman upean arominsa.



Kesän juhlissa minua ilahduttaa myös mahdollisuus rehevään koristeluun.


Tummeneva rapuilta päättyi muinaistulien ja venetsialyhyjen valoon.
Pisteenä i:n päällä oli tänä vuonna täysikuu.


Terveisin,

perjantai 21. elokuuta 2015

Värikäs sektoripiirakka viinimarjasadosta

Pihapiirin viinimarjasato on kypsynyt ja sitä on ahkerasti käytetty erilaisissa herkuissa. Miesväen ehdoton suosikki on värikäs sektoripiiras, johon eriväriset viinimarjat asetellaan järjestelmällisesti väreittäin. Piirakka on paistamisen jälkeenkin herkullisen värikylläinen.


Marjat saa ruotuun, kun niiden asettautumista tukee esimerkiksi veitsien avulla. 
Tämä tukihenkilön tehtävä lankeaa miesväelle,



Valmiit marjasektorit ennen uuniin menoa. 
Hienoa, että paistaminen ei oleellisesti heikennä värien loistoa.




Värikäs sektoripiirakka viinimarjoista

Pohja
150 g voita
1 dl ruokosokeria
1 kananmuna
3 dl vehnä- tai spelttisihtijauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Viinimarjatäyte
n. 1 l erivärisiä viinimarjoja
1/2 dl ruokosokeria

Tarjoiluun
Kermavaahtoa, vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta
  
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. 
Sekoita, vaniljasokeri, leivinjauhe ja vehnäjauhot ja lisää ne taikinaan. 
Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 
Paista pohjaa175 °C asteessa noin 10 minuuttia. 
Ota pohja uunista ja asettele marjat sen päälle sektoreittain.
Ripottele pinnalle hieman ruokosokeria 
Paista piirakkaa 175 °C asteessa, uunin alaosassa, vielä n. 20 minuuttia.


Kaikki hyvä loppuu aikanaan:).


Terveisin,

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paahdetut rakuunaporkkanat

Aurinkoinen elokuun viikonloppu yhdisti kesän tunnelman ja sadonkorjuun antimet. Paahdetut rakuunaporkkanat ovat täydellinen esimerkki uuden sadon parhaista, makeista antimista.


Porkkananiput ovat jo itsessään värikkään ja herkullisen näköiset. Porkkanat maistuvat makeilta sellaisenaan, mutta uunissa hautuneina niiden maku vielä pehmenee ja makeutuu. Tilkka hunajaa sopii kokonaisuuteen täydellisesti.

Värikkäät porkkanat ovat näyttävä ja herkullinen lisäke kasvisruoille, kalalle, kanalle tai lihalle.



Paahdetut rakuunaporkkanat

2 nippua tuoreita porkkanoita 
4-5 oksaa tuoretta rakuunaa
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus mustapippuria

Huuhto ja kuori porkkanat . Halkaisen ne keskeltä kahtia pituussuunnassa. Lado porkkanat uunivuokaan. Sekoita joukkon tuoretta rakuunaa ja kaada päälle juoksevaa hunajaa. Rouhi lopuksi mustapippuria myllystä.

Paahda porkkanoita 200° C asteisessa uunissa, kunnes ne kypsyvät ja paahtuvat.
Voit myös paahtaa porkkanat grillissä.



Terveisin,


lauantai 15. elokuuta 2015

Marjan päivän mustikkapiirakka maistuu nyt kardemummalle

Elokuun 15. päivä vieteään Marjan-päivää. Sen kunniaksi minulla on ollut tapana leipoa läheisilleni marjapiirakkaa  kesäiseen kahvipöytään. Tänä vuonna nimipäivän mustikkapiirakka sai lisäsäväyksen ruotsalaiseen tapaan kardemummasta.


Elokuinen helle helli pihapiirin kahvittelijoita.


Vaniljakastike oli kuopuksen valinta piirakan kaveriksi.


Nimipäivää ja kesän jatkumista juhlistettiin myös kuohuviinillä!



Mustikkapiirakka kardemumman kera

Pohja
150 g voita
1 dl ruokosokeria
1 kananmuna
3 dl vehnä- tai spelttijauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta

Mustikkatäyte
1 l mustikoita
1/2 dl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja  

Tarjoiluun
Kermavaahtoa, vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta
  
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. 
Sekoita, kardemumma, leivinjauhe ja vehnäjauhot ja lisää ne taikinaan. 
Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 
Sekoita täytteen ainekset ja kaada seos tasaisesti pohjan päälle. 
Paista piirakkaa 175 °C asteessa, uunin alaosassa, noin 35 minuuttia.



Terveisin,

maanantai 3. elokuuta 2015

Mustikka-marenkitorttu sulaa suussa

Hyvä mustikkasato on yksi sateisen kesän ilonaihe. Se vetää suut marengille! Viikonloppuna myös sää oli poikkeuksellisen suosiollinen ja antoi nauttia sadon antimista pihalla.


Marengilla kuorrutettu mustikkapiirakka maistui kesävieraille ja 
talon väelle viimeistä suupalaa myöten.

Mustikka-marenkitorttu

Kaurahiutalepohja
125 g voita
1 rkl ruokosokeria
1 rkl vaniljasokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja

Mustikkatäyte
1 litra tuoreita mustikoita
1-2 rkl perunajauhoja

Marenki
4 kananmunan valkuaista
1,5 dl sokeria

Sekoita voi ja kuivat aineet murumaiseksi taikinaksi. 
Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 12 minuuttia.
Kaada mustikat esipaistetun piirakkapohjan päälle, ripottele pinnalle perunajauhot
 ja laita piirakka uuniin vielä n. 3 minuutiksi.

Vatkaa piirakan paistuessa marenkia varten valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Kun käännät kulhon ylösalaisin seoksen tulisi pysyä siinä.
Nostele marenkiseosta. varovasti lusikalla paistetun piirakan päälle
Paista vielä 5-10 minuuttia, kunnes marenki saa kauniin värin.



Terveisin,
 



sunnuntai 2. elokuuta 2015

Paella - meren herkkuja ja kanankoipia pihatulilla

Baskimaan rannikolla, Atlantin kuohujen ääressä höyryävät herkulliset paellapannut sekä Espanjan että Ranskan puolella. Meren antimia riitti ja niitä myös käytettiin runsaasti seudun paelloissa.

Päätin kokeilla, miten paellan valmistus onnistuisi ihan kotipihan tulilla. Ja onnistuihan se. Kalakauppojen ja ruokamarketien valikoimista saa herkullisia raaka-aineita myös täällä kotimaassa.


Valitsimme tällä kertaa raaka-aineiksi äyriäiset ja kanankoivet.
Chorizo-makkarat ja sianlihat jätimme pois. Sahrami värjäsi riisin kauniin keltaiseksi.
Riisi hautui kypsäksi kesäkeittiössa ja aurinkokin yllätti meidät iloisesti.



Paella 
(4-6 hengelle)

1 dl oliiviöljyä
2 keltasipulia
2-3 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
5 dl pitkäjyväistä riisiä
½ - 1 tl cayennepippuria
½ tl sahramia
10 kirsikkatomaattia
½ dl tomaattisosetta
1,3 l  kana- tai kasvislientä
6 broilerin koipipalaa
2 dl tuoreita herneitä paloista irrotettuina (tai pakasteherneitä)
suolaa ja pippuria
250 g pakastettuja raakoja mustekalarenkaita
6 pakastettua merirapua (keisarihummeria) tai jättikatkarapuja
500 g tuoreita sinisimpukoita kuorineen
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl persiljaa leikattuna
1-2 sitruunaa lohkoina

Hienonna sipulit, valkosipuli ja kuutioi paprikat. Kuullota ne öljyssä suuressa paellapannussa. Lisää mukaan riisi, cayennepippuri ja sahrami.  Puolita tomaatit ja lisää ne joukkoon tomaattisoseen kera. Paista hetki ja lisää kanaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä sekoittaen noin 15 minuuttia.
Paista toisella pannulla broilerin koipipalat öljyssä. Lisää ne ja herneet riisin joukkoon. 
Mausta suolalla ja pippurilla.
Paista kevyesti mustekalarenkaat ja lisää ne riisiin. Lisää viimeisenä meriravut. 

Pese riisin kypsyessä simpukat huolellisesti. Käytä vain elävät, ehjät simpukat.  
Kypsennä simpukoita kattilassa valkoviinissä 3–4 minuuttia kannen alla. 
Kaada lopuksi simpukat keitinliemineen paellan päälle.

Koristele paella leikatulla persiljalla ja sitruunanlohkoilla. Tarjoile heti.







Terveisin,